lauantai 18. heinäkuuta 2015

Ilta-Sanomat: Turkkilainen ex-futari: Suomessa on piilorasismia

Ilta-Sanomat: Turkkilainen ex-futari: Suomessa on piilorasismia 17.7.2015

Veikkausliigassa pelannut ja sittemmin pizzayrittäjäksi alkanut turkkilainen Sükrü Uzuner pitää suomalaisia pääosin suvaitsevaisina ja kertoo itse välttyneensä isommilta ongelmilta.

- Pelissä kaikki oli sallittu ja ärsyttämiseeni käytettiin joskus kovaakin kieltä, mihin toki itsekin joskus syyllistyin. Se kuului peliin ja ne asiat jäivät kentälle.

Kentän ulkopuolella Uzuner kertoo kokevansa piilossa olevaa rasismia.

- Se ilmenee katseesta ja puheesta. Sellainen ihminen ei katso puhuessaan silmiin ja siten aliarvostaa meitä. On ollut hienoa nähdä jonkun asiakkaan asennemuutos positiivisen kokemuksen myötä.

Uzunerin mukaan ihmisen oma käyttäytyminen onkin tärkeässä roolissa ongelmien välttämisessä.

- Jos Suomessa jotakin rasistista sattuu, on syytä katsoa myös hieman peiliin: missä liikut, mitä teet, millainen olet. Se vaikuttaa todella paljon.

Realismia

Aika Suomessa on opettanut kolmen lapsen isälle realismia jalkapallohaaveiden suhteen.

- Lapseni eivät pelaa jalkapalloa, mutta menestyvät koulussa. Tunnen paljon jalkapalloilijoita, jotka laiminlöivät tulevaisuutensa panostamalla vuosikaudet Ykkösessä tai Kakkosessa pelaamiseen. Suomessa on mahtava koulujärjestelmä ja opiskelumahdollisuudet, joten ne kannattaa hyödyntää.

Oma peliura päättyi Kolmosessa pari vuotta sitten.

- Peliaikoja on ikävä. Olen vieläkin hyvässä kunnossa ja voisin pelailla Kolmosessa, mutta aikaa ei enää ole. Ikämiespelit sekä taksikuskien SM-kisat saavat riittää, 46-vuotias yrittäjä tuumaa.