maanantai 16. kesäkuuta 2014

Yle: Ruandalaisäiti sai oleskeluluvan - turkulaisseurakunta antoi suojaa vuosien ajan

Yle: Ruandalaisäiti sai oleskeluluvan - turkulaisseurakunta antoi suojaa vuosien ajan 16.6.2014
Turun Sanomat: Oleskelulupa turkulaisseurakunnan suojelemalle ruandalaisnaiselle

Maahanmuuttovirasto on myöntänyt Turussa asuneelle ja välillä kadonneelle ruandalaiselle Alphonsine Uwizeyimanalle oleskeluluvan Suomesta neljäksi vuodeksi. Alphonsine Uwizeyimana ja hänen nuorin lapsensa saapuivat Ruandasta Suomeen vuonna 2008.

He anoivat turvapaikkaa Suomesta vuonna 2010. Äitiä ja tytärtä uhkasi käännytys viime vuoden toukokuussa, jolloin Alphonsine Uwizeyimana katosi Turusta. Katoamisen jälkeen Helsingin hallinto-oikeus antoi päätöksen, että tytär saisi toistaiseksi jäädä Suomeen.

Turun Maarian seurakunta on antanut vuodesta 2010 lähtien suojaa äidille ja tyttärelle. Maarian seurakunnan mielestä käännytys takaisin Ruandaan olisi ollut heitteillejättö.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi alkuvuonna 2013 valitusluvan ensimmäisestä kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. Maahanmuuttovirasto hylkäsi myös toisen turvapaikkahakemuksen. Toisesta päätöksestä valitettiin Helsingin hallinto-oikeudelle.

Nyt Maahanmuuttovirasto myönsi määräaikaisen oleskeluluvan.

______________________________________

Turun Sanomat: Oleskelulupa turkulaisseurakunnan suojelemalle ruandalaisnaiselle

Maahanmuuttovirasto on myöntänyt Turussa asuneelle ja välillä kateissa olleelle ruandalaiselle Alphonsine Uwizeyimanalle oleskeluluvan Suomesta.

Oleskelulupa myönnettiin ruandalaisnaiselle neljäksi vuodeksi, kertoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä tiedotteessaan maanantaina.

Alphonsine Uwizeyimanaa ja hänen tytärtään Laurette Iradukundaa uhkasi käännytys viime vuoden toukokuussa, jolloin Alphonsine katosi Turusta. Heti katoamisen jälkeen toukokuussa 2013 Helsingin hallinto-oikeus antoi päätöksen, että tuolloin kymmenenvuotias Laurette-tytär sai toistaiseksi jäädä Suomeen. Nyt tyttö on asunut Suomessa jo 5,5 vuotta ja käynyt täällä koulua.

Turun Maarian seurakunta antoi suojaa äidille ja alakouluikäiselle tyttärelle. Seurakunta katsoi, että käännytys takaisin Ruandaan olisi ollut heitteillejättö.

Äiti ja tytär saapuivat Ruandasta Suomeen vuonna 2008. He anoivat turvapaikkaa Suomesta vuonna 2010 suojeluntarpeen ja poliittisen vainon vuoksi, sillä Alphonsine on lähisukulaistensa tavoin toiminut kotimaassaan oppositiopuolue FDU-Inkingissa (United Democratic Forces).

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän mukaan Alphonsinen mies pidätettiin poliittisista syistä heti naisen poistuttua Ruandasta vuonna 2008.

– Vankilasta vapauduttuaan mies ja heidän kaksi lastaan pakenivat Ugandaan. Kansainvälinen Punainen Risti löysi alaikäiset lapset vuonna 2011 Ugandasta, mutta Alphonsinen miestä ei ole löydetty. Alphonsinen veli ja sisar asuvat Suomessa, seurakuntayhtymä taustoittaa.