sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kaleva: Halla-aho perää puolueeltaan tiukempaa maahanmuuttolinjaa: "Kenttä eri mieltä kuin Soini"

Kaleva: Halla-aho perää puolueeltaan tiukempaa maahanmuuttolinjaa: "Kenttä eri mieltä kuin Soini" 4.1.2015
Kaleva: Perussuomalaisten ryhmäjohtaja allekirjoittaa Halla-ahon kritiikin - "Ei tietoista hyssyttelyä"
Kaleva: Soini vastaa Halla-aholle: Maahanmuutosta ei saa suurta riitaa
Turun Sanomat/STT: Analyysi: Perussuomalaisissa alkaa olla hätä

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) vaatii perussuomalaisilta maahanmuuttokysymysten nostamista puolueen kärkiteemaksi.

Halla-ahon mielestä puolue välttelee maahanmuuttokriittisyyttä, mikä näkyy gallupeissa suosion tasaisena laskuna.

"Puolueen johdossa olisi terveellistä ymmärtää, että maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuminen on keskeinen osa kannatustamme. Se ei ole äänestäjillemme marginaalinen kysymys", Halla-aho painottaa.

"Puoluejohdossa aihe on koettu ikäväksi. Esimerkiksi puheenjohtaja Timo Soini on sanonut, että maahanmuutto ei häntä henkilökohtaisesti kiinnosta. Koen, että kenttämme on asiasta vahvasti eri mieltä kuin Soini", Halla-aho sanoo Lännen Median lehtien haastattelussa sunnuntaina.

Ylen tuoreessa gallupissa perussuomalaiset kirjautti 13,3 prosentin suosion, vaalikauden alhaisimman lukemansa.

"Ihmiset eivät ole varmoja, ajammeko asioita, joiden vuoksi he ovat meitä äänestäneet", Halla-aho arvioi ja ihmettelee sitä, miksi puoluejohto sen sijaan on pitänyt kovaa meteliä esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliittolaista.

"Homoavioliitot ovat vähämerkityksinen asia, eivätkä ne vaikuta oikeastaan mihinkään. En niitä kannata, mutta voin mainiosti elää asian kanssa. Soini on sanonut, että maahanmuuttoon liittyvät asiat eivät häntä kiinnosta. Se on ihan ok, mutta toisaalta voisin sanoa, että homoliittokysymys ei kiinnosta minua henkilökohtaisesti pätkääkään, mutta silti ymmärrän, että puolue on muodostanut jonkin linjan", Halla-aho vertailee eri asioiden yhteiskunnallista painoarvoa.

Sama linja kuin ruotsidemokraateilla

Halla-ahon mukaan kasvavasta maahanmuutosta aiheutuu taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, joihin puuttumisen toivossa perussuomalaisia on äänestetty.

"Mielipidekyselyjen mukaan ylivoimainen enemmistö perussuomalaisten potentiaalisista kannattajista sijoittaa maahanmuuttoon liittyvät ongelmat kolmen tärkeimmän asiakokonaisuuden joukkoon."

Hän huomauttaa, että länsinaapurissamme ruotsidemokraatit on lisännyt suosiotaan vaatimalla maahanmuuton rajua leikkaamista.

"Ruotsissa perussuomalaiset olisi myös natsipuolue, kun taas Suomessa ruotsidemokraatit ei herättäisi minkäänlaista huomiota. Meillä on aivan sama linjaus maahanmuutosta kuin heillä."

Ruotsissa muut puolueet ovat kieltäytyneet yhteistyöstä Jimmie Åkessonin johtaman puolueen kanssa.

"Ruotsissa kasvava siirtolaisyhteisö on magneetti, joka houkuttelee muita. Jos emme vähennä maahanmuuttoa, Suomessa toteutuu myös kehitys, jossa tulijat elävät maahanmuuttajien mikroyhteisöjen sisällä eivätkä sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan", Halla-aho arvioi.

Suomessa asuu 300 000 ulkomailla syntynyttä ihmistä. Heidän osuutensa on noin 6 prosenttia koko väestöstä. Ruotsissa vastaava osuus on yli 15 prosenttia.

"Ruotsidemokraatit ovat vaatineet maahanmuuton vähentämistä 90 prosentilla, jolloin Ruotsi tulisi suurin piirtein Suomen tasolle. Miten heitä voi kutsua fasisteiksi, jos ei Suomen kaikkia hallituspuolueita kutsuta fasistisiksi", Halla-aho ihmettelee.

Vuonna 2013 Ruotsi myönsi lähes 100 000 uutta oleskelulupaa. Suomessa määrä on vuosittain noin 20 000. Perhesyyt ovat Ruotsissa ja Suomessa yleisin oleskeluluvan myöntämisperuste.

Liian liberaalia politiikkaa

Helsingin ja Vantaan asukkaista vieraskielisiä on lähes 15 prosenttia. Muut suuret kaupungit seuraavat perässä: Turussa prosenttiosuus on noin 9 ja Tampereella yli 6, mutta Oulussa vasta päälle kolme. Nuorissa ikäluokissa osuudet ovat paljon suurempia, koska maahanmuuttajien perheissä on paljon lapsia.

Lainsäädäntöä pitäisi Halla-ahon mielestä kiristää toissijaisen suojelun nojalla myönnettyjen oleskelulupien kriteerien ja perheenyhdistämisten osalta.

"Suomen maahanmuuttopolitiikka on yhtä liberaalia kuin Ruotsin, mutta tietoisuus linjastamme ei ole vielä levinnyt yhtä laajalle", hän sanoo.

Halla-ahon mielestä aiheesta on keskusteltava avoimesti, koska maahanmuuttajat tarvitsevat paljon julkisia palveluita, jotka jonkun on rahoitettava.

"Usein sanotaan, ettei näistä kysymyksistä saa keskustella, mutta pakkohan niistä on voida puhua, kun on kyse yhteisistä verovaroistamme."

"Suomeen muuttaa enemmän ihmisiä, kuin mitä Suomi pystyy kotouttamaan. Kehitys näkyy surkeissa työllisyys- ja rikosluvuissa sekä syrjäytymisessä ja koulupudokkaiden määrässä. Seurauksena on negatiivinen kierre, joka Ruotsissa on jo voimakkaasti käynnissä."

Perussuomalaisten ääniharava huomauttaa, että kaupungeissa keskiluokkainen kantaväestö alkaa muuttaa pois asuinalueilta, joilla maahanmuuttajien sopeutumisvaikeudet näkyvät alueen arjessa.

"Myös hyvin toimeentulevat maahanmuuttajat muuttavat muualle", hän lisää.

Halla-ahon arvion mukaan perussuomalaiset pettää äänestäjänsä, jos puolue ei muuta linjaansa näkyvästi ja kuuluvasti.

"Saamani palautteen perusteella monilla on epäilyksiä, olemmeko me se vaihtoehto, joka olemme luvanneet olla. Puolueen täytyy katsoa peiliin ja miettiä, olemmeko aktiivisesti pitäneet tapetilla asioita, joita vaaliohjelmassamme lupasimme. En ihan rehellisesti voi sanoa, että olisimme puolueena niin aina tehneet."


_____________________________________________________________

Kaleva: Perussuomalaisten ryhmäjohtaja allekirjoittaa Halla-ahon kritiikin - "Ei tietoista hyssyttelyä"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtajan Jari Lindströmin mielestä Jussi Halla-aho on oikeassa siinä, että Perussuomalaiset on pitänyt liian vähän esillä maahanmuuttokysymyksiä.

Lännen Median lehtien haastattelussa sunnuntaina Perussuomalaisten europarlamentaarikko Halla-aho arvosteli puoluejohtoa maahanmuuttokysymysten suoranaisesta välttelystä.

Lindströmin mielestä puoluejohto ei ole keskustelua tietoisesti hyssytellyt.

– Ei sitä ole hyssytelty. Maahanmuutto oli meille viime vaaleissa keskeinen teema. Allekirjoitan sen, että sitä pitää enemmän pitää esillä, Lindström sanoo.

Halla-aho arvioi haastattelussa, että puoluejohto ei ymmärrä, että kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon on keskeinen osa Perussuomalaisten kannatusta. Ylen tuoreessa kyselyssä puolue mittautti alhaisimman kannatuslukemansa tällä vaalikaudella, 13,3 prosenttia.

Myös Lindström uskoo, että vaitonaisuus maahanmuuttopolitiikasta syö kannatusta.

– Tästä olen Jussin kanssa samaa mieltä. Meillä on tässä ja monessa muussakin asiassa se ongelma, että me kansanedustajat hautaudumme eduskuntaan ja kuvittelemme, että ihmiset seuraavat tarkasti, mitä me siellä teemme.

Lindström muistuttaa, että Perussuomalaisten kansanedustajat ovat eduskunnassa suhtautuneet kriittisesti, kun salissa on käsitelty maahanmuuttoon liittyviä asioita.

Halla-aho sanoi haastattelussa, että puolueen puheenjohtaja Timo Soini on tehnyt selväksi, ettei maahanmuutto häntä henkilökohtaisesti kiinnosta. Halla-aho arvioi, että kenttäväki on Soinin kanssa eri mieltä.

Lindströmin mielestä maahanmuuttoteeman nuupahtamista ei voi panna Soinin piikkiin.

– Ei tämä Soinista johdu, kyllä tässä pitää itse kunkin mennä peilin eteen, Lindström sanoo.

Lindström sanoo, että maahanmuutosta on tulossa yksi Perussuomalaisten kärkiteemoista kevään eduskuntavaaleissa.

– Kaikkeen liittyy talous- ja työllisyys. Maahanmuuttokeskustelua ei voi ohittaa. On selvä asia, että meidän täytyy terveellä tavalla itsekkäästi katsoa, mihin meidän rahamme riittävät, Lindström sanoo.


_____________________________________________________________

Kaleva: Soini vastaa Halla-aholle: Maahanmuutosta ei saa suurta riitaa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi puolueen europarlamentaarikon Jussi Halla-ahon Lännen Median lehdille antamaa haastattelua tuoreeltaan ”plokissaan”.

Soini ilmoitti viettävänsä perheen kanssa vapaata ja kommentoivansa siksi Halla-ahon näkemyksiä vain siellä.

Halla-aho arvosteli puoluejohtoa ja erityisesti Soinia siitä, että Perussuomalaiset on vältellyt maahanmuuttokysymysten nostamista esille. Hänestä kenttä on Soinin kanssa vahvasti eri mieltä. Halla-ahon mielestä se näkyy myös puolueen laskeneessa kannatuksessa.

Myös puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström on sitä mieltä, että vaitonaisuus maahanmuuttokysymyksissä näkyy puolueen suosiossa.

Soini kirjoittaa, ettei maahanmuutosta saa Perussuomalaisissa suurta riitaa aikaiseksi. Hänestä puolue on ”moniääninen kansanliike”, johon mahtuu monta teemaa.

– Minä olen varmaankin parhaita puhumaan EU-ongelmista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Sen sijaan maahanmuuttokysymyksissä Halla-aho on yksi parhaista, Soini sanoo kirjoituksessaan.

Soini muistuttaa, että puolueen vuoden 2011 eduskuntavaaleissa saama vaalivoitto, ”jytky” tuli monesta syystä. Hän listaa muiden muassa EU:n tukipaketit, vaalirahaskandaalin, maahanmuuton ja keskustan sisäisen romahduksen.

– Perussuomalaisten vaaliohjelma on voimassa kaikilta osin. Maahanmuuttokysymykset ovat osa tätä kokonaisuutta. Ja myös osa uutta vaaliohjelmaa.

Soini myös huomauttaa, että puolueen kannatuksen vaihtelu on normaalia.

– Puolue pyrkii aina mahdollisimman hyvään kannatukseen, mutta ei keinolla millä tahansa. Kun moraalista puhuu, kannattaa ensin katsoa peiliin.

Soini korostaa, että maahanmuuttokysymys on puolueen mielestä ennen kaikkea taloudellinen ongelma, josta pitää voida keskustella ilman rasistiksi leimautumista.

Hän kirjoittaa, että henkilökohtaisesti hän pitää suurimpana yhteiskunnallisena epäkohtana sitä, että miljoona suomalaista joutuu elämään tuloilla, jotka jäävät tuhannen euron molemmin puolin.


_________________________________________________________

Turun Sanomat/STT: Analyysi: Perussuomalaisissa alkaa olla hätä

Perussuomalaisissa alkaa olla hätä kannatuslukujen painuessa ja vaalien lähestyessä.

Europarlamenttiin yli 80 000 äänellä keväällä valittu Jussi Halla-aho (ps) arvosteli sunnuntaina Lännen Median haastattelussa puolueensa johtoa siitä, että enää ei pidetä esillä maahanmuuttokriittisyyttä, joka oli yksi vuoden 2011 vaalivoiton tekijöistä.

Viime vuoden puolella silloinen perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo väläytteli samanlaisia ajatuksia Helsingin Sanomissa kommentoidessaan galluplukuja. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström yhtyi sunnuntaina Lännen Medialle Halla-ahon kritiikkiin.

Erona näkemyksissä on vain se, että Halla-aho pistää puolueen linjanmuutoksen puheenjohtaja Timo Soinin piikkiin ja kaksi muuta kehottavat perussuomalaisia katsomaan peiliin laajemminkin.

Soini ei suostunut sunnuntaina STT:n haastatteluun aiheesta vaan kehotti lukemaan blogiaan. Siinä hän vakuuttaa, että maahanmuutosta ei saa perussuomalaisissa suurta riitaa aikaiseksi. Maahanmuuttokysymykset ovat myös osa puolueen uutta vaaliohjelmaa.

Ruotsin malli kutkuttaa

Osaa perussuomalaisista varmaan kutkuttaa Ruotsin ruotsidemokraattien vaalimenestys maahanmuuttoasioilla, kun vuoden 2011 jytkyn muut ainesosat ovat liukuneet käsistä. Soini itse listaa blogissaan menestyksen muiksi syiksi EU:n tukipaketit, vaalirahaskandaalin, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen, keskustan romahduksen ja sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden ajamisen.

Vaalirahoitusjuttuja ei kukaan enää muista, keskusta on suosionsa kukkuloilla ja liki kaikki haluavat lisää rahaa armeijalle, joten maahanmuuton lisäksi perussuomalaisten toivo lepää enää Kreikan lähdössä eurosta ja sen mahdollisesti luomissa ongelmissa.

Mutta saako maahanmuutosta samaa vaaliveturia enää toista kertaa? Kun Ruotsissa käytiin viime syksynä vaalit, maahan oli tullut vuoden alusta lukien noin 65 000 turvapaikanhakijaa ja koko vuoden luku lienee yli 80 000. Suomesta ei koko viime vuonna hakenut turvapaikkaa kuin vajaat 4 000 ihmistä.

TS–STT–OLLI KEMPPAINEN

Kirjoittaja on STT:n politiikan toimittaja