tiistai 23. syyskuuta 2014

Ilkka: Palokuntiin maahanmuuttajia?

Ilkka, pääkirjoitus: Palokuntiin maahanmuuttajia? 23.9.2014

Jalasjärven uusi paloasema on saanut paikkakunnan nuoret kiinnostumaan palomiehen työstä. Palokuntanuorten määrä on peräti kolminkertaistunut. Se lupaa hyvää vapaapalokunnan tulevaisuudelle.

Paloaseman vihkinyt sisäministeri Päivi Räsänen näkisi palokuntanuorissa mielellään myös maahanmuuttajia.

Palokuntanuorten viikkoharjoituksissa, kilpailuissa ja leireillä nuorille tarjoutuisi mielekästä tekemistä ikätoveriensa kanssa. Samalla maahanmuuttajia vedettäisiin kohti mielenkiintoista ammattia. Monet palokuntanuorista todella päätyvät palokuntaan töihin.

Pelastusopiston pätevyysvaatimuksissa maahanmuuttajien kohdalla tuskin vaatimuksia muutettaisiin. Palo- ja pelastustaitojen ohella yksi tärkeimmistä vaatimuksista lienee kielitaito. Palokuntanuorissa kasvaneen maahanmuuttajan suomenkieli kohentuu muiden ammatillisten taitojen ohella.

Kaikki maahanmuuttajat eivät halua pelata jalkapalloa. Joitakin voisi kiinnostaa hädässä olevien lähimmäisten konkreettinen auttaminen. Palokuntanuorten vetäjät, ottakaapa koppi sisäministerin ehdotuksesta!