keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Yle: Pahoinpitelyjengi tuomiolla Helsingissä – tekijöiden joukossa alaikäisiä

Yle: Pahoinpitelyjengi tuomiolla Helsingissä – tekijöiden joukossa alaikäisiä 22.4.2015

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt ehdollista vankeutta kahdeksalle nuorelle miehelle väkivaltaisuuksista ja omaisuusrikoksista.

Nuorisojoukko pahoinpiteli ja ryösteli toisia nuoria viime syksynä Helsingissä. Saaliiksi ryöstelijät saivat uhreiltaan lähinnä lompakoita ja matkapuhelimia.

Ehdolliset tuomiot vaihtelevat viidestä kuukaudesta vuoteen ja kymmeneen kuukauteen. Lisäksi kaksi tuomituista määrättiin yhdyskuntapalveluun. Nuoret määrättiin myös maksamaan uhreille korvauksia muun muassa kärsimyksistä ja menetetystä omaisuudesta.

Tuomitut olivat rikosten tekemisen aikaan alle 18-vuotiaita. Tekoihin osallistui myös alle 15-vuotiaita, jotka eivät joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Valtaosa tuomituista on maahanmuuttajataustaisia.