tiistai 16. joulukuuta 2014

Keskisuomalainen: 40 vuotta Suomessa asunut Abahassine: Ghettoutuminen suurin haaste

Keskisuomalainen: 40 vuotta Suomessa asunut Abahassine: Ghettoutuminen suurin haaste 16.12.2014

– Tiesin, että Suomeen sopeutuminen ei tule olemaan helppoa, mutta ajattelin, että lähtökohdat ovat nämä ja tästä aloitetaan, sanoo Lahcen Abahassine, neljä vuosikymmentä sitten Marokosta Suomeen muuttanut mies.

Nyt hänet tunnetaan Jyväskylässä nimellä Hassinen.

– Lähtökohtani olivat kuitenkin hyvät verrattuna niihin ihmisiin, jotka tulevat tänne kouluttamattomina pakolaisina, Hassinen lisää.

Vertailu on helppoa, sillä hän on työskennellyt yli kymmenen vuotta Jyväskylän maahanmuuttajapalveluissa sosiaaliohjaajana.

Hänen oma tarinansa on tavallinen: hän löysi suomalaisen naisen. Ensikatseet vaihdettiin Interrail-matkalla Barcelonassa. Ennen Suomeen muuttoa nuoripari asui pari vuotta Casablancassa. Hassisella oli jo tuolloin ranskan kielen opettajan pätevyys. Suomessa hän työskenteli ensi alkuun appiukkonsa verstaassa Kuopiossa.

– Minullahan oli täällä vaimo tukena, ja myös hänen sukunsa otti minut hyvin vastaan, hän kertaa sopeutumistaan.

Kesätyöhaku toi syrjintää

Pian Suomeen muuton jälkeen syntyi vanhin heidän kolmesta pojastaan. Kuopiosta pariskunta muutti Jyväskylään. Hassinen opiskeli erityispedagogiikkaa 1980-luvun puolivälissä afrikkalaisille räätälöidyssä koulutusohjelmassa. Koulutuksensa hän rahoitti opintolainalla ja tekemällä töitä Ruthin leipomossa.

Tuohon aikaan Jyväskylän kaupunkikuvassa ei näkynyt ihonväriltään tummia niin paljon kuin tänä päivänä.

Erinäköisiin suhtautuminen oli joko uteliasta tai hieman varautunutta.

– Ihmeteltiin lapsen kiharaa tukkaa. Se oli sellaista vilpitöntä mielenkiintoa. Mutta meillä oli tuttu ja turvallinen ympäristö, ylioppilaskylä ja yliopisto.

Ensimmäistä kertaa hän joutui kohtaamaan syrjintää hakiessaan kesätyöpaikkoja.

– Silloin tunsin olevani turvallisen Kortepohja–yliopisto-kuplan ulkopuolella, todellisuudessa.

Ensimmäisinä Suomen-vuosinaan hän muistelee turhautuneensa siihen, ettei voinut puhua kotikieltään.

– Sitten ostin radion, josta etsin arabiankielisiä asemia. Kun lapset olivat menneet nukkumaan, kuuntelin radiota. Myöhemmin ystävystyin Marokosta Jyväskylään muuttaneen Hassan Choklatin kanssa.

Hassinen nauraa, että vieläkin, vaikka suomi on sujuvaa, suuttuessa kieli vaihtuu automaattisesti arabiaksi.

Valmistuttuaan hän työskenteli 15 vuotta nuoriso-ohjaajana Hovilan nuorisokodissa.

Nykyisessä sosiaaliohjaajan työssään hän auttaa pakolaisia ja paluumuuttajia käytännön asioissa. Esimerkiksi haastattelun aikana hänen piti selvittää, miten kielitaidottomat, juuri maahan muuttaneet lapset osaavat mennä bussilla toisella puolella kaupunkia sijaitsevaan kouluun.

Hän on nähnyt sekä onnellisia että vähemmän onnellisia sopeutumistarinoita. Hän onkin oikea henkilö vastaamaan kysymykseen, miten erilaisista kulttuureista tulleet parhaiten pääsevät kiinni suomalaiseen elämään.

– Riippumatta siitä, oletko vaalea, koulutettu amerikkalainen vai tummaihoinen, kouluttamaton pakolainen, kohtaat täällä saman ongelman: Suomi on hyvin monokulttuurinen yhteiskunta. Jos juttelet Pekan kanssa, kaikki menee hyvin niin kauan, kunnes mukaan tulee Matti. Sen jälkeen muualta tullut tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

Hän kertoo jutelleensa aiheesta useiden länsimaihin muuttaneiden kanssa. Suomessa sulkeutuneisuus on kaikkein voimakkainta.

– On pitkä prosessi, että suomalaisen saa luottamaan itseensä. Suomalainen pitää mieluummin etäisyyttä ja odottaa, että toinen tekee aloitteen. Tulijan on siis oltava erityisen aktiivinen ja rohkea. Kielitaito on ensimmäinen avain yhteiskuntaan, tietää Hassinen.

Ghettoutuminen suurin haaste

Suurimpana maahanmuuton ohjauksen haasteena hän pitää juuri ghettoutumista. Se voi olla sekä alueellista että sosiaalista.

– Maahanmuuttajat eivät kohtaa valtaväestöä, vaan elävät omissa porukoissaan. Yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen on tavattoman helppoa.

Dialogia kotoperäisten ja maahanmuuttajien välille ei kannata luoda keinotekoisesti, vaan esimerkiksi päiväkodin yhteyksien tai lasten harrastusten kautta.

Hassinen tuntee myös maahanmuuttajaperheiden sisäiset ongelmat. Esimerkiksi kotona ei hyväksytä kaikkia asioita, joita koulussa opetetaan.

– Maahanmuuttajavanhemmilla voi olla väärä mielikuva suomalaisperheistä, koska ihmiset eivät tapaa toisiaan arjessa: kirjastossa, konservatoriossa tai Hipposhallissa. Perheen vanhemmat voivat kuvitella esimerkiksi, että kaikki suomalaistytöt notkuvat kaupungilla minihameessa, sätkä suupielessä.

Normaalia dialogia on vaikea syntyä esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhempi kutsutaan koulun kansliaan arvosteltavaksi, miten se teidän tyttö on niin rajaton ja blaa blaa blaa.

Hassinen korostaa, että maahanmuuttajaperheet ovat keskenään erilaisia kuten suomalaisperheetkin: toiset perheet ovat sitoutuneita kasvatukseen, pystyvät vetämään rajat ja antamaan aikaansa lapsille. Osa perheistä ei siihen kykene.

Kasvatuksen rajattomuus voi näkyä niin, että islaminuskoisesta, konservatiivisen pukukoodin perheestä tuleva teinityttö pukeutuukin liian kepeisiin, länsimaisiin hepeniin tai teinipoika esittää kovista ja huutelee hävyttömyyksiä ohikulkijoille.

– Vaikka heidän vanhempansa eivät hyväksy tätä, heillä ei ole keinoja. Teini-ikäiset voivat myös väittää vanhemmilleen, ettei länsimaissa saa puuttua lasten käyttäytymiseen tai että muutkin nuoret tekevät näin.

Överiksi mennyt länsimaisuus ja huono käytös ovat joko huomion hakemista ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta tai kapinaa ja näyttämistä muille nuorille, että he ovat yhtä lailla länsimaisia.

Isis pelottaa

Entäs Isisin nousu, pelottaako?

– Kyllä pelottaa, sanoo Hassinen.

Sotilaiden värvääminen Isisin riveihin Suomesta ei ole Hassiselle kuitenkaan yllätys. Värvääminen on helppoa, jos ihminen kokee olevansa ulkopuolinen – ei tarpeellinen kenellekään eikä muiden hyväksymä. Yllätys hänelle oli kuitenkin uutisissa mainittu Suomesta värvättyjen määrä, noin 40. Hänen mielestään luku on Suomen maahanmuuttajaväestön määrään suhteutettuna iso.

– Yllätys värvättyjen määrä oli sen vuoksi, että meillä on toimiva vastaanottojärjestelmä.

Hassisen mukaan sosiaalisen ja alueellisen ghettoutumisen ehkäisemiseksi olisi nyt etsittävä uusia keinoja sekä asunto-, koulutus- että työllistämispuolella.

Ja edelleen hän palaa harrastusteemaan. Nimittäin mieleisen harrastuksen löytyminen voisi korvata nuorten liiallista netissä notkumista ja vaarallisen vertaisryhmän löytymistä.

– Kun lapsi ja nuori saa tehdä sellaista, missä hän on hyvä, ja kun vanhemmat pääsevät harrastuksen kautta tutustumaan valtaväestöön, ei synny ”me ja ne” -vastakkainasettelua. Jokaisen vanhemman vastuulla on kertoa lapsilleen, että jos joku käyttäytyy huonosti, ei se tarkoita sitä, että kaikki alkuperäiset suomalaiset tai kaikki maahanmuuttajat toimisivat samalla tavalla. Vanhempien vastuulla on vihanpidon ehkäisy, hän korostaa.

Itse hän lähti tutustumaan tavalliseen arkeen poikiensa jalkapalloharrastuksen kautta. Hän toimi useita vuosia myös juniorien valmentajana ja joukkueenjohtajana.

– En ollut isä, joka osasi hiihtää ja luistella niin kuin muiden poikien isät. Imagoni oli siinä mielessä poikieni silmissä heikko. Mutta jalkapallosta löytyi pelastus. Se oli minun vahvuuteni.

Parhaimman kiitoksen valmennusuurastuksestaan hän sai käytyään 1990-luvulla 50 juniorifutaajan ja heidän vanhempansa kanssa Casablancassa pelimatkalla.

– Silloin tunsin, että minuun luotetaan ja olen sisällä tässä yhteiskunnassa.

Hassinen syntyi Casablancan miljoonakaupungissa perheensä esikoiseksi. Isä oli töissä autoliikkeessä. Äiti kuoli pojan ollessa 6-vuotias. Myöhemmin hän sai veljensä kanssa äitipuolen ja neljä nuorempaa sisarusta. Islamin usko näkyi kasvatuksessa päivittäisinä rukoushetkinä. Lahcen-poika pistettiin myös kesäisin koraanikouluun, niin kuin maassa oli tapana. Marokon toinen kieli, ranska, oli hänen koulukielensä.

Islam ei ole hänelle enää samalla tavalla tärkeä kuin lapsena.

– Islam on minulla takaraivossa niin kuin suomalaisilla joulu, mutta uskontoakin pitää työstää ja on oltava kriittinen, hän sanoo.

Joudutko vastaamaan kysymyksiin islamista?

– Ehkä jossain Harry’sissä, jos joku on muutenkin kiinnostunut uskonnoista, niin hän tulee kysymään. Samalla tavalla, kun tutut kyselevät mielipiteitäni lasten kasvatuksesta, maahanmuutosta, jalkapallosta tai mitä jalkapalloileville pojilleni kuuluu.

Kiitos kaikesta vaimolle

Pari vuotta sitten Hassinen piti vuorotteluvapaan ja matkusteli vaimonsa kanssa Aasiassa. Vuorotteluvapaata edelsi rankka työputki ja alkavat merkit loppuunpalamisesta.

Keväällä hän täyttää 60 vuotta, joten kysytäänpä: mikäs elämässä on nyt päällimmäisenä?

– Olen tyytyväinen elämääni; minullahan on edelleen sama vaimo, hän naurahtaa.

– Kiitos hänelle kaikesta, minä kun en ole mikään helppo ihminen. Olen myös onnellinen kolmesta pojastamme. He ovat kaikki aivan mahtavia keskustelukavereita. Jokainen erilainen omalla tavallaan, vaikka samoilla lusikoilla tehty.