torstai 12. maaliskuuta 2015

Yle: Pekkarinen: ”Maahanmuuton tarveharkinta on paikallaan”

Yle: Pekkarinen: ”Maahanmuuton tarveharkinta on paikallaan” 12.3.2015
Helsingin Uutiset: Kiivas väittely repesi – ”Keskusta vapauttaisi työperäisen maahanmuuton”

Keskustan vaaliohjelmassa sanotaan, että ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinta on poistettava. Puoleen kansanedustaja Mauri Pekkarinen on eri linjoilla.

Keskiviikkona julkistamassaan raportissa Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen yksi ehdotus oli, että työperusteinen maahanmuutto pitäisi vapauttaa. Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan Mauri Pekkarinen sekä SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Antti Lindtman keskustelivat aiheesta Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Lindtman selitti aluksi mistä työperäisen maahanmuuton tarveharkinnassa hänen mielestään on kyse. Lindtman sanoi, että kun työnantaja tarjoaa työtä, ensin katsotaan onko kotimaassa saatavissa työvoimaa – suomalaisia tai maahanmuuttajia – alalle ja tarjotaanko työtä ensin heille.

– Nyt esitetään, että vaikkapa tuolta EU:n, ETA-alueiden ulkopuolelta voisi tuoda työvoimaa ilman, että tarjotaan työtä Suomessa oleville työttömille. Tämä on sokea piste Vartiaisen ajattelussa, sanoi Lindtman.

– Ei ole perusteltua, että on avoimet ovet kenen tahansa tulla tänne. Tarveharkinta on paikallaan ja perustelua, sanoi Pekkarinen.

Lindtman: "Pekkariselle enemmän ääntä"

Keskustan vaaliohjelmassa sanotaan, että ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinta on poistettava.

– En pidä hyvänä sen kokonaan poistamista. Jos kerran on Suomesta tarjolla työtä, täsmälleen vastaavaan tehtävään ammattiosaavaa väkeä, sanoi Pekkarinen.

– Nyt puhun Mauri Pekkarisena, hän lisäsi.

– Mutta sellaisissa ammateissa, joihin tarvitaan korkeita osaajia, on perusteltua tehdä mahdolliseksi, että yritys tai yhteisö voi rekrytoida myöskin ETA- ja EU-alueen ulkopuolelta, Pekkarinen kuitenkin tarkensi.

Lindtman innostui ristiriidasta.

– Ymmärrän tietyllä tavalla, että Vartiainen ja kokoomus puolueena tätä ajavat. Mutta olen todella yllättynyt siitä, että keskusta on asettunut tälle kannalle. Jos antaa äänen keskustalle, antaa äänen sille, että tarveharkinta poistetaan, sanoi Lindtman.

Pekkarinen naurahti, mutta vauhtiin päästyään Lindtman jatkoi:

– Toivon, että Pekkarinen saa tässä asiassa paremmin ääntään esille keskustassa.

”Saksan malli ei ole Suomen tie”

Borg ja Vartiainen lisäisivät kilpailukykyä asettamalla vientiteollisuuden tarpeet etusijalle. Lisäksi otettaisiin mallia Saksasta, jossa voidaan paikallisesti joustaa työehtosopimuksista.

Lindtmanin mukaan Borgin ja Vartiaisen tavoitteeseen päästään parhaiten Suomen keskitetyn ratkaisun mallilla.

– Yleissitovuuden purkaminen tarkoittaisi pahimmillaan sitä, että työnantaja kutsuisi työntekijät tuohon porstuaan ja aamulla sanoisi, että ”kuka halvimmalla tämän työn tekee, pääsee tänään töihin”. Saksan malli ei ole Suomen tie, sanoo Lindtman.

Myös Pekkarisen mukaan tarvitaan jonkinlaista koordinaatiota, vaikka jäykkä keskitetty tuloratkaisu ei ole välttämätön. Hänen mielestään kuitenkin tarvitaan paikallisia joustoja ja toimialakohtaisia joustoja.

– Saksan malli tulee kysymykseen Saksassa, kun siellä on miljoonia gastarbeitereita (vierastyöläisiä), mutta semmoisenaan se ei ole Suomen malli.

”Vuorotteluvapaata tarvitaan”

Työn tarjontaa Borg ja Vartiainen lisäisivät myös poistamalla vuorotteluvapaan.

– Kyllä vuorotteluvapaata tarvitaan. Monesta syystä, kuittasi Pekkarinen.

Lindtman mukaan tältä osin Borgin ja Vartiaisen keinot ovat heppoisia.

– Vuorotteluvapaata käyttävät julkisen sektorin pienipalkkaiset erittäin raskasta työtä tekevät naiset. Kun he jäävät vuorotteluvapaalle, niin sinne palkataan työtön tilalle. Että mikä tämän esitetyn keinon vaikutus on? mietti Antti Lindtman.

_____________________________________

Helsingin Uutiset: Kiivas väittely repesi – ”Keskusta vapauttaisi työperäisen maahanmuuton”

Työperäisen maahanmuuton lisäämisestä on kuin onkin tulossa keskeinen teema kevään eduskuntavaaleissa. Torstaina aihe tulistui kiivaaksi väittelyksi keskustan ja sosiaalidemokraattien linjaeroista, kun kansanedustajat Antti Lindtman (sd.) ja Mauri Pekkarinen (kesk.) olivat Ylen Ykkösaamun vieraina.

Suorassa radiolähetyksessä Lindtman hyökkäsi voimakkaasti keskustan maahanmuuttolinjausta vastaan.

Keskustan johdossa katsotaan, että Suomi voi luopua työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta. Lindtmanin mielestä linjaus huono paitsi nykyisessä työttömyystilanteessa myös siksi, että se voisi johtaa ”kahden kerroksen työmarkkinoiden syntyyn”.

Lindtman sanoi pelkäävänsä, että EU:n ja Eta-alueen ulkopuolisen työperäisen maahanmuuton vapauttaminen johtaisi palkkojen polkemiseen ja halpatyömarkkinoiden syntyyn Suomessa.

– Tällainen vaara on olemassa varsinkin kun Suomessa ei ole kriminalisoitu alipalkkausta, Lindtman sanoi.

Lindtman lisäsi olevansa ”erittäin yllättynyt” siitä, että keskusta on lähtenyt asiassa kokoomuksen kanssa samalle linjalle. Kokoomuksen ohella työperäisen maahanmuuton vapauttamista kannattaa vihreät.

Lindtman ryöpytti Pekkarista myös ihmettelemällä, miksi keskusta tekee kaikkensa suojatakseen maanviljelijöiden työtä, mutta on nyt valmis jättämään suomalaiset duunarit vaille suojaa.

Pekkarinen puolustautui syytöksiltä toteamalla, että hän henkilökohtaisesti vastustaa keskustajohdon linjausta.

Pekkarinen sanoi myös, ettei ole aivan selvää, mitä linjaus käytännössä tarkoittaisi.

Keskustelu meni lopulta päälle puhumiseksi, ja juontaja joutui lopettamaan väittelyn.

Työperäisen maahanmuuton vapauttamisen nostivat eilen esille myös kokoomuksen Juhana Vartiainen ja Ruotsin entinen kokoomusministeri Anders Borg. Heidän mukaansa maahanmuuton lisääminen on yksi keino työllisyyden parantamiseksi ja valtion veropohjan turvaamiseksi.

Kiistelty aihe jakaa poliitikkoja paitsi puolueittain, myös puolueiden sisällä. Voimakkaimmin maahanmuuttoasioita on pitänyt vaalien alla esillä perussuomalaiset, ja muut isot puolueet ovat pyrkineet vähättelemään koko teemaa.

Puolueista löytyy kuitenkin erilaisia näkemyksiä. Uudellamaalla esimerkiksi kokoomuksen Marjo Matikainen-Kalström ja keskustan Johannes Hirvaskoski eivät pidä tarveharkinnasta luopumista järkevänä.

Elinkeinoelämä ajaa muutosta
- Työperäisen maahanmuuton vapauttamista on Suomessa ajanut voimakkaimmin elinkeinoelämä.
- Evan vastikään julkaistun raportin mukaan Somi tarvitsee jatkossa jopa 34 000 nettomaahanmuuttajaa, jotta työvoima ei supistuisi.
- Raportin mukaan vuotuisen nettomaahanmuuton pitäisi miltei kaksinkertaistua nykyisestä noin 17 000:sta.