sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Satakunnan Kansa: Rasisti herrasmiehen vaatteissa

Satakunnan Kansa, kolumni: Anne Nikka: Rasisti herrasmiehen vaatteissa 21.9.2014

Törmäsin hiljattain erään porilaisravintolan jonossa harvinaisen törkeään rasismiin. Keski-ikäinen suomalaismies liituraitaisessa pukutakissa haukkui tummaihoista miestä niin kuvottavin sanankääntein, ettei niitä voi julkisesti edes toistella. Lakupelle lienee lievin ilmaisu, mitä tämä ”herrasmies” suustansa päästeli.

En voinut olla naisystäväni kanssa puuttumatta asiaan, varsinkin kun suurin osa väestä pysyi hiljaa.

Läksytyksestä huolimatta tämä maailmanomistaja jatkoi haukkumista.

Rasistinen hyökkäys palkittiin sisäänpääsyllä, vaikka miehen käytöksestä raportoitiin portsarille. Miten olisi käynyt sisäänpääsyn, jos asetelma olisi ollut toisinpäin?

Puuttuminen kiusaamiseen tuntuu olevan ihmisille vaikeaa ikään katsomatta. On helpompi olla hiljaa, ettei vain joku suutu tai tule itselle harmia.

Itse en ole osannut pitää suutani kiinni kouluaikojen jälkeen. Puutun usein epäoikeudenmukaisuuteen ja moukkamaisuuteen, vaikka tiedän kerjääväni sillä itselleni harmia.

En välitä, koska haukkuminen valuu näin aikuisiällä kuin vesi hanhen selästä. Olen mielelläni v...n ämmä tai kukkahattutäti, jos se on hinta kiusaamisen estämisestä.

Muistan edelleen kouluajoilta itseeni kohdistuneita kiusaamistilanteita, joissa kukaan ei puuttunut, kukaan ei auttanut. Kaikki tuijottivat vain jalkoihinsa, kun myllytys alkoi.

Tunnemuisti on edelleen suurin liikkeellepaneva voima, kun kohtaan kiusaamista ja häirikköjä. Jokainen kiusaaja edustaa minulle niitä ihmisiä, jotka koettivat nujertaa minut.

Onneksi en kutistunut kynnysmatoksi, vaan kokemus teki minusta vahvemman.

Tänä syksynä menin puuttumisessa astetta pidemmälle, kun nappasin eräässä Lapin lomakohteessa naisjoukkoa kiusannutta känniääliötä kauluspaidan niskasta kiinni ja raahasin välimallin niskaperseotteella ukon kartanolle. Kun puhe ei auta, pitää olla käyttökelpoisia välineitä toisen asteen puuttumiseen ilman väkivaltaa.

Ei vaadi naiseltakaan järin suurta voimaa liikutella ukkoja, jos opettelee hieman itsepuolustustekniikoita.

Se auttaa oman itsensä suojelemisessa, mutta madaltaa myös uskalluskynnystä osallistua ympärillä olevien ihmisten suojelemiseen.

Niskaperseoperaation jälkeen sain luonnollisesti ihmetellä, kun kukaan miehistä ei uskaltanut hakea minua enää tanssimaan. No parempi niin, koska unelmieni mies ei olisi edes ollut siinä joukossa.

Unelmamies ei nimittäin katsele jalkoihinsa, kun lähimmäinen tarvitsee apua.