lauantai 6. syyskuuta 2014

Ilta-Sanomat: Pääkirjoitus: Uusi terrorismilaki tarvitaan pikaisesti

Ilta-Sanomat, pääkirjoitus: Uusi terrorismilaki tarvitaan pikaisesti 6.9.2014

Suojelupoliisin mukaan Suomesta on lähtenyt yli 40 henkilöä Syyrian taisteluihin, valtaosa heistä ääri-islamistisen Isis-järjestön riveihin. Suomessa ei ole tällä hetkellä lainsäädännöllisiä keinoja estää lähtöä taisteluihin. Tilanne paranee merkittävästi, kun eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen terrorismirikoksia koskevaksi uudeksi lainsäädännöksi. Uudessa laissa terroristiksi kouluttautuminen tulee rangaistavaksi rikokseksi.

Suomesta Syyriaan matkustaneista yli 40 henkilöstä noin 30 on Suomen kansalaisia, osa heistä kantasuomalaisia. Palatessaan takaisin Suomeen nämä ääri-islamismiin käännytetyt henkilöt muodostavat kiistattoman turvallisuusuhan.

Hallituksen esityksessä uudeksi terrorismilainsäädännöksi todetaan, että ”Euroopan komission alainen terrorismintorjunnan työryhmä ICCT arvioi heinäkuussa 2012 julkaisemassaan raportissa, että noin 70 prosentissa vuoden 2004 jälkeen Euroopassa paljastuneista uskonnollisesti motivoituneista iskuhankkeista tekijät olivat saaneet terroristikoulutusta konfliktialueilla sijaitsevilla leireillä”.

Vaikka Syyriasta tai Irakista Suomeen palanneet terroristikoulutusta ja taistelukokemusta hankkineet henkilöt eivät pyrkisi toteuttamaan Suomessa ensimmäistäkään terroritekoa, heitä voidaan käyttää Suomessa uusien taistelijoiden värväämisessä tai apuna Suomen ulkopuolella toteutettavien terrori-iskujen suunnittelussa ja tukitoimissa.

Suomen viranomaisilla tulee olla lainsäädännölliset välineet ja riittävät voimavarat puuttua terrorismiin kouluttautumiseen ja taistelualueilta palanneiden toimintaan.

Jos Suomen turvallisuusviranomaiset eivät puutu näiden henkilöiden toimintaan vaarana on, että siihen puuttuu joku muu. Näin kävi Norjalle vuonna 1973, kun Israelin tiedustelupalvelu Mossad ryhtyi jahtaamaan palestiinalaisterroristeja ja murhasi täysin viattoman marokkolaistarjoilijan Lillehammerissa.

Meidän täytyy pitää oma tonttimme puhtaana.

Terrorismin rahoittaminen ja koulutuksen antaminen terrorismirikosta varten on Suomessa jo kielletty. Nyt on syytä pikaisesti sulkea terroristin mentävä lainsäädännön porsaanreikä ja sanktioida myös terrorismikoulutukseen hakeutuminen.