maanantai 4. toukokuuta 2015

Uusi Suomi: Hurja väite Suomen pakolaismääristä – ”Mistä kansanedustaja sai luvut?”

Uusi Suomi: Hurja väite Suomen pakolaismääristä – ”Mistä kansanedustaja sai luvut?” 4.5.2015
Uusi Suomi: Väite miljoonasta pakolaisesta – ”Vastenmielistä pelottelua”

Suomeen tulevien humanitaaristen maahanmuuttajien määrä on kasvussa ja saattaa kasvaa edelleen, jos Euroopan parlamentin torstaina tekemä päätös saadaan voimaan.
Euroopan parlamentti äänesti viimeviikolla esityksestä, joka vaatii sitovia kiintiöitä turvapaikanhakijoiden jakamiseksi kaikkien EU-maiden kesken. Parlamentti kannatti esitystä äänin 449-130.

Entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps.) väittää, että päätös voisi tarkoittaa Suomeen tulevan pakolaismäärän kasvamista peräti 10-kertaiseksi nykyiseen verrattuna.

–Suomeksi se tarkoittaa sitä, että maamme pitää vastaanottaa väestöosuuttaan vastaava määrä ns. pakolaisia. Nykytilanteessa se tarkoittaa noin 20 000 - 30 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Siis peräti lähes kymmenen kertaa enemmän kuin nykyisin, Tossavainen kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo ihmettelee, mistä Tossavainen on saanut luvut.

–Miten tähän laskelmaan on päästy? Mikä on ollut laskutapa? Meillä virastossa ei lasketa tällaisia, Repo kommentoi Tossavaisen väitettä.

Hän kuitenkin arvioi, että pakolaismäärät kasvavat Suomessa tulevaisuudessakin.

–Tänä vuonna hakijamäärä on ollut alkutalven osalta nousussa kohtalaisen reippaasti verrattuna viime vuoteen. Meillä on tietty resurssi laskettu tähän turvapaikanhakijoiden käsittelyyn, Repo sanoo.

Tilintarkastaja, perussuomalaisten entinen eduskuntavaaliehdokas Pauli Vahtera kertoo blogissaan, että vuoteen 2030 mennessä Suomeen tulisi jopa miljoona maahanmuuttajaa.

–Pahimmillaan meillä olisi edessä 15 vuodessa viiden Vantaan kokoisten kaupunkien rakentaminen, Vahtera kirjoittaa Iltalehden blogissaan.

Repo ei halua arvioida Vahteran arvion realistisuutta, mutta myöntää, että maahanmuttajien määrä on kasvussa.

–Se on selvää, että jos tilanne maailmalla jatkuu tällaisena ja pyrkimys Eurooppaan on kovaa, niin kyllä nämä hakijamäärät on kovasti nousissa. Mulla ei ole asiantuntemusta lähteä laskemaan mikä se luku olisi minäkin vuonna, ja mitä se tarkoittaisi, Repo sanoo.

Repo korostaa, että Suomi on ottanut pakolaisia suhteelisesti vähemmän kuin muut Pohjoismaat.

EU-parlamentin päätöksen taustalla on Välimerellä tapahtuneet siirtolaisia kuljettaneiden laivojen turmat, joissa on kuollut satoja ihmisiä.

–Mepit ehdottivat uusia toimia, joilla pyritään pelastamaan henkiä. Tavoitteena on saada lisärahoitusta etsintä- ja pelastusoperaatioille, kotouttamisohjelmille ja jakaa siirtolaisia tasapuolisemmin EU-maiden kesken, Euroopan parlamentti kertoo tiedotteessaan.

Päätöstä ei ole vielä vahvistettu Euroopan neuvostossa.

______________________________________________________

Uusi Suomi: Väite miljoonasta pakolaisesta – ”Vastenmielistä pelottelua”

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) ihmettelee entisen kansanedustajan Reijo Tossavaisen (ps.) ja tilintarkastaja Pauli Vahteran arvioita Suomen pakolaismäärien kasvusta.
Tossavaisen ja Vahteran mukaan Suomeen tuleva pakolaismäärä kasvaisi rajusti, jos Euroopan parlamentin torstaina hyväksymä esitys sitovista kiintiöistä turvapaikan hakijoiden jakamiseksi kaikkien EU-maiden kesken tulee voimaan.

Vahteran mukaan Suomeen tulisi vuoteen 2030 mennessä jopa miljoona uutta pakolaista. Tossavaisen mukaan päätös merkitsisi Suomeen noin 20 000-30 000 maahanmuuttajaa vuodessa lisää.

–Ensinnäkin se on aivan ennenaikaista lähteä vetämään mitään numeroita ja sitä mitä se tarkoittaisi Suomelle, Sarvamaa kommentoi.

Hän korostaa, että kyseessä on politiikkaa ohjaava päätöslauselma, joka kehottaa komissiota ottamaan asian käsittelyyn, minkä jälkeen Eurooppaneuvostossa asiasta käydään vielä ”tiukkaa vääntöä”.

–Sen takia tällaisten lukujen esittäminen on täysin vastuutonta, että Suomeen tulisi 30 000 pakolaista enemmän, Sarvamaa sanoo.

Hänen mielestään maahanmuutossa pitää ottaa huomioon Suomen ikärakenne.

–Millä nämä meinaa pitää tämän Suomen käynnissä kun huoltosuhde muuttuu? Yksi mikä voidaan tilastoista nähdä minä vuonna kukin suomalainen on syntynyt. Se on ihan kiveen hakattu fakta miten Suomen huoltosuhde tulee käymään, Sarvamaa toteaa.

Hän korostaa, että Suomi tarvitsee työntekijöitä eikä Suomessa synny tarpeeksi ihmisiä työelämästä poistuvien tilalle.

–Toi on sellasta pelottelua, uhkakuvien maalailua. Sanon suoraan, että tuohon tuo perustuu tuo politiikan teko ylipäätään, että se on niin hirveän helppo luoda sellaisia uhkakuvia ihmisille, että nämä tulevat ja vie teidän työpaikat. Se on sitä, Sarvamaa sanoo.

Hän korostaa, että tämän päivän siirtolaisen lapsi on ”huomisen täysin sinivalkoinen suomalainen”.

–Se on vastenmielistä ja matalamielistä tämä pelottelu näillä, Sarvamaa sanoo.

Sarvamaan mielestä EU:n pakolaistilanne on poliittisesti ongelmallinen kun taakka jakautuu epätasaisesti maiden kesken. Esimerkiksi Ruotsi ja Saksa ovat ottaneet enemmän pakolaisia kuin muut EU-maat.

–Kyllä Suomella on varaa ottaa enemmänkin pakolaisia, mutta en missään tapauksessa tarkoita silti sitä, että rajat auki kokonaan, Sarvamaa kertoo.

Sen lisäksi, että pakolaiset kiintiöitäisiin tasapuolisemmin EU-valtioiden kesken, pitää pakolaistilanteen eteen tehdä Sarvamaan mukaan paljon muutakin: rajoja pitää valvoa tiukasti, pitää satsata pakolaisten lähtömaihin ja vastata humanitaarisiin kriiseihin.