sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Savon Sanomat: Ensimmäiset syyrialaispakolaiset saapuvat Kuopioon

Savon Sanomat: Ensimmäiset syyrialaispakolaiset saapuvat Kuopioon 7.9.2014
Savon Sanomat, pääkirjoitus: Pitkä matka kotoa Syyriasta

Ensimmäiseen Kuopioon saapuvaan Syyrian pakolaisten ryhmään kuuluu 26 henkilöä. Syyrialaisten ryhmässä on nuoria lapsiperheitä.

Kuopion kaupungin pakolaisyksikössä kaikki on valmista pakolaisten vastaanottoon maanantaina.

– Olemme kaikki paikalla, Kuopion pakolaisyksiön palveluesimies Aki Kaskinen kertoo.

Yksikössä on kahdeksan työntekijää. Paikalla on myös kaksi kuopiolaista arabiankielen tulkkia.

Kuopio on päättänyt ottaa kaikkiaan 80 kiintiöpakolaista, jotka ovat joutuneet pakenemaan Syyriassa riehuvaa sotaa.

Ensimmäinen Kuopion syyrialaisryhmä saapuu Jordaniasta Ammanista, josta he lentävät maanantaina Istanbulin kautta Helsinkiin.

Lähtö Jordaniasta tapahtuu anivarhain paikallista aikaa, joten edessä on tuntikausien matkustaminen ennen kuin he ovat perillä Kuopiossa maanantai-iltana.

– He lähtevät Ammanista 3.35 aamulla, pakolaistyön suunnittelija Ann-Charlotte Sirén-Borrego Suomen Punaisen Ristin (SPR) Helsingin keskustoimistosta kertoo.

SPR:n vapaaehtoiset ovat ryhmää vastassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, toivottavat heidät tervetulleiksi ja auttavat heitä rekisteröinnissä, joka tapahtuu lentoasemalla Rajavartiolaitoksen tiloissa.

Jakokuljetus Kuopioon tapahtuu charterbussilla. Helsingin ja Kuopion välisen bussimatkan pakolaisperheet joutuvat tiettävästi taittamaan suomalaisen bussikuskin kanssa ilman saattajaa tai tulkkia.

Kuopiossa perheet viedään pikkubusseilla tuleviin koteihinsa eri puolille kaupunkia. Pakolaisyksikössä on varauduttu siihen, että tulijat ovat todennäköisesti hyvin väsyneitä pitkästä matkasta.

– Varaamme heille asuntoihin ruokaa ja aamupalatarvikkeita, Kaskinen kertoo.

Heti tiistaina vuorossa on muun muassa käynti maistraatissa ja sosiaaliturvatunnuksen hankkiminen. Myös terveystarkastukset aloitetaan pian saapumisen jälkeen.

Vasta sen jälkeen alkaa suomalainen arki. Lapsille se merkitsee päiväkotia ja koulua. Aikuisille räätälöidään suomenkielen opintoja.

– Pakolaisten kotouttaminen vaatii laajaa yhteistyöverkostoa, Kaskinen muistuttaa.

Kuopiolainen pakolaisten terveydenhoitaja Leila Savolainen oli aikaisemmin tänä vuonna valitsemassa Suomeen tulevia syyrialaispakolaisia. Ensimmäisessä Kuopioon tulevassa ryhmässä näitä ihmisiä ei vielä ole.

Kuopio on ottanut vastaan pakolaisia eri maista vuodesta 1991 lähtien. Ensimmäinen pakolaisryhmä oli somaleita, jotka ovat sittemmin muuttaneet pääkaupunkiseudulle.

Vastaanotetuista pakolaisista Kuopioon ovat pysyvämmin juurtuneet muun muassa Kosovon albaanit, burmalaiset, sudanilaiset ja afgaanit.

Pakolaisyksikössä tiedetään, että omankielisen tulkkausavun saaminen pakolaisille on hyvin tärkeää, jotta kotoutuminen saadaan hyvin alkuun.

Kuopio pystyy tarjoamaan kokeneet arabiankielen tulkit.

– Jos tulkkia ei ole, ostamme tarvittaessa puhelintulkkausta, että jokainen pääsee asioimaan äidinkielellään, Kaskinen kertoo.

Pakolaisten virallinen kotouttamisaika on kolme vuotta, mutta tarvittaessa tukea annetaan pitempäänkin.

Vaikka suurin osa ihmisistä ymmärtää pakolaisten vaikean tilanteen ja avun tarpeen, pakolaistyöntekijät ovat kohdanneet myös ennakkoluuloja.

– Aina pitää muistaa, että kysymyksessä ovat ihmiset. Ja että olemme perimmältään samanlaisia.

Suomi ottaa maahanmuuttoviraston tilaston mukaan tänä vuonna 495 kiintiöpakolaista Syyriasta. Suomi nosti Syyrian sodan takia kiintiöpakolaisten määrän 750:stä 1050:een.

Ensimmäiset syyrialaispakolaiset saapuivat Suomeen kesällä. Äskettäin saapui ryhmä Joensuuhun ja seuraavat tulevat heti Kuopion ryhmän jälkeen 10. ja 15. päivänä syyskuuta.

Syyrialaispakolaisten kuljetuksista Suomeen vastaa kansainvälinen järjestö International Organization for Migration (IOM).

– On myönteistä, että kuljetukset on nyt järjestetty suhteellisen nopeasti. Edellisinä vuosina on ollut ongelmana, että Suomeen valitut pakolaiset ovat joutuneet odottamaan pitkään, SPR:n Sirén-Borrego sanoo.

Yksi suuri ongelma liittyy kuntapaikkoihin, joita ei ole löytynyt kongolaisille pakolaisille. Heidät on valittu Suomeen, mutta kuntapaikan puuttuessa he joutuvat odottamaan vuosia pakolaisleireillä.

– Vuonna 2012 valitut kongolaiset pakolaiset odottavat edelleen Ruandassa ja Malawissa, Sirén-Borrego kertoo.

___________________________________________

Savon Sanomat, pääkirjoitus: Pitkä matka kotoa Syyriasta

Neljättä vuotta jatkuvan Syyrian sisällissodan liepeet tuntuvat Suomessakin. Riihimäellä tuhotaan kemiallisia aseita, eri puolilta maata sotaan lähtee vapaaehtoisia taistelijoita, ja Kuopioon odotetaan maanantaina ensimmäisiä kiintiöpakolaisia.

Ryhmän nuoret lapsiperheet, yhteensä 26 ihmistä, tulevat Savoon Jordanian Ammanista. Heidät on valittu yhdessä YK:n pakolaisjärjestön kanssa kaikkein eniten apua tarvitsevien joukosta.

Pakolaisperheillä on takanaan pitkä vaellus ja tuskallinen odottelu epävarmoissa oloissa. Tällä hetkellä näyttää, ettei omaan kotiin ole aikoihin paluuta.

Kuopioon tulee tänä vuonna yhteensä 80 Syyrian pakolaista. Koko Suomeen syyrialaisia kiintiöpakolaisia otetaan 495. Luku saa oikeat mittasuhteet, kun vertaa sitä kaikkien Syyrian pakolaisten määrään. Heitä on naapurimaissa jo lähes kolme miljoonaa ja maan sisällä yli seitsemän miljoonaa.

Sisällissodassa kuolleiden tarkkaa määrää ei kukaan tiedä, mutta YK:n arvion mukaan luku on yli 200 000. Menehtyneistä ainakin 10 000 on lapsia.

Kuopiossa pakolaisia odottaa koti ja kotoutuminen, lapsilla koulu ja aikuisilla kielen ja yhteiskunnan pelisääntöjen opiskelu. Ulkoisesti heillä on rauha, mutta sisäistä rauhaa pakolainen tuskin saa, ennen kuin sota on ohi ja omaisten kohtalosta selvyys.