lauantai 20. syyskuuta 2014

Turun Sanomat: Maahanmuuttopolitiikassa kiristämisen varaa

Turun Sanomat, kolumni: Maria Lohela: Maahanmuuttopolitiikassa kiristämisen varaa 20.9.2014

Vuosien ajan Suomessa on hoettu, kuinka maahanmuutto on rikkaus ja voimavara. On kerrottu, että Suomi kärsii työvoimapulasta, jota paikkaamaan tarvitsemme maahanmuuttoa.

Suomen maahanmuuttajaväestö on lähes kymmenkertaistunut 25 vuoden aikana. Kasvu on ollut voimakasta erityisesti 2000-luvulla. Vieraskielisten määrä on suurempi kuin ruotsinkielisten.

Suomi on taantumassa; maahanmuutto ei siis ole pelastanut taloutta. Valtion velka on jo lähes 100 miljardia euroa ja lisää otetaan noin viiden miljardin vuosivauhtia. Työttömiä työnhakijoita on yli 350 000.

Työvoimapulasta puhuminen on pilkantekoa kaikkia työttömiä kohtaan. Lisäksi maassa jo olevien ulkomaalaisten työttömyys on merkittävästi korkeampi kuin suomalaisten.

Humanitaarista maahanmuuttoa painottava politiikka aiheuttaa todistettavasti kansantaloudellisia kustannuksia, asuinalueiden eriytymistä, koulutusongelmia, kulttuurisia yhteentörmäyksiä ja turvallisuuden heikkenemistä.

Ongelma eivät ole Geneven pakolaissopimuksen tarkoittamat pakolaiset. Ongelma on turvapaikkamekanismin väärinkäyttö, jonka avulla kuka tahansa rajalle saapuva tai maassa oleskeleva voi tehdä toistuvia hakemuksia ja valituksia, joiden päätteeksi hakija saa lopulta jonkin muun oleskeluluvan kuin pakolaisstatuksen.

Suomen humanitaarisen maahanmuuton kantokyky on rajallinen, joten on toteutettava valikoivampaa maahanmuuttoa.

Turvapaikkaprosessiin liittyvät taloudelliset vetovoimatekijät tulee poistaa. Turvapaikanhakijalle ei tulisi antaa hakuprosessin aikana suoria rahallisia tukia. Myöskään hakuprosessin aikana luodut niin sanotut pysyvät suhteet eivät saa vaikuttaa oleskelulupaan.

Muilta kuin pakolaisstatuksen saaneilta perheenkokoajilta tulee vaatia toimeentuloedellytystä ja perhesuhde on kyettävä aina todistamaan. Suomen on solmittava kahdenvälisiä palautussopimuksia lähtömaiden kanssa.

Käännytys- ja karkotuspäätökset on pantava täytäntöön nopeasti ja tehokkaasti. Hakemuksen käsittelyssä tahallisesti virheellisen tai puutteellisen tiedon antamisen tulee johtaa automaattisesti hylkäävään päätökseen. ETA-maiden ulkopuolelta tuleville tutkinto-opiskelijoille tulee ottaa käyttöön lukukausimaksut.

Tärkeintä on pitää kiinni itsemääräämisoikeudestamme maahanmuuttopolitiikassa. EU:ssa kaavaillaan yhteiseurooppalaista turvapaikanhakijoiden taakanjakomenettelyä, mikä tarkoittaisi sitä, että EU-alueelta turvapaikkaa hakevat sijoitetaan erityisesti Suomen kaltaisiin harvaan asuttuihin jäsenvaltioihin.

On esitetty, että tämä tarkoittaisi jopa 20 000 henkilöä vuodessa.

Ihmisten oikeus muuttaa paremman elämän perässä ei muutu suomalaisten velvollisuudeksi sen kustantamiseen. Yhteiskunnan pitää tarjota mahdollisuus kotoutumiseen, mutta viime kädessä vastuu siitä on maahanmuuttajalla itsellään.

Kotoutuminen on sekä tulijan että vastaanottavan yhteiskunnan etu. Kansainväliset sopimukset, joihin aina vedotaan turvapaikka-asioissa, pätevät myös esimerkiksi helpommin saavutettavissa olevaan Viroon. Vuonna 2013 Viro myönsi seitsemän turvapaikkaa.

Maria Lohela Kirjoittaja on kansanedustaja (ps).