maanantai 12. lokakuuta 2015

Yle: Suomesta tuli suosikkikohde: Jopa kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoiden rekisteröintejä EU:ssa

Yle: Suomesta tuli suosikkikohde: Jopa kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoiden rekisteröintejä EU:ssa 12.10.2015

Moniin maihin turvapaikanhakijoita saapuu Suomea enemmän, mutta rekisteröinneissä Suomi sijoittuu tilastojen kärkipäähän. Eniten turvapaikanhakijoita rekisteröidään Saksassa ja Ruotsissa.

Suomesta on tullut yksi EU:n suosituimmista kohdemaista turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Joinakin viikkoina Suomi on sijoittunut EU-maiden välisessä vertailussa jopa kolmanneksi Saksan ja Ruotsin jälkeen, kun tarkastellaan rekisteröityjen turvapaikanhakijoiden määriä, kertoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio.

– Suomesta on viimeisen kuukauden aikana tullut yksi kaikkein suosituimpia maita. Maassamme rekisteröitiin usealla viikolla jopa 3 000 hakijaa, Vuorio sanoo.

Moniin maihin turvapaikanhakijoita saapuu hänen mukaansa Suomea enemmän, mutta rekisteröintien määrissä Suomi on useina viikkoina sijoittunut EU:n tilastojen kärkipäähän.

Suositumpi kuin Norja tai Tanska

Syyskuussa turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa on nousi hyvin nopeasti. Vuorio muistuttaa Ylen A-studiossa, että kun tammi–elokuussa Suomeen tuli 7 000 turvapaikanhakijaa, niin syyskuun lukema oli yli 10 000.

– Eli Suomi on huomattavasti suositumpi kohdemaa kuin esimerkiksi Norja tai Tanska, Vuorio vertaa.

Saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on kääntynyt nyt hieman laskuun. Vuorio arvioi, että tätä selittää pääasiassa Ruotsin ulkomaalaisvalvonnan tehostuminen erityisesti Etelä-Ruotsissa.

Maahanmuuttovirastolta odotetaan uusia, kireämpiä ohjeita turvapaikkahakemusten käsittelyyn.

– Minä kyllä kovasti odotan, että pelkästään lähtömaan tilanne ilman mitään henkilöllistä syytä – henkilökohtaista vainon tai epäinhimillisen kohtelun uhkaa – ei tule riittämään myöskään Suomessa, Vuorio toteaa.