lauantai 12. syyskuuta 2015

MTV: YK varoittaa pakolaismäärien kasvamisesta - "Irakissa kaikki puhuvat nyt Suomesta"

MTV: YK varoittaa pakolaismäärien kasvamisesta - "Irakissa kaikki puhuvat nyt Suomesta" 12.9.2015

YK:n arvion mukaan yli miljoona ihmistä joutuu jättämään kotinsa Syyriassa vielä tämän vuoden aikana.

Äärimmäisen vaikea tilanne tarkoittaa entisestään suurenevia pakolaismääriä myös Eurooppaan, mikäli maan sisällissotaan ei puututa, arvioi YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Yacoub El Hillo.

Jo vuosia kestäneen Syyrian sisällissodan aikana miljoonat ihmiset ovat paenneet maasta. Yksin tänä vuonna noin miljoona syyrialaista on lähtenyt pakolaiseksi maan rajojen ulkopuolelle. YK:n arvion mukaan tilanne pahenee niin, että loppuvuodenkin aikana jopa miljoona ihmistä lisää joutuu jättämään maan.

Kärjistyvässä tilanteessa lisähuolta aiheuttavat resurssit - sillä esimerkiksi YK:n ruokaohjelmalta budjetoidut rahat ovat loppumassa kokonaan.

YK:n ruokaohjelmalla on marraskuun alun jälkeen rahaa nolla dollaria. Ruokaa pitäisi tarjota viidelle miljoonalle ihmiselle Syyriassa, YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Yacoub El Hillo sanoo.

"Suomi on kaunis maa"

Suomeen eniten pakolaisia on viime viikkoina saapunut pohjoisesta Ruotsin kautta. Määrät eivät ole luultavasti vähenemään päin, sillä esimerkiksi Malmön rautatieasemalla on tällä hetkellä satoja Irakista saapuneita turvapaikanhakijoita, joista suuri osa ilmoittaa haluavansa nimenomaa Suomeen.

- Miksi Suomeen? Minä kerron teille, koska he käsittelevät hakemukset nopeasti. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa siihen menee vuosi tai kaksi vuotta, 23-vuotias Ghanem perustelee.

Eniten turvapaikanhakijoita Suomeen saapuu juuri Irakista. Pelkästään elokuussa lähes 2000 turvapaikanhakijaa oli kotoisin Irakista. Tuttujen tai edes saman maalaisten kanssa on helpompaa uudessa ja vieraassa ympäristössä

- Suomi on erittäin hyvä. Tulen rakastamaan sitä. Irakissa kaikki ihmiset puhuvat nyt Suomesta, Ghanem kertoo.

Kylmenevä syksy ja pitkä talvi on kantautunut tulijoiden korviin. Turvaa hakevia se ei haittaa.

- Se on kaunis maa, mutta siellä on todella kylmä. Mutta minä rakastan lunta, Abod naurahtaa Malmön rautatieasemalla.

- Jotkut ovat sanoneet, että älä mene sinne, koska ei siellä pysty elämään kylmyyden takia. Mutta en kuuntele heitä, teen kuten haluan ja haluan mennä Suomeen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja rakastan Suomea, vaikka toistaiseksi olen nähnyt sen vain internetistä elokuvista, Abod jatkaa

Tämän vuoden aikana Suomeen on saapunut yhteensä lähes 9000 turvapaikanhakijaa.