keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ilta-Sanomat: Tutkija: Suomeen ei juuri kohdistu suoraa Isis-rekrytointia

Ilta-Sanomat/STT: Tutkija: Suomeen ei juuri kohdistu suoraa Isis-rekrytointia 14.1.2015
Yle: Musliminuorten värväysyritys Vaasassa hämmentää
MTV3: Vaasan Isis-rekrytointi: "Värvääjät pelottelivat"

Suomeen ei juuri kohdistu äärijärjestö Isisin suoraa ja keskitettyä rekrytointitoimintaa, arvioi tutkija Juha Saarinen.

Jihadismin tutkimukseen erikoistunut Saarinen sanoo, että Suomessa uusia jäseniä yrittävät todennäköisemmin etsiä jo radikalisoituneet henkilöt.

Rekrytointia tehdään Finnish Middle East Consulting Groupille työskentelevän Saarisen mukaan todennäköisimmin omassa lähipiirissä. Se kohdistuu ihmisiin, jotka tiedetään samanmielisiksi tai poliittisilta näkemyksiltään sopiviksi.

– Suomessa ja maailmalla on nähty, että henkilöt, jotka ovat jo liittyneet Islamilaiseen valtioon oma-aloitteisesti pyrkivät tuomaan lähipiiriään jäseniksi tai radikalisoimaan heitä lähtömaissaan.

Supon ylitarkastajan Tuomas Portaankorvan näkemys on samansuuntainen.

– Enimmäkseen kannustamiset ja kehotukset tapahtuvat pienissä kaveri- ja tuttavapiireissä. Mutta tiedämme kyllä, että julkisillakin paikoilla tapahtuvaa kannustamista on.

Portaankorva sanoo, että raskaasti organisoitua värväämistä ei Suomessa tapahdu.

Epäammattimaista

Suomessa rekrytointitoiminta on Saarisen arvion mukaan moniin suurempiin maihin verrattuna pienimuotoista ja epäammattimaista.

– Suomeen ei esimerkiksi juuri ole kohdistunut ammattimaisesti tehtyä korkeatasoista propagandaa lukuun ottamatta yhtä suomalaistaistelijan esiintymistä videolla.

Internetin kautta rekrytointipropagandaa tosin levitetään laajemmalle.

– Keskustelufoorumeilla ja sosiaalisessa mediassa henkilöt, jotka ovat liittyneet Islamilaiseen valtioon ja matkustaneet konfliktialueille saattavat kirjoitella viestejä ja sitä kautta rohkaista ihmisiä tulemaan.

Sanomalehti Pohjalainen uutisoi keskiviikkona epäilyistä, joiden mukaan nuoria vaasalaismuslimeja oli yritetty rekrytoida Isisin riveihin ovelta ovelle. Saarinen pitää tällaista värväämistä epätodennäköisenä ja tehottomana. Portaankorva arvioi, että yksittäistapauksena toimintaa ei voi pitää mahdottomana, mutta yleistä se ei missään tapauksessa ole.

Saarisen mielestä Suomessa tulisi kiinnittää huomiota henkilöihin, jotka ovat valmiita edistämään Isisin asiaa väkivallattomilla tavoilla kuten rohkaisemalla uusia jäseniä. Isisin kohderyhmää ovat etupäässä radikalisoituneet nuoret sunnimuslimit, mutta etnisellä taustalla ei Saarisen mukaan ole järjestölle juuri väliä.


______________________________________________

Yle: Musliminuorten värväysyritys Vaasassa hämmentää

Vaasan islamilaisen yhteisön puheenjohtaja ei usko terroristijärjestö Isisin värvänneen nuoria Vaasassa. Hänen mukaansa yhteisön sisältä ei ole tullut mitään viestiä värväyksestä. Myös suojelupoliisi pitää suoraa värväystä poikkeuksellisena menettelynä. Vaasan aikuiskoulutuskeskuksen koulutuspäällikkö Juha Tuomikoski kertoi poliisille nuorten muslimimiesten värväysyrityksestä viime syksynä.

Terroristijärjestö Isisin väitetty värväystoiminta kummastuttaa Vaasan muslimiyhteisön puheenjohtajaa. Hän ei jaksa uskoa, että se on totta.

– Minä en usko. Jos ajattelee sitä, mitä olisi tapahtunut, niin tiedän, että se ei ole totta, sanoo Nabil Salem.

Vaasalaiset nuoret muslimimiehet kohtasivat Juha Tuomikosken kertoman mukaan kotiovellaan viime syksynä Isisin värvärit. Tuomikoski kertoi tapahtuneesta rikospoliisille. Tieto on edelleen välitetty suojelupoliisille.

– Suomessa suora värväys on täysin satunnaista, poikkeuksellista, mutta ei sitä voi poiskaan sulkea, sanoo Tuomas Portaankorva suojelupoliisista.

Hänen mukaansa Isisin järjestelmällinen propaganda tapahtuu ulkomaisilla nettisivuilla. Suomessa tiedossa on vain satunnaisia suoria yhteydenottoja. Suomesta Syyriaan lähteneitä on yli viisikymmentä.

– He eivät tokikaan kaikki ole lähteneet taistelijoiksi. Luvussa on mukana nekin, jotka ovat menneet sinne mm. avustustoimintaan, korostaa Tuomas Portaankorva.

Vaasan muslimiyhteisö ei pidä Isis-järjestöstä

Vaasassa on arviolta parituhatta muslimia. Puheenjohtajalle yhteisön sisältä ei ole tullut tietoja värväyksestä. Silti puheet värväysyrityksestä huolettavat yhteisön jäseniä.

– Ihmiset eivät pidä Isis-järjestöstä eivätkä siitä, että ne olisivat Vaasassa. Mutta minä en usko, että ne on läsnä Suomessa tai Vaasassa, sanoo Nabil Salem.

Hänen mukaansa yhteisö on rauhallinen, tavallinen ja Vaasassa on ollut hyvä elää ja olla. Ongelmia ei ole kohdattu. Muslimit kokoontuvat perjantaisin moskeijassa ja paikalle tulee satakunta ihmistä. Lauantaina ja sunnuntaina opiskellaan arabian kieltä ja koraanin tekstejä.

Muslimiyhteisön puheenjohtaja torjuu Isisin progadandan islamin vastaisena. Myös järjestön toiminta saa selväsanaisen tuomion.

–Se on väärin. Islam ei sano niin kuin he. Se ei ole islamin uskontoa. Heidän mukaansa ei pidä lähteä, sanoo Nabil Salem.


___________________________________________

MTV3: Vaasan Isis-rekrytointi: "Värvääjät pelottelivat"

Vaasassa Pohjanmaalla on mahdollisesti yritetty värvätä nuoria muslimeja ääri-islamilaisen Isisin riveihin.

Vaasan aikuiskoulutuskeskuksen koulutuspäällikkö Juha Tuomikoski kertoo, että värvärit ovat vedonneet uskontoon ja luvanneet nuorille rahaa.

Tuomikosken mukaan värväysyrityksen kohteeksi joutuneet nuoret eivät olleet tunteneet värvääjiä. Ilmeisesti he olivat kuitenkin olleet Suomessa käymässä olevia ulkomaalaisia.

– Värvääjät olivat illalla työpäivän jälkeen soittaneet ihmisten ovikelloa ja pyytäneet saada tulla sisälle keskustelelemaan. Näille ihmisille oli sanottu, että tästä ei saa puhua eteenpäin ja he olivat itse kokeneet nämä vierailijat uhkaaviksi ja olivat pelänneet, Tuomikoski kertoo kuulemastaan MTV Uutisille.

Vaasan seudun islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Nabil Salem epäilee värväysyrityksen todenperäisyyttä. Hän on kuitenkin moskeijassa ohjeistanut ihmisiä ilmoittamaan poliisille jos värvääjiä ilmaantuu.

Tuomikoski arvelee, että Salemin epäluulo saattaa johtua siitä, että kyseiset nuoret eivät ole aktiivisia muslimiyhdyskunnan jäseniä.

Tuomikosken kokemuksen mukaan Suomen muslimiväestö suhtautuu Isisiin hyvin torjuvasti.

– Minulle on kerrottu Isis-järjestöstä sellaisia kauhutarinoita, joita en ole edes nähnyt suomalaisissa tiedotusvälineissä. Varsinkin niillä, jotka seuraavat jotain arabiankielisiä tiedotusvälineitä, on hyvin torjuva asenne. Sitä pidetään tosi pahana ja tosi vaarallisena liikkeenä.

Asiasta uutisoivat ensimmäisinä Pohjalainen ja Ilkka-lehdet.