perjantai 2. lokakuuta 2015

Sisäministeriö: Uusi arvio turvapaikanhakijoiden määrästä on 50 000

Sisäministeriö: Uusi arvio turvapaikanhakijoiden määrästä on 50 000 2.10.2015

Syyskuussa Suomeen tuli lähes 11 000 turvapaikanhakijaa. Tämä on väkilukuun suhteutettuna suunnilleen saman verran kuin turvapaikanhakijoita saapui Saksaan ja Ruotsiin. Maahanmuuttovirasto tarkensi arviotaan koko vuoden hakijamäärästä. Uusi arvio on, että Suomeen saapuisi tänä vuonna kaikkiaan noin 50 000 turvapaikanhakijaa.

Turvapaikanhakijoiden määrän kehitystä on vaikea ennustaa luotettavasti. Käynnissä on lukuisia kotimaisia ja EU-tason toimia, joilla hakijamäärää pyritään hillitsemään. Esimerkiksi Maahanmuuttoviraston keskiviikkoinen päätös jäädyttää toistaiseksi irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkahakemusten päätöksenteko voi vielä vaikuttaa määrien kehitykseen. Lauantaina 3.10. avautuva toinen raideyhteys Etelä-Ruotsista Luulajaan voi puolestaan kasvattaa hakijoiden määrää Suomeen lyhyellä aikavälillä.

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto on edelleen hyvin hallinnassa. Tornioon avattu järjestelykeskus on käytännössä poistanut turvapaikanhakijoiden rekisteröintiin liittyneet ruuhkat maan muilta poliisiasemilla. Myös tehostettu ulkomaalaisvalvonta on toiminut hyvin.

Uusia vastaanottokeskuksia on avattu jatkuvasti. Uusia turvapaikanhakijoita on rekisteröity edelleen noin 500 henkilön päivävauhtia. Kaikkiaan tänä vuonna on rekisteröity 18 413 turvapaikanhakijaa.

Yksin tulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita on jo yli tuhat. Heidän osaltaan vastaanottokapasiteetin tilanne on toistaiseksi hyvä. Useat lastensuojelupalveluja tarjoavat organisaatiot ovat kyenneet vastaamaan uudenlaiseen palvelutarpeeseen.