tiistai 4. elokuuta 2015

Yle: Tutkija: Rasistiset mielipiteet saavat vahvistusta rikosepäilyistä

Yle: Tutkija: Rasistiset mielipiteet saavat vahvistusta rikosepäilyistä 4.8.2015
Iltalehti: Somessa kuohuu: "Supo, miten meni noin niinku omasta mielestä?"

Yksittäistapauksia on tapana yleistää mutta yleistäminen on perusteetonta, sanoo professori Vesa Puuronen. Esimerkiksi Oulussa on ollut viikon aikana aseellinen yhteenotto, jossa oli osallisina maahanmuuttajataustaisia ja kaksi raiskausepäilyä, joissa epäillyt ovat tummaihoisia.

Oulussa hiljattain sattuneet yksittäiset väkivaltaisuudet ja raiskausepäilyt kiristävät tunnelmaa ja lisäävät maahanmuuttovastaista mielialaa ihmisten keskuudessa. Näin uskoo rasismia tutkiva Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen.

Puuronen sanoo, että rasismiin taipuvaisten on tapana yleistää voimakkaasti yksittäistapauksia. Hän arvelee, että joku voi saada todistusaineistoa mielipiteelle, jonka mukaan maahanmuuttajat muodostavat uhan suomalaisen yhteiskunnan turvallisuudelle ja sisäiselle vakaudelle.

– Ihmiset, jotka uskovat, että näin on, saavat vahvistusta uskollensa. Ja tietysti yksittäistapausten yleistäminen on perusteetonta, mutta näin he kuitenkin toimivat, Puuronen sanoo.

Vuosien työn tulokset näkyvät nyt

Vesa Puuronen näkee, että Suomessa kansallishenkistä liikettä on nostatettu viimeisten viidentoista vuoden ajan.

– Tällainen järjestö on esimerkiksi Suomen Sisu, jonka puheenjohtaja on oululainen kansanedustaja Olli Immonen.

– Kun tällaista työtä tekee tarpeeksi pitkään, hedelmät näkyvät nyt. Olen huolissani, sillä esimerkiksi Immosen blogissaan esittämät ajatukset ovat aikaisemmin historiassa johtaneet suuriin onnettomuuksiin, Puuronen toteaa.

Tietoa pitää hankkia

Puurosen mukaan on tärkeää, että yksittäiset ihmiset hankkivat tietoa asioista ja ideologioista, jotka ovat nousseet viime aikoina esille.

– Täytyy pystyä kriittisesti arvioimaan ideologisia kantoja, joita eri ryhmät ja ihmiset esittävät.

– Yhteiskunnan tasolla vastuu ei ole pelkästään niin sanotulla ylätasolla, esimerkiksi puoluejohdolla. Rasistisia mielipiteitä esittävät ihmiset ovat kasvaneet jonkinlaisessa sosiaalisessa ympäristössä, ovat käyneet suomalaista koulua, ovat eläneet media- ja tietoympäristössä, jonka suomalainen yhteiskunta tarjoaa. Näin ollen meillä kaikilla on tästä kehityksestä vastuu, Puuronen sanoo.

__________________________________________

Iltalehti: Somessa kuohuu: "Supo, miten meni noin niinku omasta mielestä?"

Suojelupoliisi (supo) rauhoitteli eilen ihmisiä Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) tekemän Jyväskylän hyökkäyksen ja pahoinpitelyn tiimoilta. Muun muassa Li Andersson ihmettelee supon lausuntoa.

Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala sanoi eilen Iltalehdelle, että sivullisten on turha pelätä kadulla kävelyä. Ja että Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) väkivaltaiset hyökkäykset ovat kohdistuneet lähinnä sen poliittisiin vastustajiin ja vähemmistöihin.

- Mitään oikeutusta se ei teoille tietenkään anna, koska ovathan vähemmistöt ja poliittiset vastustajat myös sivullisia, Rantala kuitenkin totesi.

Tämä sai aikaan monissa reaktion, että Supo vähättelee uusnatsismin ja äärioikeiston liikehdintää Suomessa - sen laajuutta ja rajuutta.

Kansanedustaja Li Andersson (vas) muun muassa kysyy omalla Facebook-sivullaan näin:

- Supo, miten meni noin niinku omasta mielestä?

Nyt Andersson toivoo, että suojelupoliisi tarkentaisi lausuntoa ja näkemystään.

- Mielestäni supon lausunto oli outo. Ketkä oikein erotetaan sivullisiksi? Jos mietitään aikaisempia hyökkäyksiä, kuten vuonna 2012 Oulussa tehtyä kaasuiskua ja kaksi vuotta aikaisemmin Pride-kulkueeseen tehtyä hyökkäystä, niin kyllä niissäkin olevat ihmiset olivat sivullisia, Andersson miettii.

- Ongelma on, että supo on niukkasanainen, mutta sitten kuitenkin annetaan tuon kaltaisia lausuntoja.

Andersson on huolissaan suomalaisten turvallisuudesta. Hänen mielestään iskut uhkaavat sanan- ja ilmaisunvapautta sekä demokratiaa.

- Riippumatta siitä, onko minkä puolueen puoluekirja taskussa, ihmisillä tulisi olla mahdollisuus osallistua esimerkiksi Pride-kulkueeseen kokematta oloaan turvattomaksi, toteaa Andersson.

Andersson pohtii, että Suomessa tulisi ehkä päivittää uhkakuvia.

- Sisäministeri Petteri Orpohan jo väläytteli, että ääriryhmien valvontaa tulisi lisätä. Sen lisäksi toivoisin myös Timo Soinilta selvää linjaa asiaan, Andersson sanoo.

Sosiaalisessa mediassa, niin Facebookissa kuin Twitterissä, supon lausunto herätti muitakin hämmentyneitä kommentteja.

Esimerkiksi SDP:n puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Eero Vainio hämmästeli Facebookissa, millä tavalla supo lajittelee sivulliset ja SVL:n väkivallan uhreiksi joutuneet.

- Eli Supon mielestä voi olla ihan rauhallinen, kun eihän tuo joukkio ole valmis hakkaamaan muita kuin demareita, kokkareita, vassareita, vihreitä, homoja, mamuja, saamelaisia, vammaisia, suomenruotsalaisia jne.. Ja niin, tuo jengihän on käynyt jo ev.lut. kirkonkin edustajien päälle, Vainio kirjoittaa.