lauantai 31. lokakuuta 2015

Yle: Muutos Torniossa: Irakilaiset eivät olleet enää turvapaikanhakijoiden enemmistö

Yle: Muutos Torniossa: Irakilaiset eivät olleet enää turvapaikanhakijoiden enemmistö 31.10.2015

Eniten tulijoita oli perjantaina Afganistanista. Irakilaisten määrä on perjantaihin asti pysynyt aika lailla vakiona. Heitä on turvapaikanhakijoista ollut tähän mennessä noin 70 prosenttia.

Tornion järjestelykeskukseen saapui perjantaina 126 turvapaikanhakijaa. Ensimmäisen kerran enemmistö heistä on afganistanilaisia.

Keskusrikospoliisi kertoo, että tulijoista 61 on afgaaneja ja 49 irakilaisia. Kaikki tulijat on jo rekisteröity.

Lapin poliisilaitoksen viestintäpäällikön Elina Katajamäen mukaan vielä ei voida sanoa, että irakilaisten tulijoiden määrä olisi pysyvästi kääntynyt laskuun. Irakilaisten määrä on perjantaihin asti pysynyt aika lailla vakiona.

– Karkeasti ottaen noin 70 prosenttia Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista on irakilaisia, Katajamäki sanoo.

Järjestelykeskus perustettiin Tornioon syyskuun loppupuolella. Keskukseen on saapunut irakilaisia, afganistanilaisia, somaleja sekä joitakin iranilaisia ja eritrealaisia. Perheiden osuus on hieman kasvanut.

Viestintäpäällikkö Katajamäki pitää mahdollisena sitä, että irakilaiset hakeutuvat turvapaikan toivossa muualle kuin Suomeen, koska Maahanmuuttoviraston turvallisuusarviointien uusimisesta on laajalti uutisoitu.

Katajamäki kiittelee järjestelykeskuksen toimintaa erinomaiseksi. Poliiseja on kaikkialta Suomesta.

– Meille on tullut viestiä, että tänne tullaan mielellään tekemään töitä. Täällä on hyvä työilmapiiri ja yhdessä tekemisen meininki.

Eilen Torniosta lähti satakunta ihmistä kahdessa linja-autossa kohti vastaanottokeskuksia.

Kaikkiaan Tornioon on saapunut 9 276 turvapaikanhakijaa.