maanantai 22. kesäkuuta 2015

Yle: Hakijasuma näkyy Joutsenon vastaanottokeskuksessa

Yle: Hakijasuma näkyy Joutsenon vastaanottokeskuksessa 22.6.2015

Turvapaikanhakijoita voi tänä vuonna tulla Suomeen jopa 7000. Viime vuosina hakijamäärä on liikkunut 3000-4000 välillä. Joutsenon vastaanottokeskus on tällä hetkellä lähes täynnä. Hakijoita on enemmän kuin tilat antavat ottaa vastaan. Hakijaluvut ovat nousseet touko-kesäkuun aikana.

Keskiverto turvapaikanhakija on nuorehko, yksin Suomeen saapuva mies. Välimeren pakolaisvirta ei vielä suoranaisesti näy Suomen vastaanottokeskuksissa.

– Eniten on kasvanut irakilaisten ja somalialaisten turvapaikanhakijoiden määrä, sanoo johtaja Jari Kähkönen Joutsenon vastaanottokeskuksesta.

Tänä vuonna Suomeen saapuu jopa 7000 turvapaikanhakijaa arvioidaan Maahanmuuttovirastosta. Viime vuosina määrä on ollut 3000-4000 välillä. Selittävää tekijää hakijasumaan ei suoranaisesti Kähkönen osaa kertoa.

Joutsenon vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä 250 turvapaikanhakijaa. Paikkoja on yhteensä 300. Osa huoneista on remontissa.

– Pari kymmentä huonetta pitää pitää vapaana äkillisiä tilanteita varten, Kähkönen toteaa.

Hallitus on päättänyt nostaa vastaanottokeskuksien määrärahoja. Rahat on tarkoitettu nykyisten keskusten laajennuksiin sekä täysin uusien vastaanottokeskusten rakentamiseen.