perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ilta-Sanomat: Tapanilan joukkoraiskauksella ikävä seuraus? Poliisi: Ei näy tilastoissa

Ilta-Sanomat: Tapanilan joukkoraiskauksella ikävä seuraus? Poliisi: Ei näy tilastoissa 20.3.2015

Vasemmistoliiton poliitikko kuuli nuorisotalolla järjestetyssä tilaisuudessa maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemasta häirinnästä. Nuorten mukaan häirintä on lisääntynyt Tapanilassa viime viikolla tapahtuneen joukkoraiskauksen jälkeen.

Facebookissa on levinnyt vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheejohtaja ja kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalon eilen julkaisema kirjoitus, jossa hän kertoo vierailustaan Kallahden nuorisotalolla Helsingissä. Honkasalo osallistui keskustelutilaisuuteen, jonka aiheena olivat rasismi, monikulttuurisuus ja rasisminvastainen toiminta.

”Pian keskustelu kääntyi viimeaikaisiin raiskausuutisointeihin ja netissä vellovaan vihaan. Yksi tyttö yleisöstä huomautti, ettei viha ole enää netissä, vaan nyt myös kaduilla. Että netissä leviää kehotuksia käydä nuorisoryhmien kimppuun ja moni yleisöstä kertoi saaneensa myös soittoja ja tekstiviestejä, joissa varoitetaan somalialaistaustaisia liikkumasta ulkona kahdeksan jälkeen illalla”, Honkasalo kirjoitti.

Nuorisotutkijana työskentelevä Honkasalo kertoo olleensa tietoinen siitä, että lapset ja nuoret joutuvat kohtaamaan kadulla nimittelyä ja huutelua ja muuta rasistista käytöstä.

– Se, että se on systemaattista ja kehotetaan käymään nuorisoporukoiden kimppuun ja se, että näitä viestejä kiertää sosiaalisessa mediassa ja jotkut kertoivat saaneensa jopa henkilökohtaisia viestejä. Siitä olin todella järkyttynyt. Onneksi tilaisuudessa oli kaksi lähipoliisia ja nuorisotyöntekijöitä, jotta asiaa voitiin puida rauhassa ja miettiä, mitä asioille voisi tehdä.

Honkasalon mukaan maahanmuuttajataustaisten nuorten häirintä oli heidän kertomansa mukaan lisääntynyt Tapanilan joukkoraiskauksen jälkeen.

”Toinen tyttö kertoi, että nelikymppiset suomalaismiehet olivat tulleet kadulla sanomaan: ’Haluatko, että raiskaamme sinut’”, Honkasalo kirjoitti julkisessa päivityksessään.

Somaliliiton puheenjohtajana vuosina 2012–2014 toiminut Arshe Said kertoo kuulleensa huhuja nuorten häirinnästä, muttei voi varmistaa huhujen totuudenmukaisuutta.

– Nuoret juttelevat keskenään tai kertovat vanhemmilleen.

”Tytöillä oli sellainen tunne, että koko Suomi ajattelee näin”

Nuoret olivat myös lukeneet rasistisia nettikeskusteluja.

– Tytöillä oli myös sellainen tunne, että kaikki, koko Suomi ajattelee näin, niin kuin netissä kirjoitetaan ja paljon aikaa meni sen käsittelemiseen, etteivät kaikki ajattele niin, Honkasalo kertoo.

Honkasalo sanoo, että lasten ja nuorten kohtaama rasismi tulee harvoin aikuisten tai viranomaisten tietoon.

– Se on erittäin piilossa monella tapaa, kun verrataan esimerkiksi aikuisiin.

Ylikomisario Tuomo Lotta Helsingin poliisista kertoo, ettei poliisin tilastoissa näy Tapanilan tapahtumien jälkeen kasvua rasistisissa rikoksissa.

Honkasalo kuitenkin kiittelee keskustelutilaisuuteen saapuneita lähipoliiseja, joiden kautta nuorten viesti saatiin vietyä eteenpäin.

– Oli tosi tärkeää, kun lähipoliisit olivat tulleet tilaisuuteen, koska heitä kiinnosti aihe ja oli onni onnettomuudessa, että he olivat paikalla ja nuorten viesti saatiin heti eteenpäin.