torstai 17. heinäkuuta 2014

Yle: Poliisi etsii Itä-Suomessa liikkuvaa ulkomaista murtojengiä

Yle: Poliisi etsii Itä-Suomessa liikkuvaa ulkomaista murtojengiä 17.7.2014

Ulkomaalaisen seurueen epäillään esimerkiksi murtautuneen omakotitaloihin Juvalla viikonloppuna.

Poliisi jäljittää Itä-Suomessa liikkuvaa ulkomaalaista murtojengiä. Juvalla, Varkaudessa ja Outokummussa sattui viime viikonloppuna useita samankaltaisia asuntomurtoja. Poliisi epäilee, että asialla on ollut sama, erilaisilla ajoneuvoilla liikkunut ulkomaalaisseurue.

Juvalla murron kohteeksi joutuneista omakotitaloista anastettiin erinäinen määrä irtainta omaisuutta, lähinnä erilaisia koruja. Anastetun omaisuuden tarkempia määriä ja arvoja selvitetään vielä. Poliisi pyytää havaintoja niin Juvan Kaskitien läheisyydessä liikkuneista henkilöistä kuin ajoneuvoistakin viime viikon perjantai-lauantai väliseltä ajalta.

Poliisi kaipaa havaintoja myös viikonlopun asuntomurroista sekä henkilöitä tai ajoneuvoja pysäytelleistä ulkomaalaisista seurueista. Poliisia kiinnostavat myös ovelta ovelle kiertäneet ulkomaalaiset kaupustelijat.

Poliisilla epäilee tämän hetkisten tietojen valossa, että murtojen tekijät ovat mahdollisesti ulkomaalaisia ja ovat liikkuneet jonkinlaisissa seurueissa erilaisilla ajoneuvoilla, jotka ovat olleet rekisteröityinä niin ulkomaalaisin kuin suomalaisin rekisteritunnuksin.

Poliisi pyytää havaintoja joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 415 232.