keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Yle: Viestintäasiantuntija: ”A2 Pakolais-iltaan masinoitiin trollikampanja”

Yle: Viestintäasiantuntija: ”A2 Pakolais-iltaan masinoitiin trollikampanja” 7.10.2015

A2 Pakolais-ilta herätti paljon keskustelua Twitterissä. Kaksi asiantuntijaa seurasi sosiaalista mediaa ohjelman aikana.

Viestintäasiantuntija ja tietokirjailija Katleena Kortesuo seurasi A2 Pakolais-illan herättämää keskustelua Twitterissä Yle Uutisten pyynnöstä. Hän kiinnitti huomionsa lukuisiin ohjelman aikana perustettuihin rasistisiin Twitter-tileihin.

– Mielestäni tässä on selkeästi nähtävissä masinoitu trollikampanja, Kortesuo sanoo.

– Tästä näkee millaista on nykyään informaatiosodankäynti tai mielipiteisiin vaikuttaminen. Se on teollista tietoista toimintaa, jota ei tehdä omalla nimellä.

Trolliarmeijan lisäksi Kortesuo kiinnitti Twitterissä huomionsa keskusteluun kyllästymisestä kertovaan sarkasmiin sekä toisille keskustelijoille suunnattuihin aggressiivisiin viesteihin.

– Henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ole mikään yllättävä asia. Silloin kun ei osata puhua asiasta, mennään henkilökohtaisuuksiin.

Rakentavat näkemykset puuttuivat

Twitterissä keskustelua myöskin seurannut väestöpolitiikan dosentti ja Siirtolaisinstituutin johtajan tehtävästä eläköitynyt Ismo Söderling olisi toivonut sosiaalisen median puolelle enemmän rakentavia näkemyksiä ja maahanmuuttajien osallistumista keskusteluun.

– Nythän se on tätä juupas-eikäs väittelyä sen sijaan, että annettaisiin jokin näkemys, joka veisi keskustelua eteenpäin, Söderling sanoo.

– Kommenteissa näkyi sama mikä ohjelmassa ja maahanmuuttokeskustelussa ylipäätään. Lähdettiin liikkeelle heti maahanmuuttajiin liittyvistä peloista.

Söderlingin mukaan keskustelun kärki pitäisi nyt suunnata kotouttamiseen.