sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Yle: Myös Suomen kansalaisia kotoutetaan Suomeen

Yle: Myös Suomen kansalaisia kotoutetaan Suomeen 15.6.2014

Kela maksoi viime vuonna 1,5 miljoonaa euroa kotoutumistukea Suomen kansalaisille. Kotoutumistukea myönnetään työttömille maahanmuuttajille, ja tuki on saman suuruinen kuin työmarkkinatuki.

Kotoutumistukea varten maahanmuuttajalla pitää olla voimassa oleva kotoutumissuunnitelma, Kelasta kerrotaan. Suunnitelmaan on kirjattu maahanmuuttajan tarvitsema tuki: esimerkiksi suomen kielen koulutusta tai muuta koulutusta.

Kotoutumistukea saavat Suomen kansalaiset ovat Kelan mukaan luultavasti paluumuuttajia tai Suomesta poismuuttaneiden lapsia.

Kelasta ei osattu arvioida, miten kauan suomalaisen on täytynyt olla pois Suomesta, jotta hänet tulkittaisiin maahanmuuttajaksi ja näin ollen kotoutumissuunnitelman kohderyhmään. Pimentoon jää myös tieto siitä, kuinka moni kotouttamistukea saavista Suomen kansalaisista on myös toisen maan kansalaisia. Kelan mukaan heitäkin on, mutta tilastointitavan takia tarkkaa tietoa ei ole saatavilla.

Kaikkiaan Kela maksoi viime vuonna runsaat 128 miljoonaa euroa kotoutumistukea. Summa on kasvanut vajaassa vuosikymmenessä 45 miljoonasta nykyiselle tasolleen. Vuonna 2013 kotoutumistukea maksettiin 270 Suomen kansalaiselle runsaat 1,5 miljoonaa euroa.

Mistä on kyse?
- Työttömälle maahanmuuttajalle maksetaan työmarkkinatuki kotoutumistukena pääsääntöisesti kolmen ensimmäisen vuoden ajan.
- Kotoutumissuunnitelma laaditaan viimeistään kolmen vuoden kuluessa ensimmäisestä oleskeluluvasta ja se on voimassa enintään vuoden kerrallaan.
- Kotoutumistuki määräytyy samoin perusten ja on saman suuruinen kuin työmarkkinatuki, Kela kertoo nettisivuillaan.
- Ilman korotuksia työmarkkinatuki on 702 euroa kuukaudessa. Työmarkkinatuen tavoin kotoutumistuki on tarveharkintaista.