lauantai 12. syyskuuta 2015

HS: Noin tuhat kokoontui Kansalaistorille toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi – "Ihmisarvo ei ole mielipidekysymys"

Helsingin Sanomat: Noin tuhat kokoontui Kansalaistorille toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi – "Ihmisarvo ei ole mielipidekysymys" 12.9.2015

”Suomi sanoo tervetuloa -kansalaispiknik” vietetiin lauantai-iltapäivänä Helsingin Kansalaistorilla. Helsingin poliisi kertoi Twitterissä, että paikalle kokoontui noin tuhat ihmistä.

Ajatuksena oli nauttia leppoisassa tunnelmassa piknik-eväitä ja osoittaa tukensa turvapaikanhakijoille.

"Toivottavasti [Suomi] voi kuulua siihen porukkaan, joka toivottaa ihmisiä tervetulleeksi hädässä", sanoi Linda Fischer, joka istui viltin päällä kavereidensa kanssa kuunnellen puheita ja musiikkia tapahtumalavalta.

Kaveri Hanna Mauro painotti ihmisoikeuksien merkitystä Eurooppaa koettelevassa pakolaiskriisissä.

"Saatamme edustaa eri uskontokuntia, kansallisuuksia ja mielipiteitä, mutta ihmisarvo ei voi olla mielipidekysymys."

Yleisölle puhui muun muassa suomensyyrialainen Rami Adham, joka painotti, että turvapaikan saaneet saadaan parhaiten kotoutettua tarjoamalla heille työtä.

"Työn teolla pääsee parhaiten integroitumaan yhteiskuntaan", hän sanoi.

"Syyrialaiset ovat ahkeria ihmisiä ja tunnettuja maailmalla. Esimerkiksi Steve Jobs oli syyrialaistaustainen – ja hän keksi iPhonen."

Tapahtuma oli perjantai-iltapäivään mennessä kerännyt tuekseen tuhansia ihmisiä ja useita isoja suomalaisyrityksiä. Lauantaina noin kello 15 Facebookissa piknikille oli ilmoittautunut noin 6 900 ihmistä.

Yksi piknikin järjestäjistä, Aleksej Fedotov, arvioi etukäteen, että paikalle saattaisi tulla 10 000 ihmistä – mutta tästä tavoitteesta jäätiin.

Tapahtuma oli siis pienempi kuin kesällä järjestetty rasisminvastainen Meillä on unelma -tapahtuma, mutta piknikfiilis takasi väljemmät liikkumatilat suhteellisen pienellä Kansalaistorilla.

Kymmenet tuhannet ihmiset ympäri Eurooppaa kokoontuvat lauantaina toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi maahansa.

Helsingin-tapahtuman laittoi alulle viikko sitten lauantaina Fatima Habeb. Hän loi tapahtuman Facebookiin aamulla, ja iltapäivällä 1 500 ihmistä oli ilmoittanut olevansa mukana.

Kaikki lähti hukkuneen syyrialaispojan kuvasta, Habeb sanoo.

"Itkin kuvan takia pari päivää kunnes päätin, että minun on pakko tehdä jotain. Näin Facebookissa 'Europe Says Welcome' -tapahtuman, mutta en löytänyt listasta Suomea. Perustin heti oman tapahtuman."

Viime lauantai-iltana myös Elina Hirvonen, Aleksej Fedotov, Arto Sivonen ja kumppanit miettivät, että Suomi tarvitsee jonkin tapahtuman, jossa pakolaiset toivotettaisiin tervetulleiksi. Kun he huomasivat Habebin tapahtuman, päätettiin voimat yhdistää yhden puhelinsoiton jälkeen. Samalla myös Gelawej Viyan, Najma Asad ja Aniza Aden ottivat järjestäjiin yhteyttä ja tarjosivat apua. Järjestäjien ydinryhmä oli käytännössä kasassa.

"Seuraavana päivänä meillä oli jo 150 vapaaehtoista", Fedotov sanoo.

Tapahtumassa ihmiset halutaan kutsua samaan ruokapöytään, sanoo Fedotov.

"Koska tarpeeksi isoa pöytää ei ole, kutsumme ihmiset piknikille."

Suurpiknikille on kansalaisten lisäksi ilmoittautunut mukaan yrityksiä ja järjestöjä. Myös musiikkia oli tarjolla. Ainakin Laura Voutilainen, Gracias, Scandinavian Music Group, Nicole Willis, Jimi Tenor, Maarit ja Sami Hurmerinta sekä Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen esiintyivät.

"Yrityksistä muun muassa Marimekko, Elisa, Aller, Finlayson, Rovio, Lundia ja Moomin Characters ovat mukana", sanoo Arto Sivonen.

Järjestäjien tavoite on olla mukana aloittamassa kansanliikettä, ei osoittaa mieltä ketään vastaan. Suomessa ja Euroopassa on nyt tapahtumassa jonkinlainen käänne, järjestäjät uskovat.

"Suhtautuminen pakolaisiin on Euroopalle kohtalonkysymys! Ylevä moraalinen puhe ei kuitenkaan riitä, vaan yhdenvertaisuuden, solidaarisuuden ja lähimmäisenrakkauden toteutuminen vaatii tekoja", Hirvonen sanoo.

Tapahtuma on samalla äänen antamista niille, jotka eivät halua keskustella sosiaalisessa mediassa vihapuheen keskellä, järjestelyryhmän jäsen Sari Väänänen sanoo.

Vajaassa viikossa sadat ihmiset lähtivät järjestämään tapahtumaa ja tuhannet ilmoittautuivat piknik-yleisöksi. Tapahtuman alulle panneen Fatima Habebin mukaan se kertoo ihmisten halusta auttaa. Vaikka Suomen taloudella ei menisi hyvin, ihmiset ymmärtävät toisten ihmisten hädän.

"Mitään pelättävää ei ole. Minusta on loistavaa, että meillä järjestäjilläkin on niin erilainen tausta", kuuden kuukauden ikäisenä Irakista Suomeen tullut Habeb sanoo. Nyt hän opiskelee liiketaloutta ammattikorkeakoulussa.

"Minuakaan ei tarvitse pelätä."