torstai 19. helmikuuta 2015

Kansan Uutiset: Soini uhriutui suorassa nettilähetyksessä

Kansan Uutiset: Soini uhriutui suorassa nettilähetyksessä 19.2.2015

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini valitti puolueen suorana internetissä torstaina aamupäivällä esittämässä tiedotustilaisuudessa yhteiskunnallisen keskusteluilmapiirin kiristymistä. Hän kertoi itse saaneensa tappouhkauksia, viimeksi tammikuussa, ja puhui Pohjolassa tapahtuneista poliittisista murhista. Moni perussuomalainen miettii Soinin mukaan sitä, uskaltaako lähteä vaalikentille, mutta uhkailun edessä ei alistuta.

Kansan Uutisten Viikkolehti kertoo huomenna perjantaina poliittisista uhkauksista. Niiden kohteeksi joutui vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja kansanedustajaehdokas Veronika Honkasalo arvosteltuaan Facebookissa perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmaa. Ohjelmasta vastaava europarlamentaarikko Jussi Halla-aho usutti kannattajansa Honkasalon Facebook-sivulle ja tuloksena oli suuri joukko rasistisia, seksuaalissävytteisiä ja uhkaavia kommentteja.

Perussuomalaisten masinoimista uhkailuista Soini ei torstaina puhunut mitään. Hän toisti jälleen, ettei ole rasisti, puolue ei ole rasistinen eikä flirttaile rasismin kanssa. Puolue, eli Soini itse, on kuitenkin antanut rasismituomion saaneen poliitikon valmistella maahanmuutto-ohjelmansa.

Soini ei myöskään muistanut, että ilmapiiri kiristyi jo neljä vuotta sitten. Maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita joutui hillitsemään kampanjaansa ja jopa vetäytymään jouduttuaan uhkailujen kohteeksi.

Jokainen sosiaalista mediaa seuraava tietää, että kielenkäyttö on viime vuosina koventunut eikä Soinin luonnehdinta ”oksennusseinistä” ole liioiteltu. Soini voisi tykönään miettiä, miten paljon hänen puolueensa kellokkailla on osuutta asiaan.

Perussuomalaisten piti julkistaa torstaina strategiapaperinsa, mutta sen lykkäämistä perusteltiin viimeaikaisilla Euroopassa tapahtuneilla terrori-iskuilla ja puolueen saamilla rasismisyytöksillä.

Varsinainen syy lienee kuitenkin ensi maanantaina julkaistava kirja Soini kupla (Into), jonka on kirjoittanut Pohjois-Pohjanmaan perussuomalainen aktiivi Sirpa Ahola-Laurila. Ennakkotietojen mukaan hän kertoo kirjassa ”herkullisia tarinoita persujen hyvä veli -kerhosta, amatöörien toilailuista ja sisäpiirin kähminnöistä”.

Soini vastasi pitkässä saarnamiehen tyyliin pitämässään puheenvuorossa jo etukäteen kirjassa esiin tuleviin väitteisiin ja leimasi perussuomalaisten huomiota herättäneet tempaukset yksittäisten jäsenten toilailuiksi.