perjantai 23. tammikuuta 2015

Yle: Supo: Syyriaan lähteneiden kantasuomalaisten määrää liioiteltu

Yle: Supo: Syyriaan lähteneiden kantasuomalaisten määrää liioiteltu 23.1.2015

Helsingin poliisista kerrottiin torstaina, että vajaat 20 taistelualueelle lähteneistä olisi kantasuomalaisia eli henkilöitä, joiden molemmat vanhemmat ovat etnisesti suomalaisia.

Suojelupoliisin mukaan Syyriaan matkanneita kantasuomalaisia on vähemmän kuin julkisuudessa on kerrottu. Supon viestintäpäällikön Jyri Rantalan mukaan määrä on huomattavasti pienempi kuin eilen kerrottu vajaat 20.

Supo ei kuitenkaan voi kertoa tarkkoja lukuja kantasuomalaisista tai muistakaan etnisistä ryhmistä.

– Ihmisillä on erilaisia motiiveja lähteä, koska he tulevat niin erilaisista taustoista. Yksi keskeinen on niin sanottu pyhä sota, sitten on myös ahdingossa olevien syyrialaisten auttamisen halu joko aseen kanssa tai ilman. Sitten on seikkailunhalu, toteaa Supon Jyri Rantala.

Supon julkistamassa toimintaympäristökatsauksessa kerrotaan, että kaikkiaan Suomesta Syyriaan matkustaneiden määrä oli viime vuoden lopussa yli 50. Lähtijät edustavat kaikkiaan 18 etnisyyttä, ja suuri osa on 21–24-vuotiaita.

Aamu-tv:ssä torstaina vieraillut Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen kertoi taistelualueelle lähteneiden kantasuomalaisten määräksi vajaat 20. Näiden henkilöiden molemmat vanhemmat ovat siis etnisesti suomalaisia. Supo ei torstaina halunnut kommentoida Helsingin poliisin lukuja Yle Uutisille.