perjantai 10. heinäkuuta 2015

MTV: Turvapaikanhakijoiden uusi ennätys kesäkuussa: määrä kaksinkertaistunut

MTV: Turvapaikanhakijoiden uusi ennätys kesäkuussa: määrä kaksinkertaistunut 10.7.2015

Kesäkuussa Suomeen saapui tämän vuoden ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, yhteensä 770. Määrä on kaksinkertaistunut tammikuun 326 hakijasta.

Suomeen on saapunut tänä vuonna poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Hakijoiden määrä kasvaa yleensä hieman kesäisin, mutta tänä vuonna se on noussut korkeammalle kuin aiempina vuosina, selittää maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto.

– Tälle ei ole mitään muuta suoraa selitystä kuin se, että turvapaikanhakijoiden suurimmissa lähtömaissa on ylipäätään huono turvallisuustilanne. Koko Euroopassa on turvapaikanhakijoiden määrä kasvanut.

Ylivoimaisesti eniten kesäkuussa Suomeen saapui turvapaikanhakijoita Irakista (260 henkilöä) ja Somaliasta (211). Irakin luvut ovat kaksinkertaistuneet tammikuussa saapuneista 106 turvapaikanhakijasta, Somalian luvut taas jopa nelinkertaistuneet tammikuun 48:sta.

Yhteensä Suomeen on tänä vuonna saapunut turvapaikanhakijoita 80 eri maasta. Lisäksi yhteensä 45 turvapaikanhakijan kansalaisuudeksi on merkattu "tuntematon" ja 11 hakijalla ei kansalaisuutta ole määritelty.

– Osalla turvapaikanhakijoista, kuten palestiinalaisilla, ei ole kansalaisuutta, sanoo Kautto.