lauantai 11. huhtikuuta 2015

Verkkouutiset: Kansanedustajan henkeä uhattu vaalimainostöherryksissä – "En muuta puheitani terroristijärjestöstä"

Verkkouutiset: Kansanedustajan henkeä uhattu vaalimainostöherryksissä – "En muuta puheitani terroristijärjestöstä" 11.4.2015

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kertoo nettisivuillaan, että hänen henkeään on uhattu vaalimainostöherryksissä.

Timo Heinonen kirjoittaa olevan harmillista, että eduskuntavaalikampanjat saavat osakseen myös ilkivaltaa ja sotkemista.

- Mainoksia revitään ja sotketaan ja tätä taitaa käydä kaikille puolueille. Ehkä osassa on poliittista viestiä ja vastustusta ja osassa ehkä muutakin.

- Ymmärrän sen, että meistä jokaisen mielipiteet ärsyttävät jota kuta. Mutta demokratiaan kuuluu vastata erilaisiin mielipiteisiin esittämällä asiallisella tavalla omansa. Ei siis sotkemalla toisten mainoksia ja tai häiritsemällä muuten, Heinonen toteaa.

- Ehkä kaikista pisimmälle tässä menevät ne, jotka uhkaavat jopa henkeä sananvapautta rajoittaakseen. Mutta toisaalta pelollekaan ei saa antaa jalansijaa. Näin itse olen yrittänyt nytkin toimia vaikka kaikkia ei puheeni muun muassa terroristijärjestö DAESH (ISIL) toimista olekaan miellyttäneet. Mutta en niidenkään jälkeen puheita muuta, Heinonen kirjoittaa.