maanantai 12. lokakuuta 2015

Ilta-Sanomat: Myös keskustan Lomayhtymä turvapaikkabisneksessä

Ilta-Sanomat: Myös keskustan Lomayhtymä turvapaikkabisneksessä 12.10.2015

Pääosin keskustan omistama yhtiö alkaa pyörittää Lappajärven Kivitipussa hotellin sijasta vastaanottokeskusta.

IS kertoi eilen ja tänään kansanedustaja Sanna Lauslahdesta (kok), joka on mukana turvapaikkabisneksessä. Lauslahti on Luona Oy:n hallituksessa, ja Luona huolehtii muutamista vastaanottokeskuksista Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä.

Lauslahti ei ole ainoa poliitikko, joka on mukana turvapaikkabisneksessä.

Lomayhtymä - pääosin keskustan, keskustanuorten, keskustanaisten ja MTK:n omistama yhtiö - aloittaa näinä päivinä vastaanottokeskuksen hotelli Kivitipun tiloissa Lappajärvellä.

Lomayhtymä omistaa Kivitipun, joka on viime vuodet ollut suurissa talousvaikeuksissa. Nyt hotelli- ja kylpylätoiminta Lappajärvellä loppuu ja Lomayhtymä alkaa majoittaa turvapaikanhakijoita Kivitipun vastaanottokeskuksessa.

”Ei ole sillä lailla bisnestä”

Lomayhtymän hallituksen puheenjohtaja on kansanedustaja Markus Lohi (kesk). Lohi ei näe mitään ristiriitaa siinä, että hän istuu vastaanottokeskusta pyörittävän yhtiön hallituksessa.

– Meillä tämä ei ole sillä lailla bisnestä. Meillä on yhdistys, joka omistaa yhtiön. Ulos ei lähde yrityksestä voittoja, jos sellaisia syntyy. Yhtään euroa ei tule koskaan lähtemään yhdistyksen ulkopuolelle, kaikki rahaa jää toimintaan.

– Yhdistyksistä ei voi lähteä jäsenille yhtään euroa, toisin kuin yrityksissä, joissa omistajille jaetaan voittoa, Lohi totesi.

Siis, jos Lomayhtymä on tehnyt voittoa, se on jaettu yleishyödylliseen tarkoitukseen. Lomayhtymä on aiemmin tukenut voitoillaan ja RAY:n avustuksella sosiaalista lomatoimintaa.

Lomayhtymän mahdolliset voitot maahanmuuttajien kotouttamiseen

Nyt aatteellinen toiminta, tuettu lomatoiminta, siirtyy historiaan ja Lomayhtymä ryhtyy tukemaan mahdollisilla voitoillaan kotouttamista.

Suomeksi sanottuna, turvapaikanhakijat pelastavat Lomayhtymän ja Kivitipun konkurssilta, ja keskustan lomatoiminta muuttuu vastaanottokeskukseksi.

– Yhtiö luopuu aatteellisesta toiminnasta ja yhdistyksen sääntöjä on aikomus muuttaa. Toiminta muuttuu sosiaalisesta lomatoiminnasta maahaanmuuton kotouttamista edistävään toimintaan, Lohi sanoi.

Valtio ei voi pyörittää vastaanottokeskuksia, mutta valtio kuittaa keskusten kaikki kulut. Valtio tekee jokaisen vastaanottokeskuksen kanssa sopimuksen, ja korvaus on keskimäärin 43 euroa/turvapaikanhakija vuorokaudessa.

Voitot kotoutumisen edistämiseen

Lohen mukaan Lomayhtymän mahdolliset voitot käytetään maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen.

– Sopimusta ei ole tehty bisnesmielessä. Kulut on tarkoitus kattaa. Jos yhdistykselle jäisi voittoa, kaikki raha käytetään aina toiminnan kehittämiseen.

– Mahdolliset voitot menevät maahanmuuttajien kotoutumista tukevaan toimintaan. Voisimme ehkä tukea maahanmuuttajien kielen oppimista ja täydennyskoulutusta, Lohi näki.

Suomen Punainen Risti ja kunnat pyörittävät valtaosaa vastaanottokeskuksista.

Setlementtiliitolla on kaksi vastaanottokeskusta, ja keskustataustaisella Lomayhtymällä siis yksi, Kivitippu Lappajärvellä.

Luona Oy:n lisäksi Suomessa on toistaiseksi yksi vastaanottokeskusbisneksessä yksityisellä rahalla toimiva yritys, Pihlajalinna, joka on tehnyt sopimuksen kolmen vastaanottokeskuksen pyörittämisestä.