keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Yle: Sisäministeriöltä uusi arvio: Turvapaikanhakijoita tuleekin jopa 20 000 ennakoitua vähemmän?

Yle: Sisäministeriöltä uusi arvio: Turvapaikanhakijoita tuleekin jopa 20 000 ennakoitua vähemmän? 14.10.2015
Helsingin Sanomat: Sisäministeriö madalsi arviotaan Suomeen tulevista pakolaisista kymmenillä tuhansilla – taustalla "määrätietoiset toimenpiteet maahanmuuton hallitsemiseksi"

Sisäministeriö on päivittänyt arviotaan, sillä Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut noin viikon. Tilanne saattaa kuitenkin vielä muuttua. Palauttamissopimuksesta Irakin kanssa neuvotellaan parhaillaan.

Sisäministeriö on päivittänyt arviotaan tänä vuonna saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä. Uusi arvio vuoden loppuun mennessä saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä on laskettu 30 000–35 000 turvapaikanhakijaan. Aiempi ennuste oli 50 000 turvapaikanhakijaa.

Arviota päivitettiin, sillä turvapaikanhakijoiden määrä on ollut laskussa noin viikon. Turvapaikanhakijoiden määrän arviodaan vähentyneen muun muassa siksi, että Ruotsi tehosti ulkomaalaisvalvontaa.

Sisäministeriö kuitenkin huomauttaa, että tilanne voi vielä muuttua, sillä määrään vaikuttaa muun muassa turvapaikanhakijoiden vastaanottotilanne muualla Euroopassa.

Viimeisen viikon aikana turvapaikanhakijoita on tullut noin puolet aiempaa vähemmän, runsaat 1 600. Syyskuussa määrä vaihteli 3 000 hakijan molemmin puolin.

Turvallisuusarvio valmistumassa

Maahanmuuttoviraston on valmistellut Irakin ja Somalian turvallisuustilanteesta uutta arviota, joka julkaistaan myös lähiaikoina. Siihen asti näistä maista tulevien turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittely on jäädytetty.

Suomi myös neuvottelee parhaillaan Irakin kanssa palauttamissopimuksesta, jotta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voitaisiin palauttaa Irakiin.

____________________

Helsingin Sanomat: Sisäministeriö madalsi arviotaan Suomeen tulevista pakolaisista kymmenillä tuhansilla – taustalla "määrätietoiset toimenpiteet maahanmuuton hallitsemiseksi"

Sisäministeriö on alentanut merkittävästi ennustettaan tänä vuonna Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä. Keskiviikkona julkaistun tuoreen arvion mukaan Suomeen saapuu tämän vuoden aikana 30 000–35 000 turvapaikanhakijaa.

Aiemmissa arvioissa turvapaikanhakijoita on ennustettu saapuvan vuoden loppuun mennessä jopa 50 000. Tähän mennessä hakijoita on tullut Suomeen tänä vuonna runsaat 20 000.

Eilen tiistaina tulijoita oli ensimmäisen kerran alle 200 päivässä sitten toukokuun, kertoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.

Ministeriön mukaan uusien turvapaikanhakijoiden määrä on ollut laskussa noin viikon ajan. Turvapaikanhakijoita on tullut viimeisen viikon aikana 1 636, kun vielä syyskuussa viikkokohtaiset määrät vaihtelivat 3 000:nnen hakijan tienoilla. Yhteensä syyskuussa Suomeen saapui noin 11 000 turvapaikanhakijaa.

Ministeriön mukaan hakijoiden määrän lasku johtuvat "määrätietoisesta toimenpiteistä maahanmuuton hallitsemiseksi" sekä Ruotsin tehostuneesta ulkomaalaisvalvonnasta.

"Ruotsissa rekisteröintimäärät ovat kasvaneet selvästi. Ruotsiin odotetaan tänä vuonna 150 000 turvapaikanhakijaa. Me olemme täällä todellakin ketjun päässä", sanoo Nerg.

Suomessa selkein linjan tiukennus oli Tornion järjestelykeskuksen perustaminen syyskuussa. Ennen sen perustamista hakijat saattoivat tulla vapaasti Pohjois-Ruotsin kautta Suomeen ja jatkaa sen jälkeen matkaansa Suomessa, minne halusivat. Nyt kaikki tulijat rekisteröidään jo Torniossa. Sieltä heidät ohjataan vastaanottokeskuksiin tai hätämajoitustiloihin muualle Suomeen.

Suurin osa turvapaikanhakijoista on tullut syyskuun lopussa perustetun Tornion järjestelykeskuksen kautta. Eniten hakijoita on saapunut Irakista.

Maahanmuuttoviraston suunnittelman uuden turvallisuusarvion päivittämisen ajaksi Irakista ja Somaliasta tulevien turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittely on nyt jäädytetty. Suomi myös neuvottelee Irakin kanssa niin sanotusta palauttamissopimuksesta. Jos se tulee voimaan, kielteisen päätöksen saaneet irakilaiset turvapaikanhakijat voitaisiin palauttaa Irakiin.

Sisäministeriö arvioi, että myös uutiset Irakin tilanteen uudelleenarvioinnista ovat voineet vaikuttaa tulijamääriin.

Jo aiemmissa arvioissa turvapaikanhakijoita odotettiin Suomeen vähemmän talven tullen.

"Euroopan sisällä on yhä 700 000 pakolaista. Talvi hidastaa muuttoliikettä, ihmiset jäävät paikoillaan", Nerg sanoo.

Tulijamäärien lasku tasapainottaa Nergin mukaan hätämajoitus- ja vastaanottokeskuspaikkojen tarvetta.

Paikkoja on tällä hetkellä 23 000, mikä tarkoittaa, että noin 10 000 paikkaa uupuu yhä. Lisäksi hätämajoituspaikat on tarkoitettu väliaikaisiksi, ja niiden tilalle tarvitaan yhä pidempiaikaiseen majoittumiseen sopivia tiloja.