HS: Muslimeille kuuluu osa kirkollisverosta

Helsingin Sanomat, kolumni: Taneli Heikka: Muslimeille kuuluu osa kirkollisverosta 19.11.2015

Ranskalainen René Girard oli suurimpia uskon ja väkivallan suhdetta pohtineita filosofeja. Hänen mielestään uskonnot ovat mekanismi väkivallan hallitsemiseksi.



Muinaiset uhriuskonnot tappoivat eläimiä tai ihmisiä kollektiivisen syyllisyyden syntipukkeina. Pisimmälle väkivallan rajoittamisessa on mennyt kristinusko. Se teloitti oman Jumalansa, jotta uhreja ei enää tarvittaisi. Silti kristinuskokin syöksyy välillä väkivallan kierteeseen. Uskonnot sekä synnyttävät että rajoittavat väkivaltaa.

On järkevää tukea jälkimmäistä piirrettä. Yksi tapa tukea uskontoja hyvään suuntaan Suomessa on päästää kaikki rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat jaolle kirkollisverosta niiden jäsenmäärän suhteessa. Kirkollisverosta tehtäisiin uskontovero.

Tämä olisi oikeudenmukaista. Esimerkiksi ortodoksien ja muslimien kannattajamäärä on kummallakin prosentin luokkaa väestöstä, 50 000–60 000 ihmistä. Silti vain ortodoksit saavat verottaa.

Toinen syy on radikalisaation uhka. Pariisin terrori-iskuissa Jumalan suuruutta huutaneet miehet murhasivat 129 ihmistä. Tällainen voima täytyy pitää kosketusetäisyydellä maallisesta yhteiskunnasta. Hyvä keino on raha.

Rahalla voi vetää rakentavaan vuorovaikutukseen. Julkisesti rahoitetut uskonnonopetus ja teologiset tiedekunnat pitävät huolen siitä, että uskonnot keskustelevat maallisen yhteiskunnan kanssa. Sama vaikutus on kirkollisveroilla kustannettavalla sielunhoidolla, sosiaalityöllä ja taiteella. Kirkot voivat todistaa olevansa puu, joka tunnetaan hyvistä hedelmistä.

Tämä mahdollisuus on syytä antaa kaikille uskonnoille, myös islamille.

Mutta niiltä, jotka haluavat tehdä uskosta maallisen lain, yhteiskunta voi sulkea rahahanat. Näin kävi esimerkiksi kolmelle evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestölle vuonna 2011. Ne menettivät tukia kieltäydyttyään hyväksymästä naispappeutta ja homoseksuaalien oikeuksia.

Uskontoveroksi muutettava kirkollisvero avaisi moskeijoihin järjen takaovia. Kun uskon myönteisiä piirteitä tuetaan, riski ghettoutua ja radikalisoitua on pienempi.

”Periaatteeni ovat nämä, ja ellette pidä niistä... no, minulla on muitakin”, lohkaisi koomikko Groucho Marx. Ihminen joka pääsee valtiontuista kerran osalliseksi, tuppaa olemaan juuri näin elastinen.

Tässä kolumnissa ehdotettu malli ei ole oman vakaumukseni mukainen. Pidän amerikkalaisesta järjestelmästä, jossa verojen ei uskota ratkaisevan kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia. Miksi poikkeus?

Täällä nykyisessä asuinmaassani Yhdysvalloissa uskonnonvapaus on perustuslaillista vapautta valtiosta. Kaikki uskonnot rahoittavat hartautensa miten taitavat. Hurskautta ja lähimmäisenrakkautta ei voi kuitata veroilla. Uskonnollisesti motivoitunut vapaaehtoistyö kukoistaa. Monet kansalaisjärjestöt, sairaalat, koulut ja yliopistot ovat kytköksissä kirkkoihin. Tämä kaikki on hienoa.

Toisaalta uskon vapaa temmellyskenttä on merkinnyt radikalisoitumista. Oikeusistuimet pohtivat, onko valtio loukannut jonkun uskonnollista vapautta – vaikkapa uskovaisen oikeutta olla myymättä pitsaa homolle. Homouden ja abortin vastustaminen kietoutuvat ilmastonmuutoksen kiistämisen kanssa eriskummalliseksi uskonnollis-poliittiseksi paketiksi. Poliitikot joutuvat ottamaan huomioon laajan kristittyjen radikaalijoukon.

Ilman valtion ja kirkon rahallista kytköstä tämä joukko saattaisi olla poliittisesti merkittävä myös Suomessa.

Verotusoikeus on hyvä keino pysyä uskontojen kanssa puheväleissä. Suomessa tuskin pystytään poistamaan Amerikan malliin kaikilta tukia tasapuolisesti, joten on helpompi antaa kaikille tasapuolisesti. Näin yhteiskunta pääsee edistämään uskonnon kykyä rajoittaa väkivaltaa.

René Girardin ajatus uskonnosta väkivaltaa sekä ruokkivana että hillitsevänä voimana on tervetullut juuri nyt. Monet ovat täynnä suoraviivaista varmuutta siitä, mistä uskonnosta, ilmansuunnasta tai maailmankatsomuksesta väkivaltaa eniten kumpuaa.

Girard ei ehtinyt nähdä uusinta vaihetta taistelussa uskon luonteesta. Hän kuoli viikkoa ennen Pariisin iskuja 91-vuotiaana.


Kirjoittaja on toimittaja, viestinnän tutkija ja yrittäjä, joka asuu Washington DC:ssä, Yhdysvalloissa.