keskiviikko 6. elokuuta 2014

Yle: Perussuomalaisten puoluesihteeri vaatii maahanmuuton ja kehitysavun rahoituksen lopettamista

Yle: Perussuomalaisten puoluesihteeri vaatii maahanmuuton ja kehitysavun rahoituksen lopettamista 6.8.2014

Perussuomalaisten Riikka Slunga-Poutsalo vaatii hallitukselta kovia päätöksiä. Hänen mukaansa Venäjä-pakotteet uhkaavat pahimmillaan ajaa Suomen talouden konkurssiin.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo esittää kehitysyhteistyön ja maahanmuuton veropohjaisesta rahoituksesta luopumista.

Slunga-Poutsalon mukaan niihin käytettävät varat pitäisi käyttää muun muassa budjettivajeen tasoittamiseen ja teollisuuden kilpailukyvyn kehittämiseen.

– Nämä noin kaksi miljardia on kohdennettava estämään lapsilisien leikkaukset, sähkö- ja bensaveron korotukset ja siitä jää vielä teollisuuden pk-sektorin rahoitusvaikeuksien helpottamiseen sekä väylien rakentamiseen, Slunga-Poutsalo sanoo.

Suomi antaa kehitysmaihin kehitysapua hieman yli puoli prosenttia bruttokansatuotteestaan.

Slunga-Poutsalon mukaan valtiovarainministeri Antti Rinne on vähätellyt Venäjä-pakotteiden vaikutusta Suomen talouteen.