torstai 14. elokuuta 2014

Kaleva: Broadcomin irtisanomiset voimaan Oulussa, irtisanotut kouluttamaan ulkomaalaisia työntekijöitä

Kaleva: Broadcomin irtisanomiset voimaan Oulussa, irtisanotut kouluttamaan ulkomaalaisia työntekijöitä 14.8.2014

Amerikkalaisyhtiö Broadcomin Oulun yksikön irtisanomisilmoitukset on jaettu maanantain ja tiistain aikana.

Irtisanomisilmoituksen on saanut jokainen Broadcomin Oulun työntekijä, joka on tavoitettu. Luottamushenkilö Lauri Louhivirran mukaan työvälineet on luovutettu pois tiistaina ja osa väestä joutui lähtemään jo maanantaina.

Kaikkiaan irtisanottuja on noin 450 henkilöä. Kaikki Broadcomin toiminta Oulussa lakkaa. Louhivirta kertoo, että Broadcom noudattaa lakisääteistä irtisanomisaikaa, mutta kaikilla työntekijöillä ei ole välitöntä työvelvoitetta.

”Yhtiö odottaa meidän olevan käytettävissä lyhyelläkin varoitusajalla vaikka työvälineet kerättiin pois. Tähän heillä on toki täysi oikeus kunnes työsuhde lakkaa”, Louhivirta kommentoi.

Täytenä yllätyksenä työntekijöille on tullut se, että yhtiö jatkaa modeemiliiketuotannon kehitystä uuden tuotteen myötä Yhdysvalloissa.

”Meille ei ole kerrottu millään tavalla sitä, miten tuotantoa aiotaan organisoida”, Louhivirta kommentoi.

Hän kertoo, että osalla työntekijöistä työt jatkuvat vielä hetken aikaa. Louhivirran mukaan he kouluttavat Ouluun tulleita Broadcomin ulkomaalaisia työntekijöitä teknologian siirrossa.

”Siellä on 50–100 henkilöä kouluttamassa ulkomaalaisia työntekijöitä. Meillä ei ole mitään tietoa, kuinka kauan tämä jatkuu”, Louhivirta sanoo.