lauantai 10. lokakuuta 2015

Ilta-Sanomat: Onko turvapaikanhakija oikeasti lapsi? ”Jotkut käyttävät järjestelmää hyväkseen”

Ilta-Sanomat: Onko turvapaikanhakija oikeasti lapsi? ”Jotkut käyttävät järjestelmää hyväkseen” 10.10.2015

Ruotsin Malmöhön saapuu tällä hetkellä tuhansia turvapaikanhakijoita joka viikko. Maan maahanmuuttovirastossa työskentelevä mies kertoo, että suuri osa on liikkeellä aidon hädän ja pelon vuoksi, mutta joukossa on myös niitä, jotka yrittävät saada pakolaisstatuksen ja paremmat elinolosuhteet vilpillisin keinoin.

Hän haluaa puhua nimettömänä, koska pelkää työpaikkansa puolesta. Päivittäin tapetilla Ruotsin maahanmuuttovirastossa oleva asia on miehen mukaan arkaluonteinen ja herättää tunteita.

– Työnantajani varmasti kuristaisi minut, kun tämän nyt sanon, mutta jotkut turvapaikanhakijat käyttävät järjestelmää tietoisesti hyväkseen.

– He saapuvat tänne tarkoituksella ilman oikeita henkilöpapereita, ja ulkoisesti reilusti yli 30-vuotiailta näyttävät miehet ilmoittavat olevansa 15- tai 16-vuotiaita. Silloin heitä kohdellaan kuin lapsia. He pääsevät heti sosiaaliviranomaisten huostaan, ja yhteiskunnan vastuu heistä on paljon suurempi kuin aikuisia kohtaan, virkailija kertoo.


SYNTYMÄAIKA ei ole kuitenkaan pelkästään ilmoitusluonteinen asia, vaan maahanmuuttoviranomaiset pyrkivät todentamaan sen aitouden myös muilla tavoin.

Aina se ei onnistu, ja varsinkin nykyisessä kuormituksessa ikäkontrollin läpi pääsee virkailijan mukaan väkisinkin myös huijareita.

– Tämä on todella ikävä ilmiö niiden kannalta, jotka toimivat rehellisesti. On hyvin tavallista, että turvapaikanhakijat kertovat passinsa pudonneen matkalla mereen. Niin on joillakin oikeasti käynyt, mutta on myös vastakkaisia esimerkkejä.


YLITARKASTAJA Juha Kannelmaa Suomen maahanmuuttovirastosta kertoo, että turvapaikanhakijan ikänä pidetään lähtökohtaisesti ihmisen itsensä ilmoittamaa. Jos sitä on syytä epäillä, asia selvitetään oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella.

– Viime vuonna tehtiin 70 lisäselvitystä ”lapsille” ja 39 heistä oli iältään oikeasti yli 18-vuotiaita, Kannelmaa kertoo.

Lähtökohtaisesti Suomi myöntää aina oleskeluluvan tänne yksin tulleille alle 18-vuotiaille. Viime vuonna alle 18-vuotiaita tuli Suomeen ilman vanhempia 196. Tänä vuonna luku tulee olemaan moninkertainen.

– Käännyttämistä voidaan pitää kohtuuttomana, jos vanhempia ei mistään tavoiteta.

Ruotsin laajaa ilmiötä Kannelmaa ei ole vielä havainnut Suomessa.

– Ensin asioita selvittää poliisi, ennen kuin ne edes meille tulevat. Vielä on vaikea vetää nykytilanteesta johtopäätöksiä.