torstai 12. helmikuuta 2015

Savon Sanomat: Isänmaan etu vaatii rahaa maahanmuuttoon

Savon Sanomat: Isänmaan etu vaatii rahaa maahanmuuttoon 12.2.2015

Maahanmuutosta karsiminen on lyhytnäköistä ja iskee ennen pitkää suomalaisten omaan nilkkaan.

Savon Sanomien ja kumppanilehtien teettämän mielipidekyselyn (SS 7.2.) mukaan 42 prosenttia suomalaisista karsisi valtion menoja eniten maahanmuutosta. Suuntaus on vaarallinen.

Suomi ei voi panna rajojaan kiinni. Sen sijaan meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten maahanmuuttajat saadaan toimimaan isänmaan hyödyksi.

Maahanmuuttoon osoitetut rahat kuluvat ensinnäkin pakolaisiin, kun valtio maksaa pakolaisia vastaanottaville kunnille korvauksia. Toiseksi rahoilla järjestetään kotouttamiskoulutusta ja kielenopetusta maahanmuuttajille.



Jos maahanmuuttoon tarkoitetuista rahoista leikataan, Suomessa ei enää pystyttäisi järjestämään nykyistä määrää kotouttamiskoulutusta. Maahanmuuttajavirta Suomeen jatkuisi, ja ulkomaalaiset asuisivat täällä, vaikka eivät sopeutuisi yhteiskuntaan.

Kotouttamiskoulutuksen tavoite on, että kaikki maahanmuuttajat saavat perustietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, työelämästä ja kotoutumista edistävistä palveluista.

Koulutus on tehokas keino estää maahanmuuttajien syrjäytymistä, passivoitumista ja myöhempiä ongelmia. Maahanmuuttajat ovat motivoituneimpia kotoutumaan heti saapumisensa jälkeen. Ensimmäiset 2–3 vuotta ovat kriittisintä aikaa.

Jos kotouttamisesta ei huolehdita, seurauksena on äärimmillään Ruotsin, Ranskan, Hollannin ja Saksan kaltaisia ongelmia. Näissä maissa on alueita, joihin eivät tehoa lait eikä poliisivalvonta. Rikokset eivät johda enää syytteisiin.

Alueilla ovat vallassa nuorten työttömien miesten muodostamat jengit, joista monilla on yhteyksiä muun muassa huumekauppaan. Kantaväestö ja edes poliisit eivät mene alueille kuin todella painavista syistä.

Parhaimmillaan Suomi saa maahanmuuttajista osaavia työntekijöitä ja hyviä veronmaksajia, jotka rikastuttavat maatamme omalla kulttuurillaan.

Varsinkin Itä-Suomessa väestö on vanhaa. Luonnollinen väestönkasvu ei riitä, joten alueiden asuttuna pitämisen ainoa toivo on maahanmuutto.

Suurin osa Suomeen tulevista maahanmuuttajista tulee puolisoiksi. Toiseksi eniten on opiskelijoita ja kolmanneksi töihin tulevia. Noin 10–15 prosenttia on pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.

Kotouttamista tarvitsee yhtä lailla kansainvälinen teknologian huippuosaaja kuin pakolainenkin. Kotouttamiskoulutukseen on enemmän tulijoita kuin koulutusta pystytään tarjoamaan. Maahanmuuttajilla on aito halu kotoutua.

Vuokko Nissinen