maanantai 16. marraskuuta 2015

Ilta-Sanomat: 29-vuotiasta miestä epäillään sotarikoksesta Irakissa – ”Kiinniotto sujui rauhallisesti Pirkanmaalla”

Ilta-Sanomat: 29-vuotiasta miestä epäillään sotarikoksesta Irakissa – ”Kiinniotto sujui rauhallisesti Pirkanmaalla” 16.11.2015

Pirkanmaan käräjäoikeus on vanginnut maanantaina iltapäivällä 29-vuotiaan ulkomaalaisen miehen, jota epäillään sotarikoksesta. Epäilty rikos on tapahtunut poliisin mukaan Irakissa kesällä 2014.
Sisä-Suomen poliisilaitos otti miehen kiinni viime perjantaina. Tapauksen tutkinta on siirretty Keskusrikospoliisille, joka jatkaa tutkintaa yhdessä Suojelupoliisin ja ulkomaisten viranomaisten kanssa.

Tampereen käräjäoikeus vangitsi maanantaina poliisin vaatimuksesta miehen todennäköisin syin epäiltynä sotarikoksesta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Räty Krp:stä ei tutkinnallisista syistä kerro, miten poliisi pääsi sotarikoksista epäillyn jäljille.

– Poliisi sai tiedon asiasta loppuviikosta, ja sen perusteella on lähdetty toimimaan. Perjantaina tehtiin kiinniotto iltasella, Räty sanoi.

Onko tieto tullut Suomen rajojen ulkopuolelta vai mitä kautta?

– Siihen en valitettavasti voi ottaa kantaa. Se on salassa pidettävä asia tutkinnallisista syistä.

Onko epäilty ollut pitkään Suomessa?

– Se on myös kysymys, johon en voi tässä vaiheessa vastata.

Onko epäilty tullut tämän vuoden aikana Suomeen?

– Sekin on vielä asia, jota emme pysty kommentoimaan.

Missä päin kiinniotto tehtiin?

– Sen voi ainoastaan kertoa, että Pirkanmaalla otettiin kiinni ja kiinniotto oli rauhallinen.

Sotarikoksesta on lakikirjassa 14 eri määrittelyä. Mitä kohtaa tai kohtia tässä nyt epäillään?

– Sotarikoksesta on rangaistuksessakin laaja skaala, vuodesta elinkautiseen. Tämä ei ole ihan sieltä vakavimmista päästä. Tutkimme, mitä on tapahtunut, ja ne ovat sen verran auki olevia asioita, että en pysty sanomaan mitä kohtia sotarikoksesta tutkitaan, Räty vastasi.

Edellinen sotarikostutkinta vuodelta 2006

Sotarikos on nimike, joka voi käsittää moniasteisia tekoja. Esimerkiksi kidutus sodassa luokitellaan sotarikokseksi. Sotarikos on myös valkoisen lipun, vihollisen lipun tai esimerkiksi sotilaspuvun väärinkäyttö.

Sotarikoksesta voidaan tuomita vankeutta vuodesta elinkautiseen.

Yliopistotutkija Martti Lehti Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista kertoo, että edellinen sotarikostutkinta Suomessa on vuodelta 2006. Sitä ennen tutkinnassa ei ollut ainakaan kymmeneen vuoteen yhtään tapausta.