torstai 19. maaliskuuta 2015

Taloussanomat: Somaliyrittäjät Suomesta: "Vaikka ei tee mitään, yhteiskunta huolehtii"

Taloussanomat: Somaliyrittäjät Suomesta: "Vaikka ei tee mitään, yhteiskunta huolehtii" 19.3.2015
Tiedote: Somaliyhteisössä on paljon intoa yrittäjyyteen - toistaiseksi somalialaisia yrittäjiä Suomessa vähän
Tuula Joronen & Abdirizak Hassan Mohamed: Kauppakansa pakosalla – Somaliyrittäjät meillä ja muualla (pdf)

Suomalaisen hyvinvointivaltion turvaverkot passivoivat ihmisiä, eivätkä rohkaise heitä ryhtymään yrittäjiksi. Näin arvioivat somaliyrittäjät Helsingin kaupungin teettämässä tutkimuksessa.

– Yrittäjän elämä on kovaa, siksi se ei houkuttele ihmisiä, mutta työttömyys voi houkutella. Sillä vaikka ei tee mitään, niin silti saa hoitoa, yhteiskunta huolehtii sinusta. Tämä on se pointti.

Näin kuvailee suomalaisen yhteiskunnan passivoivaa vaikutusta somaliyrittäjä, joka siirtyi palkansaajasta yrittäjäksi. Yrittäjä ei ole yksin mielipiteensä kanssa.

Tieto käy ilmi uudesta tutkimuksesta. Siihen haastatellut somaliyrittäjät olivat "varsin yksimielisiä" siitä, että suomalainen yhteiskunta passivoi ihmisiä. Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaiseman tutkimuksen (pdf) ovat tehneet Tuula Joronen ja Abdirizak Hassan Mohamed.

Sosiaalisilla tulonsiirroilla voi tulla toimeen yhtä hyvin kuin pienyritystoimintaa harjoittamalla, tutkimukseen haastatellut yrittäjät katsoivat. Yrittäjien mukaan hyvinvointivaltion jarruttava vaikutus selittää osaltaan sitä, miksi Suomessa toimii toistaiseksi varsin vähän somalitaustaisia yrittäjiä.

Yksi haastatelluista nosti esiin perhekokojen tuomat esteet yrittäjyydelle.

– Jos on viiden lapsen isä tai viiden lapsen perhe, tai kuuden, seitsemän lapsen perhe, niin jos se lähtee yrittämään ja menettää sitten mahdolliset etuudet, mitä kaikkea siihen liittyy. Se pelko on myös olemassa.

Tutkimukseen haastatellut yrittäjät arvioivat, että somalien omistamien firmojen kasvua hidastaa puolestaan pääomien vähyys, pieni asiakaskunta ja puutteet osaamisessa.

Tutkijat muistuttavat, että monissa muissa maissa somalien yritystoiminta on päässyt hyvään kasvuun alueilla, joille on keskittynyt suuria somaliyhteisöjä. Kukoistavia somaliyrityksiä löytyy esimerkiksi Minneapolisin–St. Paulin alueelta Yhdysvalloista sekä Britannian suurista kaupungeista.