keskiviikko 20. elokuuta 2014

Etelä-Suomen Sanomat: Räsänen haluaa ottaa Suomeen lisää pakolaisia

Etelä-Suomen Sanomat: Räsänen haluaa ottaa Suomeen lisää pakolaisia 20.8.2014

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaa ottaa lisää pakolaisia Suomeen. Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) esittää budjettiesityksessään, että Suomeen otettaisiin ensi vuonna 750 kiintiöpakolaista, kuten hallitus on aiemmin linjannut.

Räsänen haluaa nostaa pakolaisten määrän ainakin 1 050:een, mitä se oli poikkeuksellisesti myös tänä vuonna. Määrän lisäystä perusteltiin Syyrian vaikealla tilanteella.

- Pakolaistilanne ei ole helpottunut, Räsänen perusteli asiaa eduskuntaryhmänsä kokouksessa Lahdessa vastatessaan Etelä-Suomen Sanomien kysymykseen.

Räsäsen mukaan Syyrian sisällissota jatkuu yhä ja yhä uusia ihmisiä joutuu jättämään kotinsa. Tämä lisää pakolaisten määrää entisestään. Syyrian lisäksi myös Irakissa on syntynyt pakolaisaalto.

- Yli 1,2 miljoonaa irakilaista on joutunut jättämään kotinsa tänä vuonna.

Räsäsen mukaan kiintiöpakolaisten vastaanottamien on hyvä ja perusteltu tapa kantaa kansainvälistä vastuuta. Suomen linjana on ollut vastaanottaa kaikkein heikoimmassa asemasssa olevia pakolaisia, kidutettuja, lapsia ja vainottuja vähemmistöjen edustajia. Heitä ovat esimerkiksi Irakin kristityt ja muut vähemmistöjen edustajat.

Räsäsen mukaan Euroopan Unioni on päättänyt lisätä rahoitusta niille maille, jotka ottavat lisää pakolaisia. Siten pakolaisten vastaaanottamisen aiheuttamat kulut eivät kaadu yksin Suomen niskaan.