lauantai 21. maaliskuuta 2015

HS: Tutkija: Nettirasismiin puututaan useammin kuin aikaisemmin

Helsingin Sanomat: Tutkija: Nettirasismiin puututaan useammin kuin aikaisemmin 21.3.2015

Internetissä esiintyvä rasismi kuohahti taas pintaan Tapanilan joukkoraiskauksen jälkeen. Rasismintutkija Vesa Puuronen Oulun yliopistosta toteaa nettirasismin lisääntyneen ilman Tapanilankin tapahtumia.

"Ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja kärjekkäitä mielipiteitä edustivat lähinnä Homma-foorumi ja Jussi Halla-aho, mutta nyt samanlaisten näkemysten edustajia on jokaisella nettifoorumilla, jossa käydään maahanmuuttajiin liittyvää keskustelua. Siitä on tullut jotenkin legitiimiksi koettu tapa puhua", Puuronen sanoo.

"Asenteet ovat kiristyneet. Osittain se voi liittyä vaaleihinkin. Yleensähän kaikenlainen aktiviteetti lisääntyy vaalien alla."

Tavalliset netinkäyttäjät huomaavat rasististen kommenttien lisääntymisen helposti. Suunta näkyy myös viharikoksissa, vaikka poliisin tilastot laahaavatkin jäljessä.

Poliisin tuorein viharikoksista tekemä raportti on vuodelta 2013. Siihen on kirjattu 45 epäiltyä rasistista rikosta internetissä. Edellisvuoden raportissa niitä on vain 16.

Tutkija Tero Tihveräinen Poliisiammattikorkeakoulusta uskoo, että vain osa netin viharikoksista ilmoitetaan poliisille. "Kuten viharikoksissa yleensäkin, myös netissä tapahtuvissa viharikoksissa ilmoituskynnys saattaa olla korkea."

Puurosen mukaan ihmiset puuttuvat kuitenkin nykyään internetissä käytyihin rasistisiin keskusteluihin entistä useammin.

"Vielä pari vuotta sitten ei ollut niin paljon vastaan sanojia, mutta nyt heitä on enemmän. Aina joku yrittää edes lyhyesti kyseenalaistaa esitettyjä väitteitä. Se on hyvä merkki", Puurunen sanoo.

"Se rasistinen puhe netissä on vain niin massiivista, että siellä pitäisi olla myös hirveä määrä ihmisiä, jotka jaksaisivat oikoa vääriä käsityksiä."

Rasismia tutkinut dosentti Anna Rastas Tampereen yliopistosta muistuttaa, että monia lapsia ja nuoria ahdistaa liikkua internetissä, koska siellä on niin paljon halveksuvaa puhetta. Hän sanoo, että rasismiin pitää aina puuttua.

"Rasismi koskee kipeästi kymmeniätuhansia ihmisiä Suomessa. Heidän elämäänsä helpottaisi, jos netissä on muunkinlaisia puheenvuoroja", Rastas sanoo.

"Keskustelua ei hillitse ainakaan se, että tietynlaiset puheet saavat velloa ilman kyseenalaistamista. Siksikin niihin on hyvä puuttua."