maanantai 1. syyskuuta 2014

HS: Vanhimmat lento­emännät lomautetaan, korvaavat työntekijät ulkomaalaisia

Helsingin Sanomat: Vanhimmat lento­emännät lomautetaan, korvaavat työntekijät ulkomaalaisia 1.9.2014

Lentoyhtiö Finnair aloitti suunnittelemansa 540 matkustamotyönhenkilönsä vähentämistalkoot ilmoittamalla uudesta kumppanuudestaan norjalaisen OSM Aviatonin kanssa.

Yhteistyö alkaa ulkoistamalla kaksi kaukoreittiä Singaporeen ja Hongkongiin.
Tämän henkilöstövaikutus on Finnairin operatiivisen johtajan Ville Ihon mukaan sata henkilötyövuotta.

Hänen mukaansa OSM Aviaton tulee värväämään kaikki korvaavat työntekijät Hongkongista ja Singaporesta, jossa lentoemäntien palkat ovat ”kertaluokkaa pienemmät”.

Käytännössä rekrytointi kohdemaista tarkoittaa sitä, että korvaavista työntekijöistä yksikään ei ole suomalainen.

Finnair toteuttaa henkilöstön ulkoistamisen ensi vaiheessa lomautuksilla. Näin irtisanomisia pelkäävät jäävät roikkumaan kuin löysään hirteen.

Finnairilla on kaksi syytä lomautuksien käyttöön.

Finnairilla ei ole vielä varmuutta siitä, milloin vuodenvaihteeksi suunniteltu OSM Aviationin operointi tarkkaan ottaen alkaa, ja silloin lomautukset antavat aikaa työvoiman joustavaan käyttöön, Iho kertoo

Toinen syy liittyy siihen, että Finnair ei tiedä, kuinka nyt käynnistyvät ulkoistukset vaikuttavat vanhempien lentoemäntien haluun lähteä eläkkeelle.

”Usein tällaiset kiihdyttävät eläköitymistä”, Iho kertoo.

Finnairin on irtisanottava työntekijät virkaikäjärjestyksessä niin, että nuorimmat irtisanotaan ensin.

Näin yhtiö joutuu irtisanomaan useita nuoria lentoemäntiä, joilla on pienemmät palkat, vaikka yhtiö haluaisi monessa tapauksessa päästä eroon vanhemmasta hyväpalkkaisesta työvoimasta.

Jo päättyneissä yt-neuvotteluissa on tämän vastapainoksi sovittu, että lomautusjärjestys on päinvastainen - virkaiältään vanhimmat lomautetaan ensin.