lauantai 22. marraskuuta 2014

Ilta-Sanomat: Suomalainen islamistitaistelija dokumentissa: Haluan tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista

Ilta-Sanomat: Suomalainen islamistitaistelija dokumentissa: Haluan tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista 22.11.2014

Tänään Amsterdamissa ensi-iltansa saavassa dokumentissa esiintyy lukuisia terroristijärjestöihin liittyneitä henkilöitä, jotka ovat lähtöisin Tanskasta, Hollannista, Englannista, Norjasta – ja Suomesta.

Terroristijärjestöihin liittyneistä miehistä kertova tanskalainen Warriors from the North -dokumentti (suom. Soturit pohjoisesta) saa ensi-iltansa tänään kansainvälisellä IDFAn dokumenttielokuvafestivaalilla Amsterdamissa. Dokumentti esitetään myös Ylellä joulukuussa.

Yhdessä noin puolitoista minuuttia kestävässä kohtauksessa naamioitunut mies tuijottaa suoraan kameraan ja kertoo suomeksi lievällä korostuksella:

- Minun nimeni on Mohammed Muse. Mä ilmoittauduin Al-Shabaabiin koska halusin... halusin puolustaa omaa maatani. Olin yksinäinen poika, koulussa ja töissä myös. Sen takia päätin tulla tänne Somaliaan.

Nimi on todennäköisesti keksitty, mutta dokumentaristit ovat varmistaneet, että haastateltava on Suomessa kasvanut mies.

Taistelija jatkaa kertomustaan uhkauksella, edelleen suomeksi puhuen:
-En oikein tiedä miksi, tein vain niin. (Haluan) tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista. Koska mä en kiinnostu mun elämästä enää yhtään.

Naamioitunut mies ei kuitenkaan ole täysin varma, palaako hän Suomeen enää koskaan:

- Mä rakastan teitä ja tiedoksi vaan, että tulen ehkä takaisin Suomeen. En oikein tiedä. Voi olla etten palaa enää ikinä kotiin.

- Pitää poistua ensin siitä terroristiryhmästä (Al-Shabaab), sitten voin ehkä palata kotiin. Mä rakastan teitä ja tuun ehkä takaisin sinne. Pitäkää huolta itsestänne.

Dokumentin tuotantoyhtiö Made in Copenhagenin lehdistövastaava Mira Bach Hansen kertoo, että suomalaistaistelijan on haastatellut dokumentintekijöiden avustaja Somalian pääkaupungissa Mogadishussa.

Taistelijoiden haastattelut on tehty viimeisen neljän vuoden aikana. Dokumentin ohjaajilla Søren Steen Jespersenillä ja Nasib Farahilla oli kontakti myös suomalaistaistelijaan, mutta:

- Ohjaajat eivät ole saaneet häneen valitettavasti yhteyttä sen jälkeen, kun Al-Shabaab ajettiin pois Bravan kaupungista, järjestön aiemmasta tukikohdasta. He eivät tiedä, missä päin maailmaa taistelijat tällä hetkellä ovat. Ohjaajat kuitenkin pyrkivät löytämään heidät uudelleen, sillä dokumentille on valmisteilla nyt myös jatko-osa.