perjantai 13. maaliskuuta 2015

HS: Raiskauksia paljastuu aiempaa enemmän – joka kolmas tuomittu ulkomaalaistaustainen

Helsingin Sanomat: Raiskauksia paljastuu aiempaa enemmän – joka kolmas tuomittu ulkomaalaistaustainen 13.3.2015

Raiskausrikokset näyttävät lisääntyneen yksityisillä mutta vähentyneen julkisilla paikoilla. Poliisi epäilee, että nuorisojoukko raiskasi naisen Tapanilassa.

Seksuaalirikosten uhrit ilmoittivat viime vuonna poliisille enemmän raiskauksia kuin minään muuna vuonna 2000-luvulla.

Poliisiammattikorkeakoulun mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 939 raiskausta, törkeää raiskausta ja niiden yritystä. Helsingissä tapauksia oli 154, Vantaalla 62 ja Espoossa 41.

Vantaalla kirjattujen raiskausrikosten määrä on valtakunnallisen tilanteen tapaan suurempi kuin muina vuosina 2000-luvulla. Helsingissä ilmoituksia on kirjattu viimevuotista enemmän vain yhtenä vuonna ja Espoossa kahtena vuonna.

Lukuihin kannattaa suhtautua vain suuntaa antavina, sillä kirjaamiskäytännöissä voi olla eroja.

Raiskaukset nousivat keskusteluun maanantaina Helsingin Tapanilassa tapahtuneen törkeän raiskaustapauksen vuoksi. Poliisi esittää törkeästä raiskauksesta epäiltyjä viittä nuorta miestä vangittavaksi. Vangitsemisistunto pidetään perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa.

"Osa epäillyistä myöntää jotain tapahtuneen, mutta suurin osa kiistää syyllistyneensä mihinkään", kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jyri Hiltunen Helsingin poliisista.

Raiskausilmoitusten määrän kasvua voi osaltaan selittää lainmuutos, joka laajensi raiskauspykälän soveltamisalaa. Aiemmin sukupuoliyhteyteen pakottamisina tuomitut teot on katsottu viime syyskuusta lähtien raiskauksiksi.

"En usko, että se kuitenkaan selittää kovin suurta ilmoitusten määrän lisääntymistä. Raiskauksia on voinut tapahtua enemmän kuin ennen tai ihmiset ilmoittavat niistä herkemmin", sanoo Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelija Hannu Niemi.

Helsingin poliisi tutkii parhaillaan poikkeuksellista tapausta, jossa viiden 15–18-vuotiaan miehen epäillään raiskanneen nuoren naisen Tapanilassa.

Heidän epäillään häirinneen viime maanantai-iltana naista ensin lähijunassa ja raiskanneen hänet ulkona sen jälkeen, kun hän lähti kävelemään asemalta kotiinsa.

Helsingissä kirjattiin viime vuonna 17 raiskausrikosta, jotka tapahtuivat Tapanilan epäillyn raiskauksen tapaan yleisellä paikalla. Selvä valtaosa epäillyistä raiskaustapauksista tapahtui yksityisillä paikoilla kuten asunnoissa.

"Tekijä on useimmiten uhrin tuttu, läheinen tai perheenjäsen. Kun tekijä on uhrin läheinen, raiskaus tapahtuu tyypillisesti kotona tai muussa yksityisasunnossa", sanoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kehittämispäällikkö Riitta Silver.

Jos raiskaus tapahtuu yleisellä paikalla, raiskaaja on Riitta Silverin mukaan useammin uhrille tuntematon.

Poliisiammattikorkeakoulun tietojen mukaan viime vuonna lisääntyivät vain asunnoissa tai muissa yksityisissä paikoissa tapahtuneet raiskaukset. Ilmoitukset yleisellä paikalla tapahtuneista raiskausrikoksista sen sijaan vähenivät niin Helsingissä kuin valtakunnallisestikin.

Silver ei osaa sanoa, kertooko raiskausilmoitusten aiempaa suurempi määrä siitä, että raiskauksia tapahtuu todellisuudessa entistä enemmän. Kyse voi olla myös siitä, että uhrit ilmoittavat teosta aiempaa herkemmin poliisille.

Tuoreen poliisibarometri 2014 -tutkimuksen mukaan vain joka neljäs seksuaalisen ahdistelun tai väkivallan kohteeksi joutuneista ilmoitti asiasta poliisille.

Raiskausten määrää on Hannu Niemen mukaan voinut lisätä pitkällä tähtäimellä se, että ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut Suomessa.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportin mukaan joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalaistaustainen. Raiskausrikoksissa ulkomaalaisten osuus on suurempi kuin muissa rikostyypeissä, joissa ulkomaalaisten osuus jää usein alle kymmenen prosentin.

Poliisi onnistuu poliisiammattikorkeakoulun tietojen perusteella selvittämään varmemmin yksityisellä paikalla tapahtuneen raiskauksen kuin sellaisen raiskauksen, joka on tapahtunut julkisella paikalla.

Helsingissä poliisi siirsi syyteharkintaan viime vuonna yhteensä 88 epäiltyä raiskausta, törkeää raiskausta tai niiden yritystä. Niistä 81 oli tapahtunut yksityisellä paikalla ja seitsemän yleisellä paikalla.

Riitta Silver pitää Suomessa ongelmana sitä, että suuri osa raiskausilmoituksista ei johda syytteeseen eikä oikeudenkäyntiin.