perjantai 17. heinäkuuta 2015

Ilta-Sanomat: Näin paljon thaipoimijat tienaavat Suomen-reissullaan: ”Joidenkin mukaan edelleen liian vähän”

Ilta-Sanomat: Näin paljon thaipoimijat tienaavat Suomen-reissullaan: ”Joidenkin mukaan edelleen liian vähän” 17.7.2015

Suomessa työskentelee joka kesä merkittävä määrä ulkomaalaisia marjanpoimijoita.
Kiantama Oy:n toimitusjohtaja Vernu Vasunta kertoo, että heillä työskenteleville poimijoille jää karkeasti arvioituna käteen sellainen summa, joka vastaa vuoden palkkaa kotona Thaimaassa.

– Esimerkiksi viime vuoden koko kauden keskiarvo taisi olla noin 66–67 kiloa marjoja päivässä per poimija. Mustikoista maksettiin keskimäärin 1,70 euroa, puolukoista taas vähemmän, hän valottaa.

Vasunnan mukaan poimintapäiviä kertyy vuosittain noin 70. Niiden aikana tehdystä työstä poimijoiden bruttomääräinen kokonaisansio on hänen mukaansa noin 5000–6000 euroa.

Toki poimijoilla on myös kuluja, esimerkiksi lentoliput, autojen vuokra, polttoaineet ja majoittuminen Suomessa. Näiden Vasunta arvioi olevan noin 50 euroa päivää kohden. Kun ne vähennetään, käteen jää keskimäärin 2500–3000 euroa.

– Sata tai satakymmenen euroa olisi normaali ansio päivässä hyvän sadon aikaan. Toki jos keskimääräinen kilomäärä tippuu neljään- tai viiteenkymmeneen, kyllähän marjan hintakin nousee, Vasunta selittää.

Kiantama Oy:llä on tarkka poimijakohtainen seuranta jokaiselta päivältä. Vasunta tietää, että jotkut kyllä jäävät alle tavoitteen, mutta jotkut pääsevät ylikin.

– Käytännössä omilleen pääsee kun tienaa 55 euroa päivässä, jonka jälkeen kaikki on nettoa. Jos tienaa 90 euroa päivässä, niin varmasti jää 30 euroa päivässä nettona käteen, mikä on myös ulkoministeriön suositus.

Toimitusjohtaja kertoo, että muutamana edellisenä vuotena heidän poimijoidensa nettoansioiden keskiarvo on ollut huippuluokkaa. Viime vuonna ei päästy ihan yhtä hyviin lukemiin.

– Syksyllä 2012 nettomääräinen keskiarvo oli melkein 4000 euroa, mikä on jonkinlainen ennätys. Jos poimijat saavat 2500–3000 euroa käteen täällä reilussa kahdessa kuukaudessa, niin kyllähän se vastaa heidän vuosiansiotaan kotimaassa, Vasunta sanoo.

– Joidenkin mukaan tämä tietysti on edelleenkin liian vähän.

Vasunta kuitenkin huomauttaa, että he pitävät kirjaa poimijoiden työskentelyajoista. Vaikka nämä lähtevätkin liikkeelle jo aamuvarhaisella, päivittäin poiminta-aika on noin kahdeksan tuntia.

– Loppuaika on huoltoa, suunnittelua ja liikkumista, hehän ajavat pitkiä matkoja. Sanoisin, että tuntipalkka on 8–9 euroa tunnilta poiminta-aikana.

Yhteensä Kiantaman palkkaamat poimijat keräävät kesän aikana jopa miljoonia kiloja marjoja. Hän arvioi, että tänä vuonna lopputuloksena on melkoinen kasa: 2,5 miljoonaa kiloa mustikoita ja puolukoita.

– Viime vuonna mustikkakausi oli pitkä. Puolukoita ehkä miljoona kiloa ja loput mustikoita, toimitusjohtaja arvelee.