sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ilta-Sanomat: Poliisi Helsingin mielenosoitusten yhteenotoista: ”Mitäköhän tekemistä rasismin vastustamisen kanssa?”

Ilta-Sanomat: Poliisi Helsingin mielenosoitusten yhteenotoista: ”Mitäköhän tekemistä rasismin vastustamisen kanssa?” 4.10.2015
Helsingin Uutiset: Rasismin vastustajat hyökkäsivät poliisin kimppuun - nyt tuli selitys

Ympäri Suomea osoitettin perjantaina ja lauantaina mieltä toisaalta hallitsematonta maahanmuuttoa ja toisaalta rasismia vastaan.

Helsingissä järjestettiin lauantaina kaksi erillistä mielenosoitusta. Rajat kiinni -mielenosoitukseen osallistuneet henkilöt osoittivat mieltään turvapaikanhakijoiden maahantuloa vastaan. Loppu rasismille -mielenosoittajat puolestaan vastustivat Suomessa ilmenevää muukalaisvihamielisyyttä.

Perjantaina Tampereella nähtiin vastaavanalaiset mielenosoitukset. Sekä Helsingissä että Tampereella Rajat kiinni -mielenosoituksen järjestäjät olivat tehneet ilmoituksen etukäteen poliisille, mutta rasismia vastustanut joukko ei ollut.

Lain mukaan yleisellä paikalla järjestettävästä yleisestä kokouksesta tulee tehdä ilmoitus poliisille vähintään kuusi tuntia ennen kokouksen alkua.

Miksi poliisi salli toisen osapuolen mielenosoitukset, vaikka ilmoitusta ei ollut tehty?
– Perustuslaillinen oikeus ilmaista mieltään on niin vahva, että kun sen vaan mitenkään on mahdollista, se on ykkösasia. Aina lainsäädännöstä pitäisi pitää kiinni, mutta jälkiarvioinnissa on todettu, ettei ole perusteltua aiheuttaa ylimääräistä konfliktia siitä, että perustuslaillinen vapaus vietäisiin, perustelee komisario Ismo Rajala Sisä-Suomen poliisista.

Kun Rajat kiinni -mielenosoituksen kulkue lähti Narinkkatorilta kohti Suomen Pankkia ja Säätytaloa Kruununhaassa, porukka alkoi vetää rasismin vastaista mielenosoitusta samaan suuntaan. Poliisin mukaan tästä aiheutui se, että liikenne seisoi parikymmentä minuuttia Kaisaniemenkadulla.

Poliisin mukaan rasismin vastustajat olivat lauantaina Helsingissä vaurioittaneet kahta poliisiautoa potkimalla: toisesta autosta meni lamppu rikki ja toiseen tuli lommoja. Päivän aikana joku kävi fyysisesti poliisin kimppuun Ateneumin edessä: häntä epäillään virkamiehen vastustamisesta.

Poliisi otti kuusi ihmistä kiinni mielenosoituksessa. Osa kiinniotetuista oli päihtyneitä.

– He aiheuttivat käytöksellään vaaraa tai häiriötä niin paljon, että heidät oli pakko ottaa kiinni. Huhtela kertoo.Mielenosoituksen järjestäjä, joka ei tee ilmoitusta poliisille etukäteen, syyllistyy kokoontumisrikkomukseen. Poliisin mukaan kyseisestä rikkomuksesta voidaan määrätä korkeintaan sakkoja.

– Rajat kiinni -mielenosoituksen järjestäjät olivat tehneet ilmoituksen poliisille. Olisimme toivoneet ilmoitusta toiseltakin osapuolelta. Mutta poliisin ei kannata alkaa hajottaa koko mielenilmausta, sillä siinä ammuttaisiin kärpästä tykillä, jos näin pienen rikkomuksen vuoksi kymmeniä ihmisiä alettaisiin ottaa kiinni, sanoo puolestaan ylikomisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista.

Poliisi otti kiinni kuusi Helsingissä

Huhtelan mukaan Helsingin Loppu rasismille -mielenosoituksessa suurin osa porukasta osoitti mieltään rauhallisesti rasismia vastaan.

Mukana kuitenkin muutamien kymmenien ihmisten joukko, joka pyrki aktiivisesti konfliktiin Rajat kiinni -mielenosoittajien kanssa.

– Se oli alkuun huutelua ja sitten he pyrkivät ahtautumaan kohti toista mielenosoitusta Narinkkatorilla, jolloin jouduimme työntämään heitä kauemmaksi. Siellä olisi syntynyt tappelu, jos poliisi ei olisi puuttunut tapahtumiin. Meidän suunnitelmamme oli alun alkaen, että erottelemme porukat toisistaan, Huhtela kertoo.

Kun Rajat kiinni -mielenosoituksen kulkue lähti Narinkkatorilta kohti Suomen Pankkia ja Säätytaloa Kruununhaassa, porukka alkoi vetää rasismin vastaista mielenosoitusta samaan suuntaan. Poliisin mukaan tästä aiheutui se, että liikenne seisoi parikymmentä minuuttia Kaisaniemenkadulla.

Poliisin mukaan rasismin vastustajat olivat lauantaina Helsingissä vaurioittaneet kahta poliisiautoa potkimalla: toisesta autosta meni lamppu rikki ja toiseen tuli lommoja. Päivän aikana joku kävi fyysisesti poliisin kimppuun Ateneumin edessä: häntä epäillään virkamiehen vastustamisesta.

Poliisi otti kuusi ihmistä kiinni mielenosoituksessa. Osa kiinniotetuista oli päihtyneitä.

– He aiheuttivat käytöksellään vaaraa tai häiriötä niin paljon, että heidät oli pakko ottaa kiinni. Huhtela kertoo.

Poliisi ei tiedä, miksi toisella puolella osa mielenosoittajista käyttäytyi huonosti.

– Voi olla, että päihteillä oli oma osuutensa asiaan, mutta jollakin tavalla heidän piti hakea konfliktia rasismin vastustamisen nimissä. Mitäköhän tekemistä sillä on oikeasti minkään rasismin vastustamisen kanssa, jos haetaan tappelua? Varmaan kyseessä ovat jotkut aivan muut motiivit, Huhtela miettii.

Myös Tampereella poliisi epäilee, että perjantain mielenosoituksessa uhrille tuntemattomat rasismin vastaiseen mielenosoitukseen osallistuneet ihmiset pahoinpitelivät tämän ja varastivat häneltä kännykän.

______________________________________________

Helsingin Uutiset: Rasismin vastustajat hyökkäsivät poliisin kimppuun - nyt tuli selitys

Helsingissä eilen järjestetyt Rajat kiinni- ja Vastustamme rasismia -mielenosoitukset eivät sujuneet ongelmitta.

Sekä Suomen nykyistä turvapaikanhakijapolitiikka että rasismia vastustajan mielenosoittajat kokoontuivat lauantaina kolmen aikaan Narinkkatorille. Poliisi oli alusta asti varautunut ryhmittymien väliseen yhteydenottoon erottamalla mielenosoitukset toisistaan mellakkapoliisien muurilla.

Poliisin mukaan ongelmia aiheutui kun muutama rasismia vastustamassa ollut henkilö yritti väkisin päästä Rajat kiinni -mielenosoituksen puolelle ilmeisesti tappeluaikeissa. Myöhemmin Kaisaniemenkadulla mielenosoittajat yrittivät myös pysäyttää kulkuetta seuranneita mellakkapoliiseja, josta seurasi nujakka poliisien ja mielenosoittajien välille.

Poliisi otti kiinni iltapäivän aikana yhteensä kuusi henkilöä. Tapahtumien tiimellyksessä myös kahta poliisiautoa vahingoitettiin ja heiteltiin savuheitteitä.

Sekä Helsingissä että Tampereella Rajat kiinni -mielenosoituksen järjestäjät olivat tehneet ilmoituksen etukäteen poliisille, mutta rasismia vastustanut joukko ei ollut.

Lain mukaan yleisellä paikalla järjestettävästä yleisestä kokouksesta tulee tehdä ilmoitus poliisille vähintään kuusi tuntia ennen kokouksen alkua. ylikomisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista kertoo Ilta-Sanomille, että poliisilla ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa aikomusta estää rasismin vastaisen mielenosoituksen toteutumista, vaikka lupia ei ollutkaan.

– Rajat kiinni -mielenosoituksen järjestäjät olivat tehneet ilmoituksen poliisille. Olisimme toivoneet ilmoitusta toiseltakin osapuolelta. Mutta poliisin ei kannata alkaa hajottaa koko mielenilmausta, sillä siinä ammuttaisiin kärpästä tykillä, jos näin pienen rikkomuksen vuoksi kymmeniä ihmisiä alettaisiin ottaa kiinni.

Vastustamme Rasismia mielenosoituksen järjestäjät väittävät puolestaan, että poliisi ei olisi sallinut heidän mielenosoituksensa järjestämistä Narinkkatorilla, joten siksi siitä ei tehty ilmoitusta. He myös kokivat poliisin suosineen Rajat kiinni -mielenosoitusta.

– Poliisit olivat ilmoittaneet etukäteen, että he eivät salli vastamielenosoituksen järjestämistä samalla torilla. Emme suostu siihen, että rasistit saavat vapaasti pitää torikokouksiaan, kun rasismin vastustaminen leimataan ääriliikkeeksi ja poliisit väkivaltaisesti työntävät meidät syrjään, joukko selittää väkivaltaan turvautumista tiedotteessa.