lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ilta-Sanomat: Lehdet: Kerjäläiset ärsyttävät joka toista suomalaista

Ilta-Sanomat: Lehdet: Kerjäläiset ärsyttävät joka toista suomalaista 11.4.2015

Kerjäläiset ärsyttävät noin joka toista suomalaista, selviää Keskisuomalaisen ja Karjalaisen kumppanilehtineen tekemästä kyselystä.

Vastaajista naiset suhtautuvat kerjäläisiin hieman miehiä kriittisemmin. Eniten kerjäläiset ärsyttävät keski-ikäisiä, kun taas nuorten ja yli 70-vuotiaiden suhtautuminen on myönteisintä.

Helsinki­Uusimaan alueella sekä Itä- ja Pohjois-Suomessa ajatellaan kerjäläisistä hieman myönteisemmin kuin muualla. Puoluekannan suhteen huomattavasti muita suvaitsevaisempia ovat vasemmistoliiton kannattajat.

Lisäksi vastaajista joka viides kertoi antaneensa joskus rahaa kerjäläisille. Helsingin alueella kerjäläisiä tuetaan hieman muuta Suomea yleisemmin.

Tietoykkönen Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi maaliskuussa 1 500 suomalaista. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä.