maanantai 15. syyskuuta 2014

MTV3: Helsingin muslimiyhteisö huolissaan - Poliisi: "Voidaan puhua pikaradikalisoitumisesta"

MTV3: Helsingin muslimiyhteisö huolissaan - Poliisi: "Voidaan puhua pikaradikalisoitumisesta" 15.9.2014
Yle: Shiiamuslimien yhdyskunta: Sunnien ja shiiojen välit jonkin verran hiertyneet Suomessa
Helsingin Sanomat: Helsingin sunnit ja shiiat keskustelivat radikalismista

Helsingin poliisi ja muslimijohtajat kokoontuivat tänään keskustelemaan muun muassa Lähi-itään taistelemaan lähteneistä suomalaisista. Poliisin mukaan lähtöpäätöstä ei harkita pitkään.

Mukana keskustelussa ovat Helsingin moskeijoiden imaamit ja muslimiyhdistysten johtajat. Poliisin lisäksi paikalla on muitakin kaupungin viranomaisia esimerkiksi sosiaalitoimesta.

Illan keskustelutilaisuus on ensimmäinen laatuaan Helsingissä. Aloite keskustelun järjestämiseen tuli Helsingin muslimiyhteisöltä.

–Aika monelta moskeijalta tuli viesti, että olisi hyvä järjestää tällainen tilaisuus viranomaisvoimin. Että he haluaisivat tulla keskustelemaan näistä asioista ikään kuin puolueettomalle maaperälle, sanoo komisario Jari Taponen Helsingin poliisin ennaltaehkäisevästä osastosta.

–Huoli varmaankin kumpuaa maailmanpoliittisesta tilanteesta sekä Lähi-idän tapahtumista. Siitä, kuinka ne heijastuvat Helsingissä arkeen ja ehkä helsinkiläisten muslimiyhteisöjen välille.

Taposen mukaan Helsingissä ei näy viitteitä shiiojen ja sunnien välien kiristymisestä. Yhteisössä on kuitenkin huolestuttu siitä, että jotkut lähtevät täältä taistelualueelle. Myös kotoutumisongelmat ja syrjäytyminen mietityttävät.

–On tarkoitus keskustella siitä, kuinka yhteiskunta pystyy tukemaan näissä asioissa. Että muslimit eivät tuntisi, että he jäävät yksin eivätkä uskalla puhua leimautumisen pelossa. Nyt etsitään keinoja, joilla yhteiskunta ja viranomaiset pystyvät tukemaan heitä ja ratkaisemaan näitä ongelmia.

Jos täysi-ikäinen henkilö haluaa lähteä Suomesta taistelemaan Lähi-itään, poliisi ei voi sitä estää.

–Ei ole rikollista lähteä ulos maasta ja vaikka matkustaa taistelualueelle. Sitä ei ole kriminalisoitu, Taponen sanoo.

–Voimme viranomaisten ja muslimiyhteisön kanssa keskustella yhdessä ja miettiä, mitä me voisimme tehdä, että nuoret eivät lähtisi sinne. Perheille voidaan antaa räätälöityä tukea.

Lähteminen taistelualueelle ei poliisin mukaan ole niinkään pitkän harkinnan tulos kuin äkillinen päähänpisto.

–Motiivit voivat olla hyvinkin moninaisia. Voidaan puhua internetmaailmassa pikaradikalisoitumisesta, rekrytointimateriaalia on paljon internetistä löydettävissä. Joku voi saada siitä sytykkeen ja lähteä sitten paikan päälle.

Taponen korostaa, että Helsingin muslimiyhteisössä on yleisesti ottaen rauhallista.

–Meillä ei ole näköpiirissä järjestelmällistä, systemaattista radikalisoitumista. Meidän muslimiyhteisömme ovat erittäin maltillisia.

_____________________________________________________

Yle: Shiiamuslimien yhdyskunta: Sunnien ja shiiojen välit jonkin verran hiertyneet Suomessa

Shiiamuslimien Resalat-yhdyskunnan puheenjohtaja Paula Kemell sanoo, että muslimit Suomessa ovat rauhallisia, mutta tietyt ääriajattelijat yrittävät lietsoa riitoja muslimien välille.

Sunni- ja shiiamuslimien välit Suomessa ovat jonkin verran hiertyneet, shiiamuslimien yhdyskunnasta arvioidaan.

Shiiamuslimien Resalat-yhdyskunnan puheenjohtaja Paula Kemell sanoo, että muslimit Suomessa ovat rauhallisia, mutta tietyt ääriajattelijat yrittävät lietsoa riitoja muslimien välille. Hänen mukaansa sosiaalisessa mediassa ja netissä voi olla esimerkiksi loanheittoa, väittelyitä, panetteluja uhkailuakin.

– Ne ovat tällaisia fanaatikkoja. Niitä inspiroi mitä tapahtuu Syyriassa ja Irakissa. Ne saavat sieltä vettä myllyyn ja tietenkin kaikki nämä mitä maailmanpolitiikassa on, kun siellä ollaan napit vastakkain ja sitten sitä yritetään tuoda myös tänne, Kemell sanoo.

Helsingissä järjestetään tänään kaksi eri keskustelutilaisuutta islamistisen ääriajattelun ehkäisemiseksi, mihin osallistuu eri muslimiyhdyskuntien lisäksi muun muassa Helsingin poliisi.


_______________________________________________________

Helsingin Sanomat: Helsingin sunnit ja shiiat keskustelivat radikalismista

Helsingin poliisi järjesti tänä iltana tilaisuuden, jossa sunni- ja shiiamuslimit pääsivät keskustelemaan muslimiyhteisöjen välejä mahdollisesti hiertävistä kysymyksistä.

Tarkoitus oli selvittää, mitä ongelmia islamin eri haaroja edustavien muslimien välillä mahdollisesti on.

Pelkona on ollut myös nuorten radikalisoituminen ja lähteminen taistelemaan äärijärjestöjen riveissä.

”Keskustelu oli alustava, ja siinä tutustuttiin toisiimme puolin ja toisin. Tunnelma oli miellyttävä ja kohtelias. Konkreettisia päätöksiä ei vielä tehty”, sanoi shiiamuslimien imaami Abbas Bahmanpour illalla heti keskustelun jälkeen.

Myös äärijärjestö Isisistä keskusteltiin, mutta Bahmanpourin mukaan vain yleisellä tasolla. Yksittäisistä värväyksistä ei puhuttu.

Myös sunnimuslimien imaami Anas Hajjar piti tilaisuutta miellyttävänä.

”Tutustuimme toisiimme sekä poliisin ja viranomaisten toimintaan. Keskustelimme myös mediasta. On tärkeää, ettei islamista levitetä vain
kauhukuvia, vaan on kerrottava myös positiivisista asioista. Eivät kaikki ulkomaille sotimaan lähtevät ole muslimeja.”

Aloite keskusteluun tuli muslimeilta. Taustalla oli pelko siitä, että Lähi-idän tapahtumat kärjistäisivät myös Suomessa asuvien sunnien ja shiiojen välejä.

Paikalle oli kutsuttu kaikki Helsingin moskeijoiden imaamit ja muslimiyhdistysten johto. Tilaisuuden avaavat kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja Helsingin poliisilaitoksen poliisikomentaja Lasse Aapio. Paikalla on myös muita kaupungin edustajia.

Kyseessä oli komisario Jari Taposen mukaan ensimmäinen kerta, kun Helsingin poliisi järjestää näin laajan keskustelutilaisuuden muslimiyhteisön kanssa. Tilaisuus ei ole yleisölle tai medialle avoin.

Keskustelutilaisuudesta kertoi ensimmäisenä STT.

Muslimit ovat Taposen ilmaisseet huolensa siitä, että sunnien ja shiiojen välit olisivat Helsingissä kiristymässä.

"Joidenkin moskeijoiden edustajien mukaan moskeijat ovat eriytyneet toisistaan, eikä yhteistyötä enää tehdä samalla tavalla kuin ennen", Taponen kuvaa. Hän arvioi, että kyseessä saattavat olla pelkät huolet, joita keskustelutilaisuus voisi auttaa hälventämään.

Suomen noin 60 000 ihmisen suuruiseen muslimiyhteisöön heijastuu Lähi-idän verinen tilanne, etenkin Syyrian sisällissota ja äärijärjestö Isisin vahvistuminen Syyrian ja Irakin pohjoisosissa.

Taposen mukaan poliisi ja muslimiyhteisö näkevät esimerkiksi radikalisoitumisen uhan samalla tavalla.

"Olemme heidän kanssaan samalla viivalla ja sivulla, meillä on oikein hyvät välit", Taponen vakuuttaa.

Suomen Islamilaisen Neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar sanoi STT:lle, että hän ei tiedä sunnien ja shiiojen välien kiristymiseen liittyviä rikoksia tapahtuneen. Kuulopuheita tosin on liikkeellä.

"Sosiaalisessa mediassa, kun politiikka puhuttaa, etenkin Syyrian politiikka, niin siinä tulee puheita puolin ja toisin", hän selittää.

Sunnit ja shiiat ovat islamin kaksi päähaaraa, jotka erkanivat toisistaan yli tuhat vuotta sitten. Kahden eri ryhmän välinen taistelu on vaikuttanut ja vaikuttaa useiden Lähi-idän konfliktien taustalla.

Valtaosa muslimeista on sunneja.