maanantai 11. elokuuta 2014

Iltalehti: Näin terroristijärjestö Isis rekrytoi

Iltalehti: Näin terroristijärjestö Isis rekrytoi 11.8.2014
MTV3: Hämeen-Anttila: Islamilainen valtio ei ole realistinen
Yle: Imaami Anas Hajjar: Kalifaatti rikkoo islamin sääntöjä
Yle: Suojelupoliisi: Suomessa noin 200 henkilöllä yhteyksiä ulkomaisiin väkivaltaisiin ryhmiin
Yle: Syyriaan lähteneet suomalaisjihadistit ovat tiivis verkosto
Yle Areena: A-studio (video, 30 min)

Terroristijärjestö Isis on saavuttanut valtavan medianäkyvyyden järjestön omien propagandajulkaisujen ja yksittäisten taistelijoiden ansiosta.

Valtava medianäkyvyys on Isis-järjestölle sekä apu että taakka.

Yhtäältä näkyvyys tuo heille lisää taistelijoita, mutta toisaalta jäsenien sosiaaliseen mediaan lataaman materiaalin takia yhtenäisen julkisuuskuvan ylläpitäminen vaikeutuu.

- Isis ei enää hallitse sitä, minkälaista kuvaa välittyy Syyrian tapahtumista ja Isiksen roolista Syyriassa, Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Juha Saarinen sanoo

Vasta vuonna 2013 syntynyt Isis-radikaaliliike levittää vauhdilla kauhua Syyriassa ja Irakissa. Isis sai alkunsa Irakin entisen al-Qaidan paikallisjaoston raunioilta, ja sen johtajaksi noussut Abu Bakr al-Baghdadi listattiin huhtikuun Time-lehdessä maailman vaarallisimmiksi mieheksi. Lue Isiksen taustoista lisää tästä.

Tätä Isis haluaa

Internetissä on ollut nähtävillä runsaasti kuva- ja videomateriaalia, jossa Isis-taistelijat ovat esimerkiksi irrottaneet ihmisiltä päitä ja ristiinnaulinneet poliittisia aktivisteja tai uskonnollisen vähemmistöjen edustajia.

- Tämä vaikeuttaa sen kuvan luomista, että Isis olisi millään lailla oikeudenmukainen toimija, ja että uskonnollisilla vähemmistöillä olisi paikka heidän kalifaatissaan*. Se antaa todisteita heitä vastaan, Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Juha Saarinen sanoo.

Saarisen mukaan on myös selvää, että Isis ei pyri luomaan yhteistä projektia jihadistien ja sunnimuslimeiden välillä, vaan tavoitteena on vahvistaa kalifaattia, joka on erittäin kiistelty käsite molempien osapuolen kesken.

- Viime aikoina Isis on marssittanut kameran eteen länsimaisia taistelijoita esimerkiksi Iso-Britanniasta, Norjasta, Saksasta ja nyt Suomesta. Tarkoitus on vedota länsimaisiin, jo radikalisoituneisiin tai radikalisoitumisvaarassa oleviin nuoriin, jotka suhtautuvat Isikseen ja sen kalifaattiprojektiin suopeasti.

Jihadistit hyödyntävät nuoren muslimin identiteettikriisin

Englantilaisen King´s Collegen turvallisuusprofessori Peter Neumannin mukaan se, miten suvaitsevainen maa on islamille, vaikuttaa siihen, kuinka paljon radikalisoitumista tapahtuu.

Esimerkkinä hän käyttää Ranskaa, jossa esimerkiksi erilaisten uskonnollisten ulkoisten tuntomerkkien karsimista on harjoitettu kovalla kädellä. Vuonna 2006 tehdyn kansainvälisen Pew-asennetutkimuksen mukaan Ranskassa asuvista muslimeista 42 prosenttia koki itsensä ensisijaisesti ranskalaiseksi ja vasta toisena muslimiksi.

Vastaavasti Englannissa, jota hän kuvaa yhdeksi Euroopan suopeimmin muslimeihin suhtautuvista maista, ensisijaisesti itsensä englantilaiseksi ja muslimiksi toissijaiseksi koki vain 7 prosenttia.

Englannissa on Neumannin mukaan vastaavasti yksi Euroopan suurimmista radikaaleista muslimiyhteisöistä.

Toinen vaikuttava tekijä on kulttuurien yhteentörmäyksen aiheuttama ristipaine.

- Yksi keskeisin syy Suomessa syntyneen musliminuoren radikalisoitumiseen on identiteettikriisi, kertoo Tampereen yliopiston kulttuuriantropologian lehtori Marko Juntunen.

Toisen polven maahanmuuttajamuslimien saattaa olla vaikea nähdä yhteyksiä vanhempiensa edustaman perinteisen uskontokäsityksen, siihen kytkeytyvien kansallisten traditioiden ja modernin, teollistuneen yhteiskunnan ja länsimaisen kulttuurin välillä. Joidenkin kotien kulttuuri saattaa ylläpitää ulkopuolisuuden tunnetta ja tarve kuulua selkeästi ryhmään kasvaa.

- Jihadistit käyttävät hyvin hyödykseen toisen ja kolmannen sukupolven eurooppalaisten muslimien kokemaa identiteettikriisiä. He eivät kuulu vanhempiensa kulttuurilliseen ryhmään, mutta he eivät ole myöskään sopeutuneet yhteiskuntaan, jossa asuvat, sanoo puolestaan Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Juha Saarinen.

"Al-Qaida kuin eliittiyliopisto"

Neumannin mukaan jihadistien rekrytoinnissa on olemassa kaksi teoriaa. Yhden mukaan rekrytoija valitsee kohteekseen sopivan yksilön, tarkkailee häntä, tutustuu häneen ja manipuloi hänet. Lopullinen maali on saada valittu osallistumaan ryhmän toimintaan.

Toisen teorian mukaan yksilöt etsivät itse aktiivisesti mahdollisuuksia liittyä radikaaliin toimintaan, eivätkä niinkään tule huijatuiksi tai aivopestyiksi.

Neumann mainitsee terroristijärjestö al-Qaidan, joka nauttii "eliittiyliopiston" asemasta: sen ei tarvitse kuin odottaa kokelaiden koputtavan oveensa ja sitten valita sopivimmat.

- Supo on todennut, että Suomessa organisoitunutta rekrytointia ei ole, mutta Suomessa on radikaali islamilainen yhteisö, jossa on sellaisia henkilöitä, jotka inspiroivat muita lähtemään ulkomaille ja auttavat vierastaistelijoiden siirtymistä radikaaliryhmien riveihin, Saarinen kertoo.

Espoolaisen Hugen tapaus puhututtaa

Lehtori Marko Juntunen muistuttaa, että hänen lukemissaan nuorten radikaalien elämäkerroissa on käynyt ilmi, että radikaali solu voi syntyä moskeijan sisällä, moskeijan johdon tietämättä.

- Moskeijat tarjoavat tiloja nuorten opiskelupiireille ja rukouspiireille, eikä sitä mitä niissä tapahtuu, voida aina valvoa. Mielestäni keskeisempi reitti on kuitenkin internet, Juntunen pohtii.

Iltalehti uutisoi torstaina espoolaisen Hugen tapauksesta. Suomessa syntynyt espoolaisnuori liittyi Isis-terroristijärjestöön.

Hugen isän syyttävä sormi osoittaa tietokoneen ruutua.

- Hän kääntyi tietokoneen käyttämisen kautta. Suomessa asuvat imaamit ovat hyviä, he yrittävät opettaa nuorille hyviä käytöstapoja ja ovat radikalisoitumista vastaan. Uskoimme lapsiimme, mutta nyt jotkut ovat radikalisoineet heidät, Hugen isä Faisal Ali Waraben sanoi Ylelle kskiviikkona.

Juttu Tähtäimessä - Näin Isis rekrytoi Suomessa julkaistiin kokonaisuudessaan Iltalehdessä 9.8.2014. Tämä artikkeli on kooste isommasta juttukokonaisuudesta.

Professori Peter Neumannin kommentit teoksesta Joining al-Qaeda: Jihadist Recruitment in Europe (2009).

*Kalifaatti on nimitys kalifin dynastialle ja hallitsemalle alueelle. Kalifi on arvonimi, jota käytetään Muhammadin seuraajista islaminuskoisten yhteisön eli umman johtajasta. Useiden vuosisatojen ajan kalifit olivat myös arabien maailmanvallan poliittisia johtajia. Lähde: Wikipedia.


___________________________________

Yle: Imaami Anas Hajjar: Kalifaatti rikkoo islamin sääntöjä

Suomesta on lähtenyt Syyriaan ainakin 40 suomalaista muslimia. Osa on lähtenyt tekemään humanitaarista apua, mutta sitä ei tiedetä, kuinka moni on päätynyt taistelemaan ISIS-järjestön Kalifaatin puolesta.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar on sitä mieltä, että Syyriassa ja Irakissa vaikuttava ”Islamilainen valtio” –niminen terrorijärjestö toimii islamin sääntöjä vastaan.

– Näen joitakin päätöksiä, joitakin tekoja, jotka kummastuttavat aika tavalla. Pakottaminen muuhun uskontoon, siviilien tappaminen, karkottaminen ja niin edelleen. - - On tapahtunut monia asioita, jotka nostavat monia kysymysmerkkejä: kuka on tämän takana ja ketkä ovat tukemassa tällaista toimintaa?, Hajjar kysyy.

Syyrialaissyntyinen Hajjar johtaa Islamilaista neuvostoa ja yhdyskuntaa, jotka ovat Suomen muslimien yhdistysten kattojärjestöjä. Yhdyskunnan moskeija sijaitsee Helsingin Lönnrootinkadulla.

Yhdyskunnalla ei ole virallista kantaa aiemmin ISIS-nimellä tunnetun ”Islamilaisen valtion” julistamaan Kalifaattiin eikä Syyrian sisällissotaan. Hajjar korostaa puhuvansa asiassa henkilökohtaisesti.

– Keskustelu on vielä kesken tästä aiheesta. Kuitenkin mitä tähän asti on nähty (ISIS-järjestön) käyttäytymisestä, niin siinä on monia asioita, jotka toimivat islamin sääntöjä vastaan, Hajjar sanoo.

Hajjar kertoo kuulleensa, että Syyriaan olisi lähtenyt lähes 40 suomalaista muslimia. Osa heistä on lähtenyt tekemään humanitaarista avustustyötä Bashar al-Assadin hallintoa vastustavien kapinallisten keskuudessa. Hajjarilla ei ole tietoa siitä, kuinka moni lähtijöistä on päätynyt taistelemaan Kalifaatin puolesta.

– Ongelma on, ettei tiedetä minne he ovat lähdössä. Saattaa olla, että joku lähtee tekemään avustustyötä. - - Mutta jos joku lähtee tarkoituksella etsimään taistelua, niin hän saattaa joutua vääriin käsiin. Hän luulee tekevänsä hyvää, mutta joutuu taistelemaan siviilejä vastaan tai tekemään jotain kauheuksia. - - Se on vaarallista lähteä sinne.

Nuoria on varoitettu

Hajjar kertoo, että Suomen moskeijoissa on varoitettu nuoria lähtemästä Syyrian sotaan. Hän on kuitenkin kuullut värväreistä, jotka houkuttelevat etenkin syrjäytyneitä nuoria lähtemään taisteluun.

– Minun tietooni ei ole kantautunut, että moskeijoiden sisällä olisi mitään tapahtunut, vaan lähinnä että ulkopuolella, kadulla on joku yrittänyt värvätä joitakin.

Hajjarin mukaan Islamilainen yhdyskunta pitää jatkuvasti yhteyttä Suomen suojelupoliisiin kanssa, jotta Syyrian sodasta palaavat eivät ryhtyisi täällä väkivaltaan.

– Meillä on aina keskusteluja poliisin kanssa. Kun tarve vaatii, niin me istutaan heidän kanssa, ja pidämme neuvoa, kertoo Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar.

Lisää aiheesta tänään A-studiossa klo 21. Vieraina ovat imaami Anas Hajjar ja suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva.

_____________________________________

Yle: Suojelupoliisi: Suomessa noin 200 henkilöllä yhteyksiä ulkomaisiin väkivaltaisiin ryhmiin

Pääosalla on yhteyksiä nimenomaan ääri-islamilaisiin ryhmittymiin, Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva sanoi Ylen A-Studiossa.

Noin 200 suomalaisella on yhteyksiä ulkomailla toimiviin väkivaltaisiin ryhmiin, Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva sanoi Ylen A-Studiossa maanantaina. Hänen mukaansa suurin osa heistä on kontaktissa radikaali-islamistisiin ryhmiin.

– Nämä ovat ryhmiä, jotka tälläkin hetkellä varsin näkyvästi ajavat väkivaltaisesti omia agendojaan erilaisissa konfliktipesäkkeissä, Portaankorva kertoo.

Portaankorvan mukaan suomalaisilla on yhteyksiä myös henkilöihin, jotka ovat terroristijärjestöissä johtavissa asemissa.

– Yhteydet voivat syntyä erilaisten normaalien ihmisten välisten suhteiden, jopa sukulaisuussuhteiden kautta. Nämä yhteydet ovat viestintää henkilöiden välillä, Portaankorva täsmentää.

Hänen mukaansa Syyrian sisällissotaan on Suomesta lähtenyt noin 40 ihmistä.

– Tänä päivänä luku taitaa olla jo hieman yli 40. Osa on lähtenyt taistelutoimintaan, osa on lähtenyt ja ehkä pyrkii humanitaariseenkin työhön.

Portaankorvan mukaan suurin osa Syyriaan lähtijöistä on saanut innoituksen lähtöön kaveriporukan piiristä. Hän kertoo, että Suojelupoliisi ei ole havainnut Suomessa organisoitua värväystoimintaa.

Kantasuomalaiset ovat lähtijöiden joukossa selkeä vähemmistö, mutta Suojelupoliisin tiedon mukaan joukossa on myös heitä.

Syyrian sisällissodassa on kuollut ainakin kolme Suomesta lähtenyttä. Kuolleiden joukossa ei Portaankorvan mukaan ole kantasuomalaisia.


_____________________________________

Yle: Syyriaan lähteneet suomalaisjihadistit ovat tiivis verkosto

A-studio jäljitti 15 Suomesta Syyrian sotaan lähtenyttä. Suuri osa on vähintään tuttavia keskenään. Omaisten mukaan netti on radikalisoinut heidän lapsensa. Tutkija uskoo, että Suomessakin saattaa olla jonkinlaista värväystoimintaa.

Viikko sitten suomalainen Hussein eli Huge esiintyi Islamilaisen valtion mainosvideolla. Hänen isänsä kertoi A-studiossa, miltä tuntui kun oma poika radikalisoitui.

– Menin shokkiin ja olin pettynyt itseeni isänä. Hän kääntyi radikaaliksi internetissä, Somalimaasta tavoitettu somalipoliitikko Faisal Ali Warabe totesi puhelinhaastattelussa.

Suojelupoliisin tiedossa on yli 40 Syyriaan lähtenyttä tai siellä käynyttä. Jäljitimme 15 lähtijää. Tietojemme mukaan heistä kolme on kuollut alueella. Kaikista kuolemantapauksista on uutisoitu.

Osa vaikuttaa hyvin radikaaleilta, osa näyttää ainakin alun perin halunneen mennä auttamaan kärsiviä uskonveljiä ja -sisaria. 15 joukosta löytyy peräti kuusi naista. Ainakin kolme heistä vaikuttaa matkustaneen Syyriaan miehensä kanssa, tosin yksi on sittemmin eronnut ja toinen jäänyt leskeksi jo kaksi kertaa. Jälkimmäisellä on lapsi ensimmäisestä liitosta.

Lähes kaikki tuntevat jotain kautta toisensa eli ovat vähintään tutuntuttuja. Keskinäisiä kontakteja löytyy useita. Ne eivät ole välttämättä syntyneet vielä Suomessa, mutta osalla on selvä sukulaisuus- tai kaverisuhde toiseen lähtijään.

Samaan havaintoon on päätynyt jihadismiin erikoistunut tutkija Juha Saarinen.

– Identifioimiani henkilöitä yhdistää eniten se, että heillä tuntuu olevan sosiaalinen side johonkin muuhun lähtijään. On ehkä ollut henkilö, joka on houkutellut heidät sinne tai he ovat sitten ehkä houkutelleet jonkun, kuvaa Maanpuolustuskorkeakoulun avustavana tutkijana työskentelevä Saarinen.

Netti ei yksin radikalisoi

Kaikki eivät ole olleet taisteluissa. Heillä on ollut lähdölle eri motiiveja.

– Ensinnäkin, humanitaarinen kriisi on Syyriassa merkittävä. Tämä on luonut turhautuneisuutta sunnimuslimien keskuudessa siitä, että kansainvälinen yhteisö ei ole halunnut tai pystynyt puuttumaan kriisiin, jolloin tiettyjen näkemysten mukaan heidän velvollisuutensa on lähteä sinne auttamaan joko humanitaarisista syistä tai taistelijan roolissa.

– Sitten on erityisesti radikalisoituneiden sunnimuslimien keskuudessa on sellaista reaktiota, että nyt lähdetään taistelemaan sunnimuslimienemmistön puolesta vääräuskoisia vastaan. Tämä on sellainen, joka on suomalaistenkin jihadistien keskuudessa on aika näkyvästi esillä, Saarinen sanoo.

Muslimeiksi kääntyneitä kantasuomalaisia on A-studion jäljittämässä joukossa kaksi, joista toinen on kuollut ilmeisesti taisteluissa. Somalitaustaisia on varmuudella viisi. Loppujen etniset taustat vaihtelevat: heillä on juuria niin Balkanilla kuin arabimaassa, Namibiassa kuin Yhdysvalloissa.
Ylivoimainen osa on kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta muista kaupungeista tulevilla on heihin yhteyksiä.

Alueella jo olemassa olevat suomalaiskontaktit ovat Saarisen mielestä radikalisoitumisessa olennaisia. Hän suhtautuu skeptisesti selitykseen, että netti yksin radikalisoi.

– Suomessa on jonkin verran kuullut, että internetin välityksellä on pelkästään radikalisoiduttu tai on syrjäytyneitä, hyväksikäytettyjä ihmisiä, jotka ovat päätyneet huijattuina Syyriaan. Itse näkisin, että radikalisoitumisprosessi on monen osasyyn summa ja syrjäytyminen itsessäänkin aika subjektiivinen prosessi.

– Näen hyvin keskeisenä, että on yhteys sellaisiin henkilöihin, jotka joko pyrkivät inspiroimaan muita lähtemään tai fasilitoimaan heidän matkustustaan Syyriaan tai rekrytoimaan heitä suoraan.

Saarinen sanoo olevansa yllättynyt siitä, että Suomessa niin moni on lyhyessä ajassa ajautunut Isiksen kannattajaksi.

Omainen: "Poikani on mennyt humanitaariseen työhön"

Saimme yhteyden kahdeksan nuoren perheeseen tai kavereihin. Viiden lähipiiri suostui kertomaan jotain. Perheiden näkemyksissä korostui se, että oma lapsi on lähtenyt Syyriaan auttamaan, ei tappamaan.

– Hänellä ei ole videossa asetta kädessä. Hän ei todellakaan halua tappaa ihmisiä. Surullista että poikani on leimattu terroristiksi, suree videossa esiintyvän Husseinin äiti.

Äidin mukaan poika vain halusi johonkin muslimimaahan ja päätyi Syyriaan auttamaan ihmisiä yhdessä vaimonsa kanssa. Myöskään hänen serkkunsa ei ollut aseissa, äiti vakuuttaa.

Toinen äiti toteaa pojastaan ainoastaan näin.

– Hän meni tekemään humanitaarista työtä ja on jo poistunut, koska ei siellä mitään pystynyt tekemään. Hänellä ei ole ollut mitään tekemistä taisteluiden kanssa!

Tutkija Juha Saarinen uskoo, että osa on lähtenyt humanitaarisista syistä. Jotkut taistelijatkin voivat nähdä, että ovat auttamassa muita. Mutta konfliktialueelle lähtevä ei voi itse kontrolloida, mitä päätyy tekemään. Shokissa olevat perheet saattavat myös kieltäytyä uskomasta, että heidän lapsensa olisi liittynyt jihadistiseen ryhmään.

– Perheet ovat järkyttyneitä siitä, että heidän lapsiaan on lähtenyt. Se myös ehkä paljastaa, että radikalisoitumisprosessi on tapahtunut salassa perheeltä. Tähän on varmasti monen vaikea reagoida ja haetaan selittävää tekijää joko ulkopuolelta tai internetistä, Saarinen pohtii.

Tutkija: "Moskeijoiden liepeillä ehkä helppo rekrytoida"

Kiinni saamistamme perheenjäsenistä varsinkaan somalitaustaiset eivät uskoneet, että Suomessa olisi värväreitä. Muut eivät halunnut kommentoida.

– Suomessa ei ole terroristivärvääjiä, vaan heitä voi löytyä internetistä, ulkomailta. Täällä on hyvä olla, pieni yhteisö ja kaikki tuntevat toisensa, Husseinin äiti kuvaa.

– En ole kuullut että Suomessa olisi paikkoja tai henkilöitä, jotka värväisivät, toinen isä toteaa A-studiolle.

Yksi nuori perheenjäsen uskoo, että hänen veljeään ovat ohjanneet "Syyrian arabit".

– Ei näistä asioista edes puhuta Suomen moskeijoissa mitään, paitsi ettei kannata lähteä. Ei meidän uskontoon kuulu tappaminen. Mun veli löysi netistä luentoja. Se oli paljon netissä eikä käynyt töissä.

Tutkijana Saarinen ei ole törmännyt henkilöihin, jotka saarnaisivat radikaaliagendaa moskeijoissa.

– Suomessa ei ymmärtääkseni ole julkista paikkaa, missä rekrytointia tapahtuisi. Se ei tietysti tarkoita, etteikö tällaista paikkaa voisi olla. Moskeijoiden liepeillä on ehkä helppokin tehdä rekrytointi- tai inspirointityötä huomaamatta. Eiväthän moskeijoiden johtajat ihan kaikkea näe ja eivätkä kaikkeen pysty puuttumaan, hän puntaroi.

Isis-kontaktit auttavat matkajärjestelyissä?

Matkajärjestelyissä ilmeisesti saa apua, joko ulkomailta tai Suomesta. Joidenkin nuorten on kerrottu tyhjentäneen tietokoneensa ja peittäneen jälkiään niin hyvin, että ilman kokeneempien neuvoja se olisi ollut vaikeaa.

– Miten joku joka ei ole koskaan matkustanut Turkkiin, on osannut sinne mennä? Ei se osaisi olla siellä ilman apua. Luulen että jotkut arabit olivat sen mukana tai antoivat rahaa, nuori sukulainen uskoo.

Maanpuolustuskorkeakoulun Juha Saarisen mukaan Isiksen kaltainen hyvin organisoitunut terroristijärjestö ei edes ota riveihinsä ketään ilman etukäteiskontaktia.

– Kyllä olemassa oleva linkki auttaa ellei peräti ole vaatimus. Tietysti jihadistiryhmät suhtautuvat hyvin skeptisesti sellaisiin henkilöihin, joihin heillä ei ole kontaktia.

Hän arvelee, että osa suomalaistaistelijoista pyrkii suoraan rekrytoimaan muita suomalaisia, joko Syyriasta käsin tai palattuaan Suomesta käsin.

– Sitten on henkilöitä, jotka eivät halua itse matkustaa Syyriaan, mutta saattavat tuntea Syyriassa tällaisia henkilöitä, jotka joko kuuluvat ryhmään tai pystyvät fasilitoimaan henkilön pääsyä tällaiseen ryhmään. Mielestäni ei ole syytä olettaa, että niin kauan kuin konflikti jatkuu, tämä taistelijoiden virta lakkaisi, Saarinen sanoo.

Facebookissa samanmieliset löytävät toisensa

Ääri-islamilainen Isis-järjestö on taitava sosiaalisessa mediassa. Riipaisevat videot uskonkamppailusta vetoavat nuoriin, jotka ovat elämässään hukassa. Tulee tunne, että on pakko tehdä jotain. Toisista lähteneistä tulee idoleita. Facebookissa samanhenkiset löytävät helposti toisensa.

– Keskeinen elementti heidän propagandassaan pyrkii vetoamaan sunnimuslimeihin maailmanlaajuisesti, joilla on ehkä jonkilainen identiteettikriisi tai eivät oikein ole löytäneet sitä omaa viiteryhmään. Näitä he pyrkivät tuomaan Syyriaan, Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Juha Saarinen kertoo.

Kaikkien syrjäytyneisyys ole ilmiselvää. Näin puhuu kahden Syyriaan lähteneen koulutetun lapsen isä.

– Uskon että rasismi ja vihapuhe on ydinasia siinä, etteivät he olisi syrjäytyneet. Varhaisessa iässä maahanmuuttajataustaisia kohdellaan epäoikeudenmukaisemmin kuin suomalaisia lapsia.

– Suurin osa näistä lapsista on yhteiskunnan ulkopuolella. On helpompaa, että joku lähestyy ja syöttää radikaaliajatuksia. En nähnyt mitään merkkejä. Poikani haki yliopistoon. Yhtenä päivänä häneltä tuli viesti että hän on lähtenyt, isä huokaa.

Vanhemmat kertoivat A-studiolle myös turhautumisesta siihen, ettei poliisi tee mitään.

– Puoli vuotta ennen lähtöä huomasin, että tyttö oli muuttunut. Hän ei kuunnellut mitään muuta kuin miestään. Otin yhteyttä poliisiin. "Ei todistusaineistoa", he sanoivat. Synnyinmaassani näin ei pääsisi ikinä käymään, yksi isä sanoo.

– Poliisi sanoi, että hän on täysi-ikäinen ja voi mennä mihin haluaa. Hän on itse vastuussa itsestään. Häntä ei voi estää näin heikoin perustein, Husseinin äiti päivittelee.

Sekä hän että monet muut vetoavat nuoriinsa, jotta he palaisivat kotiin.

– Aina me sanotaan että tulkaa takas. Mutta ei ne ole tulossa. Ne haluaa asua muslimimaassa. Ehkä ne pelkää että tulis ongelmia jos ne tulis takas, nuori sukulainen sanoo murheellisena.