sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

HS: Helsingin käräjäoikeus tuomitsi "Tohtoriksi" kutsutun ihmissalakuljettajan

Helsingin Sanomat: Helsingin käräjäoikeus tuomitsi "Tohtoriksi" kutsutun ihmissalakuljettajan 22.3.2015

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi irakilaismiestä maanmiestensä salakuljettamisesta Suomeen. Tuomion mukaan jutun päätekijä oli kolmekymppinen "Tohtoriksi" kutsuttu mies.

Käräjäoikeuden mukaan Tohtori kävi kahdella eri kerralla hakemassa laittomasti Eurooppaan tulleita irakilaisia Italiasta. Molemmilla kerroilla salakuljetettavia miehiä oli kolme ja toisella hakureissulla oli mukana myös hänen nelikymppinen rikoskumppaninsa.

Kaksi salakuljetutuista kertoi oikeudessa, että Tohtorin yhteystiedot oli saatu salakuljettajalta, joka toi toisen heistä Turkista Kreikkaan.

Tohtori salakuljetti miehet ensin autolla Italiasta Ruotsiin, jossa porukka kerättiin yhteen salakuljetettavaksi edelleen Suomeen.

Tuomion mukaan Tohtori, hänen rikoskumppaninsa ja kuusi salakuljetettavaa tulivat laivalla Suomeen viime vuoden joulukuussa.

Ryhmä oli liikkeellä autolla, mutta suurin osa miehistä pyrki maihin jalkaisin. Tuomion mukaan tavoitteena oli se, että edes osa porukasta pääsisi onnistuneesti maahan.

Kaksi miestä jäikin kiinni heti satamassa. Muut hyppäsivät autoon ja pyrkivät Turkuun.

Osa todistajista kertoi, että Turkuun hakeuduttiin siksi, että turvapaikka-asiat hoituvat Turussa nopeammin. Turussa kaksi miehistä ilmoittautuikin poliisiasemalle.

Kaikki salakuljetetut kertoivat, että salakuljettajat olivat ottaneet heidän passinsa Turkissa ja osalle oli annettu tilalle tekaistut paperit. Yksi miehistä kertoi, että salakuljettajat olivat neuvoneet Turkissa, että turvapaikkaa kannattaa hakea syyrialaisena.

Matka Italiasta Ruotsiin oli maksanut jokaiselta yli tuhat euroa, mutta Ruotsista Suomeen oli päässyt jo muutamalla sadalla.

Sekä Tohtori että hänen rikoskumppaninsa ovat oleskelleet vuosia Ruotsissa. Juttua tutkinut Rajavartiolaitos löysi irakilaismiesten kertomusten lisäksi myös muita viitteitä kaksikon salakuljetusbisneksistä.

Käräjäoikeuden mukaan Tohtorin ja hänen rikoskumppaninsa väliltä löytyi maahantulojärjestelyihin liittyneitä viestejä ainakin syyskuusta 2014 lähtien. Viesteissä pohdittiin esimerkiksi, löytyykö naiselle ja hänen lapsilleen sopivia passeja.

Lisäksi rikoskumppanin kännykästä löytyi useita kadonneiksi tai varastetuiksi ilmoitettujen passien kuvia.

Käräjäoikeus katsoikin, että miehet toimivat osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.

"Laittoman maahantulon järjestäminen edellyttää lukuisia erilaisia toimenpiteitä lähtömaassa, välimaissa sekä päätemaassa. Vaikka tarkkoja ja täsmällisiä tietoja organisaation jäsenten toiminnasta ja asemasta ei ole saatu, katsoo käräjäoikeus, että rikos on tehty osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa", tuomiossa todetaan.

Tohtori tuomittiin törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja valtionrajarikoksesta vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hänen rikoskumppaninsa tuomittiin samoista teoista vuoden ja viiden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Molemmat miehet kiistivät syytteet törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Yksi lautamiehistä jätti tuomioon eriävän mielipiteen. Hänen mielestään miesten teko ei ollut törkeä ja ehdolliset tuomiot olisivat olleet riittäviä.

Fakta
Laittoman maahantulon järjestäminen
- Laittomasta maahantulon järjestämisestä voidaan tuomita, jos joku tuo tai yrittää tuoda Suomeen ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon tarvittavia asiakirjoja tai lupia tai jos asiakirjat ovat väärennettyjä.
- Tuomittavaa on myös kuljetuksen järjestäminen ja väärien papereiden välittäminen.
- Törkeäksi teon tekee se, jos kohteille aiheutetaan vakavia fyysisiä vammoja tai kärsimystä tai jos teko tehdään osana järjestäytynyttä rikollisryhmää. Lisäksi teon pitää olla kokonaisuutena arvostellen törkeä.
- Laittoman maahantulon järjestämisestä voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Törkeästä tekomuodosta voidaan tuomita vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta.