maanantai 11. toukokuuta 2015

Yle: EU-komissio siirtäisi siirtolaisia Välimeren maista muihin EU-maihin

Yle: EU-komissio siirtäisi siirtolaisia Välimeren maista muihin EU-maihin 11.5.2015

Komissio esittelee muuttoliikestrategiansa keskiviikkona. Se ehdottaa, että EU-maat kantaisivat nykyistä tasaisemmin vastuuta pakolaisista ja turvapaikanhakijoista.

EU-komissio on Ylen tietojen mukaan esittämässä sekä kiintiöpakolaisten että turvapaikanhakijoiden uudelleen sijoittamisia.

Vielä alkukeväästä komissio puhui taakanjaosta, mutta kielsi suunnittelevansa maahantulijoiden siirtämistä. Välimeren paheneva pakolaiskatastrofi ja kasvavat siirtolaismäärät ovat kuitenkin saaneet komission muuttamaan suhtautumistaan.

Välimeren maat, ensi sijassa Italia, ovat joutuneet kantamaan muita enemmän vastuuta meren yli tulevista siirtolaisista. Italia sekä Kreikka ja Espanja vaativat myös muita maita ottamaan vastuuta.

Taakanjaosta on puhuttu paljon, mutta moni jäsenmaa ei ole innostunut siitä käytännössä. Maat korostavat nytkin vapaaehtoisuutta.

Kovat neuvottelut edessä

Komission strategia on vasta suunnitelma, mitä komission mielestä kannattaisi tehdä. Sen jälkeen komissio neuvottelee asiasta jäsenmaiden ja EU-parlamentin kanssa ja valmistelee lakiehdotuksia.

Turvapaikanhakijoiden määrät jakautuvat hyvin epätasaisesti. Eniten heitä tuli viime vuonna Saksaan ( yli 200 000), Ruotsiin (80 000) ja Italiaan (yli 60 000). Suomesta turvapaikkaa haki vain noin 3 000 ihmistä.

Suomi on ottanut kiintiöpakolaisia, noin 1 000, ja hallitus katsoo kantaneensa väestömäärään nähden sopivasti vastuuta. Jotkut maat eivät ota lainkaan kiintiöpakolaisia.

Siirtolaisten tulva halutaan padota

Muuttoliikestrategiassa EU yrittää paitsi jakaa vastuunkantoa myös hillitä siirtolaisten tuloa unionin alueelle. Se aikoo lisätä yhteistyötä lähtömaiden kanssa.

Tosin useat lähtömaista ovat sekasortoisessa tilassa eikä valtioiden kanssa ole helppo neuvotella, siirtolaisia tulee paljon esimerksi Libyasta ja Syyriasta.

EU suunnittelee myös ulkorajojen valvonnan vahvistamista ja yrittää puuttua ihmissalakuljettajien toimintaan.