keskiviikko 5. elokuuta 2015

Seura: Oulu on Suomen natsipääkaupunki

Seura: Oulu on Suomen natsipääkaupunki 5.8.2015

Pohjoisen natsipesäkkeessä demarikin voi diggailla väkivaltaisia kansallissosialisteja.

Kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen nykyinen ja edellinen johtaja ovat oululaisia. Ei ole ihme, että järjestöä johdetaan juuri Oulusta. Oulussa on kysyntää natseille.

Oulussa ulkomaalaistaustaisten pitsasukujen välit ovat niin tulehtuneet, että niitä setvitään jopa ammuskelemalla. Ulkomaalaisiksi epäiltyjen henkilöiden kerrotaan yrittävän joukkoraiskata yksin liikkuvia naisia. Eikä kukaan ole varmaankaan ehtinyt unohtaa viime talvena Tuiran kaupunginosassa kaksi ihmistä kirveellä tappaneen miehen ihonväriä.

Nämä uutiset ovat ymmärrettävästi ihmisten mielissä. Kaikki oululaiset eivät ole natseja tai heidän tukijoitaan, mutta monet pelkäävät. Heidän mielissään jokaisen nurkan takana vaanii hirmuinen maahanmuuttaja. He ovat pettyneitä poliisin kykyyn suojella ihmisiä, ja natsit koetaan aidosti vaihtoehdoksi. Näin ovat sanoneet monet kaupunkilaiset kirjallisesti omilla nimillään ja kasvoillaan asiaa käsittelevissä Facebook-keskusteluissa, joita esimerkiksi Puskaradio Oulu -ryhmässä on käyty ja sittemmin poistettu.

Mutta Oulussa julkinenkaan natsisymppaaminen ei ole kansan syviin riveihin kätkeytyvä yksinoikeus.

Päättäjätkin tykkäävät natseista

SDP:n oululainen kaupunginvaltuutettu Sari Halonen kirjoittaa, että Oulu on turvaton kaupunki ja että poliisi ei suojaa kaupunkilaisia riittävästi.

Rivikaupunkilaisten lisäksi väkivaltainen ja koko Suomen valtion lakkauttamiseen pyrkivä Suomen Vastarintaliike saa yllättäen tukea jopa oululaisilta päättäjiltä. Tunnetuin heistä on kaupunginvaltuutettu, paremmin kansanedustajana tunnettu Olli Immonen (ps), joka ei kaihda järjestöön kuuluvien uusnatsien seuraa vapaa-aikanaan. Kesäkuussa hän julkaisi omalla Facebook-sivullaan kuvan, jossa hän poseeraa järjestön aktiivien kanssa.

Yllättävämpi tukija on SDP:n kaupunginvaltuutettu Sari Halonen, joka ilmaisi Kalevalle hyväksyvänsä Suomen Vastarintaliike -järjestön katupartioinnin. Hänen mielestään natsien katujoukoista ei ole lähtökohtaisesti haittaa.

– Minun ensimmäinen ajatus ei ole, että nämä vastarintaliikkeen ihmiset käyttäisivät väkivaltaa kävellessään, Halonen kirjoitti Facebookissa elokuun ensimmäisenä päivänä puoli kahdeltatoista.

Vain muutamaa tuntia myöhemmin vastarintaliikkeen ihmiset olivat Jyväskylässä kävelyllä. Joukkio hyökkäsi organisoidusti ihmisten kimppuun ja pahoinpiteli heitä raa’asti. Poliisi otti kiinni kymmeniä natsimellakoitsijoita.

Tämäkään ei kääntänyt Halosen päätä. Häneltä riitti edelleen ymmärrystä kansallissosialistien partioinnille, kun hän kommentoi muutamia päiviä myöhemmin uutista, jonka mukaan ulkomaalaistaustaisiksi arveltujen henkilöiden epäiltiin yrittäneen joukkoraiskata naisia Oulussa.

– Kaupunki on turvaton ja poliisista ei ole mihinkään. Onko siis ihme, että jotain muuta kaivataan kaduille partioimaan? Halonen kommentoi raiskausyrityksistä kertovaa uutista Facebook-päivityksessään.

Demarivaltuutetun kirjoitukset ovat kuin kaikuja monien kaupunkilaisten äänistä. Ei ole poikkeuksellista, että rasistiset nujakoijat saavat enemmän tai vähemmän hiljaista hyväksyntää kansalaisilta, mutta päättäjiltä sellaista ei ole totuttu kuulemaan. Eritoten vasemmistolaiseksi mielletyn puolueen edustajalta moinen on enemmänkin ennenkuulumatonta.

Haparoivia korjausliikkeitä

Oulun kaupunginvaltuutettu Sari Halonen yrittää minimoida vahinkoja.

Olli Immonen on sittemmin yrittänyt sanoutua irti yhteyksistä Suomen Vastarintaliikkeeseen. Toisaalta Immonen on sanoutunut irti paljosta muustakin odotellessaan sotaisista taistelu-uhouksistaan seuraavaa harjausta. Perussuomalaiset osoitti kuitenkin työmiehensä Matti Putkosen suulla viimeksi eilen vahvan hyväksyntänsä sille, että Immonen viettää vapaa-aikaansa uusnatsien seurassa.

Demarit tuomitsivat Sari Halosen ilmaisemat natsisympatiat laajasti. Useita päiviä uhmakkaasti kirjoitellut Halonen nöyrtyi viimein eilen myöntämään Facebook-kirjoituksessaan, että Suomen Vastarintaliike on väkivaltainen järjestö. Hän ei kuitenkaan sanallakaan maininnut peruvansa aikaisempia puheitaan. Hän pahoittelee Kalevalle antamansa haastattelun mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa, mutta ei sano edelleenkään, että uusnatsien katupartiointi olisi mitenkään huono juttu.

Kummankin oululaispäättäjän puheista ja toimista saa sen kuvan, että he yrittävät lähinnä minimoida vahinkoja, joita heidän aikaisemmat puheensa ja kirjoituksensa heille itselleen mahdollisesti aiheuttavat.

Immonen yrittää väittää, että hän ei tunne Suomen Vastarintaliikettä sen vertaa, että voisi ottaa siihen kantaa. Väite ei ole järin uskottava kansallismielisen Suomen Sisu -järjestön puheenjohtajalta ja kansanedustajalta, joka on suunnannut liki kaiken näkyvämmän poliittisen toimintansa asioihin, joiden parissa natsitkin puuhastelevat: eikö Immonen muka tunne omaa pelikenttäänsä?

Halonen puolestaan vain pahentaa omia aikaisempia puheitaan todetessaan selittelyssään, että järjestö on väkivaltainen. Hän ei ole myöntänyt olleensa aiemmin väärässä. Koska hän ei ole perunut sanaakaan aikaisemmista puheistaan, hänen voi nyt tulkita hyväksyvän väkivaltaisen ja vallankumoukseen tähtäävän natsijärjestön katupartiotoiminnan.

Harjat heilumaan

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä aikoo käsitellä Immosen tapausta joskus hamassa tulevaisuudessa. Demarit ovat paheksuneet Halosen kirjoituksia oikein kovasti. Nähtävästi sen enempään ei puolueiden piireissä ole halukkuutta. Ainakaan asioita ei tunnuta pitävän kovin merkittävinä, koska teot ovat jääneet puuttumaan.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kritisoi Satakunnan Kansan kolumnissaan voimakkaasti perussuomalaisia ja sen puheenjohtajaa Timo Soinia, jotka eivät ole Rinteen mukaan tuominneet riittävällä tarmolla Olli Immosen sotaisia puheita. Rinne kirjoittaa, että Immonen edustaa itsensä lisäksi puoluettaan.

– Valitettavasti perussuomalaisten puoluejohto yrittää nyt selvitä asiasta pelkällä olankohautuksella. Soini näyttää hyväksyvän Immosen mielipiteet kaatamalla vastuun kirjoituksesta muiden harteille. Minulle tämä viestittää sitä, että Soini on samaa mieltä Immosen kanssa.

Mutta onko Rinne itse samaa mieltä oululaisen kaupunginvaltuutetun kanssa siitä, että väkivaltaisen natsijärjestön katupartiot ovat hyvä juttu? Tätä kirjoitettaessa Sari Halonen on edelleen Suomen sosialidemokraattisen puolueen ja SDP:n kaupunginvaltuustoryhmän jäsen. Julkisten moitteiden lisäksi mistään muista toimista ei ole kuulunut mitään.

Perussuomalaiset hyväksyy riveihinsä sotaisia taisteluhuutoja kirjoittelevan henkilön, joka viettää vapaa-aikaansa natsien kanssa. SDP:llä ei ole nähtävästi mitään sitä vastaan, että sen riveistä tuetaan samaisten natsien toimintaa.

Antti Rinteen puolueen kannattaisi ottaa harja omaankin käteensä viimeistään ennen kuin seuraavan kerran tuomitsee muita puolueita.

Suomen natsipääkaupungissa Oulussa väkivaltainen äärijärjestö saa ymmärrystä pelokkaiden kaupunkilaisten lisäksi päättäjiltä. Jos jopa SDP ohittaa paheksumiensa perussuomalaisten tavoin tällaisen olankohautuksella, eivät koko Suomen valtion lakkauttamista ajavat uusnatsit ole enää kaukana salonkikelpoisuudesta.

Ja niissä salongeissa ei varsinkaan sosialisteilla ole kivaa.